Kaupunkitaide pyrkii vuorovaikutukseen

Helsingin Sanomat kertoi poliisin pidättäneen kuusi nuorta epäiltynä tarrojen ja julisteiden liimaamisesta (HS 20. 10.).

Kaksi päivää myöhemmin lehti kertoi, että kyseessä olevat kuusi ihmistä on päästetty vapaaksi, mutta tutkintaa edelleen jatketaan. Pidätysaikana poliisi oli suorittanut mittavat kotietsinnät pidätettyjen luona.

Poliisin mielestä pidättämistä vaativa teko on myös mahdollista nähdä kovin erityyppisenä toimintana. Kuvataiteen koulutusta tarjoavan yliopiston rehtorille teko näyttäytyykin taiteena.

Ei minkälaisena suttaamisena ja töhrimisenä tahansa, eikä missään nimessä tahallisena vandalismina, vaan kuvataiteen varsin yleisenä, laajasti käytettynä ja hyväksyttynä toimintamuotona, jossa kaupunkitilaa käytetään erinäisten viestien välittämiseen ja vaihtoehtoisten näkökulmien esittämiseen – samalla kaupunkitilaa kriittisesti hahmottaen ja muokaten.

Kaupunkitaide on luonteeltaan erittäin monimuotoista. Se on yksi nykytaiteen uusia keskeisiä alueita, jonka läsnäolo ja näkyvyys erityisesti eurooppalaisissa suurkaupungeissa on erittäin merkittävää.

Periaatteessa kyse on taiteellisesta teosta, joka tapahtuu totutun valkoisen kuution (museo tai galleria) ulkopuolella. Tällöin taide hakeutuu osaksi yhteiskuntaa, osaksi ympäristöään.

Kaupunkitaide pyrkii kanssakäymiseen ja vuorovaikutukseen, haluten kyseenalaistaa, herättää ja kannustaa.

Taide tuottaa elämyksiä, erilaisia tapoja olla tässä ja nyt.

Kaupunkitaide voi olla metroaseman seinälle heijastettua visuaalista tarinaa arjesta, se voi olla yhteiskävelyä puistossa, ja se voi olla hiljainen teehetki keskellä Kalliota.

Tai se voi olla rakennustyömaan aitaa piristävä seinämaalaus. Teot ovat luonteeltaan joko pidempiaikaisia tai kestoltaan lyhyitä.

Kaupunkitaide tapahtuu julkisessa tilassa, tuon tilan ehtojen, vaatimusten ja mahdollisuuksien kanssa neuvotellen. Tämä tarkoittaa monimutkaista mm. lupa-asioihin ja rahoitukseen liittyvää vyyhtiä.

Kaupunkitaide voi myös olla luonteeltaan spontaania, kantaa ottavaa ja muodoltaan kevyttä. Esimerkistä käyvät julisteet, banderollit, tarrat ja T-paidat.

Kenelle julkinen kaupunkitila siis kuuluu? Pidätysten viesti on selkeä.

Kaupalliset viestit saavat täyttää kaupungin visuaalisen tilan miltei vailla rajoituksia, saapuen lupaa pyytämättä koteihin ja peittäen esimerkiksi linja-autojen ikkunat.

Vastaavasti viesti alleviivaa, että muunlaiset osallistumiset kaupunkikuvan elävöittämiseen ovat jyrkästi pois suljettuja.

Kaupunki halutaan pitää harmaana, ankeana ja ennen kaikkea hysteerisen supersiistinä.

Taustalla on kaksi Helsingin kaupungin hanketta, jotka kulkevat nimillä Siisti Stadi ja Stop töhryille. Tänä vuonna edellisen budjetti on 400 000 euroa ja jälkimmäisen 900 000 euroa.

Ilman riittävää tietoa, mutta varustettuna järeillä ennakkoluuloilla, kaupunkia elävöittävä ja uniikkia lisäarvoa tuottava taide on kriminalisoitu.

On varsin ymmärrettävää, että kaikenlainen ilkivalta ja typerä töhriminen on kiellettävä. Tämän varjolla ei silti luulisi olevan suotavaa, että kaupunkitila jäädytetään muilta kuin kaupallisilta viesteiltä tylyn kuolleeksi kulmaksi, jossa rakkauden ja myötätunnon puolesta julisteita levittävä henkilö saa tuntea itsensä suurrikolliseksi.

Yltiöpäinen puhtausfasismi on ennen kaikkea arvoihin perustuva valinta. Kyse on siitä, minkälaisen visuaalisen kaupunkitilan me haluamme. Ei sen enemmästä, ei sen vähemmästä.

Kuvataideakatemian aloitettua helmikuussa 2004 toimintansa uusissa tiloissaan Sörnäisissä yliopiston yksi keskeinen koko instituuttia yhdistävä tekijä on ollut kaupunkitaiteen tutkiminen ja tekeminen pitkäjänteisesti ja huolellisesti.

Aihetta tarkastellaan yhteistyössä useiden paikallisten järjestöjen kuten myös kansainvälisten yhteistyöyliopistojen (Berliini ja Glasgow) kanssa.

Monivuotisen hankkeen ensimmäiset tulokset ovat nähtävissä Kalliossa 26. 11., jolloin järjestetään Pimeä-nimellä kulkeva tapahtuma.

rehtori

Kuvataideakatemia

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi