3.9.2008 0:00
Kanadassa asuva Anja Jäntti puuttui mielipidesivulla (HS 2. 9.) suomalaisten epäystävälliseen käyttäytymiseen. Saman havainnon olen itsekin tehnyt muistellessani vaikkapa newyorkilaisen kadunmiehen tapaa kohdata vieras. Vaikka asiassa ei sinänsä ole mitään uutta, ilmiön syitä kannattaa pohtia.
Sodan jälkeisessä syntymäkaupungissani Helsingissä vallitsi pitkään hiukan saksalaistyylinen, teitittelyn sävyttämä kohteliaisuus ja korrektius. Maalta muuttaneet suomalaiset olivat lyhyessä ajassa omaksuneet urbaanin elämäntavan. Raitiovaunuissa osattiin siirtyä käytävällä eteenpäin hienovaraisesti tuuppien.
Kaupunki sosiaalisena laitoksena ja elämänpiirinä karsi tehokkaasti ala-arvoiset käytöstavat.
Mutta keitä sitten ovat Jäntin tarkoittamat, epäystävällisesti käyttäytyvät kanssaihmisemme? On sanottu, että heitä olisivat maalta hiljan muuttaneet, arat ja alemmuudentuntoiset ihmiset, jotka käsittävät tyystin väärin kaupunkilaisena olemisen.
Olisiko heidän kohdallaan tuo "coolina" oleminen mennyt muodikkuudessaan metsään? Kykenevätkö heidän lapsensa ja lastenlapsensa sopeutumaan luontevammin kerrostuvaan kaupunkilaisuuteen, joka tuo mukanaan ainakin minimaalisen kohteliaisuusnormiston? Ehkä. Ehkä ei.
Tuskin olen väärässä väittäessäni, että suomalaisten epäystävällisyys ei sittenkään kumpua maalaisten arvomaailmasta. Päinvastoin vieraan kohtaamista on maaseudulla perinteisesti sävyttänyt uteliaisuuteen kääritty huomaavaisuus, kohteliaat tervehtimismuodot mukaan lukien.
Myös edelleen voimissaan oleva ainutlaatuinen talkoohenki puhuisi sekin tässä suhteessa maaseudun myönteisen asenneilmaston puolesta. Missä siis vika?
Vika on kaupunkeihin muuttaneiden ja epävarmojen vanhempien omassa haluttomuudessa tai kyvyttömyydessä opettaa lapsilleen ystävällisiä käytöstapoja uudessa viitekehyksessä.
Juuri nämä vanhemmat ovat ensimmäisinä ryntäämässä kouluun, jossa opettaja on kehdannut poistaa käytävälle heidän kullannuppunsa suunsoiton vuoksi. Tällaiset pelokkuuden leimaamat perheet ovat koko ajan ikään kuin sotajalalla ympäröivää maailmaa vastaan.
Toinen syyllinen on politisoitunut opetushallinto, joka Pisa-tuloksista huolimatta tuottaa koulunkäyntiin kyllästyneitä ja huonosti käyttäytyviä kansalaisia.
Vanhaa perua olevan, kaiken sallivan vapaamielisyyden seurauksena suomalaisista on tulossa epäystävällinen ja sivistykseltään ohut kansakunta. Kanadansuomalaisemme saattaakin tuntea helpotusta palattuaan Atlantin toiselle puolelle.
Espoo
Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi