Kehitysyhteistyö kaipaa uudistamista

Suomalainen kehitysyhteistyö vietti äskettäin 40-vuotisjuhlaansa. Kuluneina vuosina on tapahtunut paljon: maailma on erilainen kuin 40 vuotta sitten.

Olennaista on kommunismin häviö, avoimuuden kasvu sekä keskinäisen riippuvuuden voimistuminen. Erimuotoinen markkinatalous on voittanut alaa ja suljetut yhteiskunnat ovat jäänteitä menneisyydestä.

Nykyisissä pyrkimyksissä hallinnoida ja säädellä globalisaatiota on jäänteitä 1970-luvun UKTJ:stä (uudesta kansainvälisen talouden järjestyksestä) ja sen tosiolevaiselle maailmalle vieraasta idealismista. Erityisen selvästi tämä tuli ilmi jokin aika sitten valtioneuvostolle jätetystä kehityspoliittisen toimikunnan lausunnosta.

Lausunnossa mainitaan Aasian jouluinen katastrofi ja sen yhteydessä kansalaisten antama apu. Itse asiassa katastrofiapua varten pitäisi perustaa valtionrahasto, josta voitaisiin auttaa apua tarvitsevia silloin, kun on tarvetta.

Todennäköisesti olisi järkevää erottaa budjetissa katastrofiapu ja varsinainen kehitysyhteistyö. Gunnar Myrdal ehdotti jo kauan sitten, että ainoastaan katastrofiapu on oikeaa kehitysapua.

Toimikunta elää vanhassa maailmassa ja esittää hokeman muodossa eri sanoin 0,7 prosentin osuutta bruttokansantuotteesta tavoitteeksi kehitysyhteistyön määrärahaksi. Tavoite on asetettu kauan sitten ja yksikään suurista maista ei ole sitä lähellä.

Olennaista on puhua siitä, mitä yhteistyöllä saadaan aikaan. Pelkällä rahalla ei ongelmia ratkota. Kehitysyhteistyötä vaivaa sitoutuminen vanhoihin fraaseihin.

Ongelmallista kehitysyhteistyössä on aina ollut suhtautuminen kehitysmaiden omiin hallituksiin ja niiden toimiin. Jos kehitysmaiden oma hallinto ja eliitti eivät ole hyväksyneet ja sisäistäneet oman maansa kehitystä, niin on aivan turha tyrkyttää mitään ulkopuolista.

Teollistuneiden maiden ei tule tukea itsevaltiaiden hallitsijoiden ulkomaisia pankkitilejä. Jos apua annetaan, niin sille on voitava asettaa myös ehtoja vastaanottajille.

Raportissa korostetaan EU:n asemaa kehitysyhteistyön tekijänä. Kokemukset EU:n hallinnoimasta avusta eivät ole yksiselitteisesti myönteisiä. Korruptio ja hitaus tulevat useasti vastaan puhuttaessa avusta.

Siteet suurten maiden vanhoihin siirtomaihin ovat edelleen vahvat eivätkä kaikin osin vastaa pohjoismaisia käsityksiä. Varojen käyttö EU:n kautta ei todennäköisesti paranna suomalaisen kehitysapupolitiikan laatua.

Myös YK:n ja sen eri järjestöjen toimissa olisi paljon korjattavaa. Suomalainen sinisilmäisyys ei ole ehkä huomannut, mitä kaikkea siellä tapahtuu. Viimeisin esimerkki oli Irakin ohjelmien väärinkäytökset. Emme tarvitse uusia kansainvälisiä organisaatioita, vaan nykyisiä on korjattava.

Kotimaisten toimien analysointi globalisaation näkökulmasta kuulostaa viisaalta, mutta käytäntö ei ehkä ole helposti tehtävissä. Globalisaatio on nähtävä mahdollisuutena kaikille.

Raportissa ehdotetaan globalisaatiota käsittelevää ministerityöryhmää. Epäselväksi kuitenkin jää, mitä juuri tämä ryhmä tekisi.

Koko hallituksen on ymmärrettävä maailman menon ja talouden muutokset. Kehitysyhteistyön vaikutuksia on koko ajan arvioitava ja pysyvä järjestelmä arviointiin olisi paikallaan.

Olennainen osa kehitysyhteistyötä ovat maavalinnat ja ennen muuta se, millaisia asioita siellä tuetaan. Raportissa korostetaan aivan oikein maayhteistyön pitkäjänteisyyttä ja johdonmukaisuutta riittävin resurssein.

Kohdemaaluettelo vastannee nykyisiä ajatuksia, tosin aika pitkä luettelo pienelle Suomelle. Maaluetteloa voitaisiin ehkä hieman lyhentää ja keskittää edelleen kahdenvälistä apua.

Olennaista on näiden maiden oma sitoutuminen yhteistyöhön. Suomen on varmistauduttava, että näissä maissa sitoudutaan yhteistyöhön, eivätkä varat mene suoraan hallinnon omiin taskuihin.

Kautta EU:n ja myös Suomessa painotetaan yritteliäisyyttä, muistiossa ei juuri ole mainontoja tästä. Paikallinen pienyritystoiminta voi olla monessa maassa avain kehitykseen ja talouskasvuun. Yritystoiminnan edistäminen on todennäköisesti keskeinen väylä kehittää kehitysmaiden talouksia.

Suomalainen kehitysyhteistyö on elänyt monta kertaa uuden vauhdinoton aikaa. Jälleen kerran on kysyttävä, mikä on oikeastaan perustehtävä. Vanhat hokemat eivät ole uskottavia. Katastrofiavun erottaminen omaksi kokonaisuudekseen on järkevää.

Kansalaisjärjestöjen sitoutuminen kehitysyhteistyöhön vie apua ruohonjuuritasolle. Yritysten mukaan saanti toimintaan on välttämätöntä.

Kehitysmaissa on edistettävä yritteliäisyyttä ja saatava paikallinen toiminta vauhtiin.

dosentti, toimitusjohtaja

Espoon kauppakamari

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi