Kasvihuoneista elinvoimaa maaseudulle

Suurlähettiläs Matti Kääriäinen puolusti mielipidekirjoituksessaan Kenian ruusutuotantoa (HS 18. 2.). Hänen mielestään on jopa aiheellista pohtia, onko leikkokukanviljely mielekästä Suomen koleassa ilmastossa.

Koska suurlähettiläs Kääriäinen ei kirjoituksen perusteella ole perehtynyt suomalaiseen tuotantoteknologian tehokkuuteen ja ruusunviljelyn merkitykseen Suomessa, kirjoitus kaipaa kommentointia.

Suomalainen puutarhatuotanto on tällä hetkellä sekä taloudellisesti että maaseudun elinvoimaisuuden ja työllisyyden kannalta maatalouden tehokas tukipilari.

Puutarhatuotannon tuoton markkina-arvo on jo noin sata miljoonaa euroa suurempi kuin perinteisen peltotuotannon.

Puutarhatuotannosta hieman yli puolet on kasvihuonetuotantoa, joka jakautuu pääosin tasan tomaatin, kurkun, ruusun, ruukkuvihannesten ja ruukkukukkien kesken.

Tuotantotukien osuus puutarhataloudessa on vain noin 13 prosenttia (maataloudessa yli 50 prosenttia), jotentodellisuudessa ala pärjää erinomaisesti kansainvälisessä kilpailussa.

Suomen kasvihuonetuotanto on sopeutunut viime vuosina vapaan tuonnin ansiosta kehittämään ja modernisoimaan tuotantoteknologiaansa maailman tehokkaimmaksi. Kannattamattomat tuotantokasvit, kuten neilikat ja krysanteemit, on jätetty suosiolla "Kenian markkinoille".

Alaa tuntemattomille on varmasti jättiyllätys, että pohjoisissa oloissa voidaan tuottaa kasvihuoneissa kasveja maailman tehokkaimmin ja jopa taloudellisesti.

Tehokkaan tuotannon salaisuus on viileä ilmasto, jolloin kasveille voidaan järjestää kasvihuoneeseen ihanteelliset olot. Kohdallaan ovat niin lämpötila, kosteus, hiilidioksidi kuin valokin.

On suorastaan paradoksaalista huomata, että nykyaikaisimmassa viljelytekniikassa alhaisin ja huonolaatuisin sato saadaan lämpöstressistä ja hiilidioksidin puutteesta johtuen valoisana kesäaikana.

Pohjolassa pystytään lamppujen kehittämä lämpö hyödyntämään suuren osan vuotta, jolloin lämmitys on käytännössä tarpeen vasta alle viiden asteen pakkasella.

Kun lisäksi kasvualustatekniikat turpeessa tai kivivillassa sekä biologiset kasvintuhoojien torjuntamenetelmät sallivat lähes ideaalisen kasvatuksen ilman torjunta-aineita, ovat parhaimpien viljelijöiden sadot kaikilla kasvihuonetuotantokasveilla 2–5 kertaa suuremmat kuin perinteisessä kasvihuoneviljelyssä ilman valoja ja jopa 10–20-kertaiset avomaaviljelyyn verrattuna.

Kun tulevina vuosina pystymme vielä kehittämään uusimman tutkimuksen avulla tuotantotekniikan, jossa myös kesäaikana voidaan kasvattaa kasveja suljetussa kasvihuoneessa ilman lämpöstressiä, nousevat nykyiset ennätyssadot kasvista riippuen vielä 30–50 prosenttia.

Nykyaikaisimmassa kasvihuonetuotannossa vihanneksilla ja kukilla käytetään periaatteessa täysin samoja perustuotantomenetelmiä.

Jos Suomen ruusutuotanto lopetettaisiin, merkitsisi se samalla myös muiden kasvihuonekasvien tuotannon alasajoa ja samalla monien kukoistavien maaseutukuntien talouden romahtamista.

Näin tapahtuisi esimerkiksi tomaattipitäjissä Pohjanmaalla, vihannesten ja kukkien tuotantoalueilla Turun seudulla ja Kaakkois-Suomessa.

Vaikka Suomen ruusutuotanto jatkuukin tulevaisuudessa taloudellisesti ja kannattavasti, ei se tule vähentämään ja lopettamaan Kenian kukoistavaa kukkatuotantoa.

Keski- ja eteläeurooppalaiset kuluttajat tarvitsevat tulevaisuudessakin arkea ja juhlaa sulostuttavia ruusuja, eikä ilmastollisten seikkojen johdosta meidän tehokkainta ja kilpailukykyisintä tuotantoteknologiaamme voida toteuttaa Keski- ja Etelä-Euroopassakaan.

Suomalainen kasvihuonekukkatuotanto ei koskaan muodostu "uhkatekijäksi" Euroopan kukkamarkkinoille nykyisellä väestöpohjalla, mutta lähimarkkinat meidän tuotantomme voi tyydyttää tehokkaasti ja laadukkaasti. 

puutarhatuotannon professori

Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus

Piikkiö

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi