Keskustelu auttaa lasta purkamaan tunteita

Läheisillä aikuisilla on ratkaiseva merkitys siihen, mitä lapset ottavat elämänsä eväiksi katastrofiuutisista. Lapset ymmärtävät asioita konkreettisemmin ja kokonaisvaltaisemmin kuin aikuiset, joten on tärkeää, että asioista keskustellaan.

Joskus aikuisten on kuitenkin vaikea tietää, miten puhua. Seuraavat ohjeet koskevat lapsia ja perheitä, jotka eivät itse ole menettäneet omaisiaan.

Keskustelussa sekä kuunnellaan että puhutaan. Kuulostele, mitä lapsen mielessä liikkuu.

Viritä keskustelua: "Katsoitko televisiota?", "Ovatko kaverit puhuneet tästä? Mistä te puhuitte?" "Puhuttiinko koulussa tästä?"

Kuuntele vastaukset ja jatka niistä eteenpäin. Keskusteluhetket voivat olla lyhyitä, mutta tee aloitteita herkästi ja jatka lapsen omista pienistäkin vinkeistä. Jos lapsi ei tartu aloitteeseesi, jatka toisella kerralla.

Lasten tapa ymmärtää asioita ja yhdistellä niitä mielessään ei aina noudata aikuisen logiikkaa.

Älä kuitenkaan nöyryytä lasta nauramalla tai mitätöimällä hänen ajatuksiaan. Kysele häneltä lisää ja kerro oma näkemyksesi neutraalisti. Kysy, mitä mieltä lapsi on siitä.

Anna lapsen ymmärtää, ettei mikään, mitä hän sanoo tai tuntee ole väärin tai turhanpäiväistä. Jos lapsi tuo esille pelkoa ja hätää, ole hänen rinnallaan ja sano, että moni muukin ihminen – sinä itsekin? – tuntee samoin.

Älä mitätöi lapsen pelkoa sanomalla: "Unohda se, se tapahtui niin kaukana. Ei täällä sellaista ole."

Lasta auttaa, jos hänen tunteensa otetaan todesta ja hän voi jakaa kokemuksensa kanssasi.

Selvitä lapselle, että katastrofi on nyt ohi ja hän ja hänen läheisensä ovat turvassa. Jos lapsen omainen tai tuttu on ulkomailla, kerro, että vaaratilanne on ohi eikä omaisella ole vaaraa.

Älä mitätöi lapsen huolta kuolleista ja vahingoittuneista, sillä se osoittaa, että lapsella on kyky tuntea myötätuntoa toisia ihmisiä kohtaan. Kerro, että kymmenet ja sadat ihmiset ovat auttamassa vahingoittuneita.

Lapsi voi samaistua voimakkaasti televisiosta näkemiinsä kärsiviin ihmisiin, erityisesti lapsiin, jotka ovat menettäneet vanhempansa tai loukkaantuneet.

Lohduta lasta, sure hänen kanssaan, mutta kerro, että myös näitä lapsia autetaan, paikalla on lääkäreitä ja hoitajia ja että lapsille etsitään kodit.

Jos kuolema askarruttaa lasta, kerro siitä sen mukaisesti, mitä itse siitä uskot. Jos olet työntekijä ja lapsen huoli tulee esille koulussa tai päiväkodissa, kehota lasta puhumaan asiasta kotona ja kerro vanhemmille, mitä te olette puhuneet.

Puhukaa siitä, miten katastrofin uhreja autetaan, mitä ihmiset, maat ja avustusjärjestöt tekevät ja ovat aikaisemminkin tehneet.

Lapsi haluaa myös itse olla avuksi. Anna hänen pudottaa rahaa avustuslaatikkoon ja kerro, jos olet itsekin auttanut avustusjärjestöjä. Konkreettinen auttaminen helpottaa lapsen avuttomuuden tunnetta. Se antaa kokemuksen, että vaikeissakin asioissa voidaan jotain tehdä.

Jotkut lapset voivat kokea katastrofiuutiset liian järkyttävinä. Sen seurauksena lapsi voi "jäädä kiinni" niihin, jolloin hän haluaa seurata kaikkia mahdollisia uutisia. Hän ehkä puhuu asiasta jatkuvasti tai leikkii vain katastrofia toistavia leikkejä.

Lapselle voi myös tulla tunne-elämän ja muita käyttäytymisen muutoksia. Lapset voivat pelätä nukkumaanmenoa ja erotilanteita vanhemmista, nähdä painajaisia, kärsiä keskittymisvaikeuksista, tulla ärtyneiksi ja aggressiivisiksi tai vetäytyä kuoreensa.

Nämä ovat viestejä siitä, että tapahtumat ovat olleet lapselle liian rankkoja, eikä hän pysty yksin niitä jäsentämään ja hallitsemaan. Hän tarvitsee enemmän yhdessäoloa läheisen aikuisen kanssa, sylissä ja kainalossa oloa, paluuta arkeen ja asian purkamista.

Asian purkamisen voi auttaa alkuun piirroksilla ja leikillä, jolloin aikuinen voi kysyä, mitä niissä tapahtuu.

Keskustelu voi paljastaa väärinkäsityksiä, jotka johtuvat lasten tavasta solmia yhteen uutisten tapahtumia ja omia elämäntilanteitaan. Lapsi voi esimerkiksi pelätä, että oma kotitalo sortuu tai matkoilla oleva äiti katoaa.

Lapsi tarvitsee myös tavallista päivärytmiä, niin rutiineja kuin iloisia yllätyksiä, tunnetta siitä, että elämä jatkuu kaikesta huolimatta.

Älä jätä lasta katsomaan katastrofiuutisia yksin. Ole lähellä ja keskeytä uutiset, kun tulee puhuttavia asioita.

Rajoita pakonomaista uutisten katsomista, mutta älä pelkästään kiellä, vaan ohjaa lapsen mielenkiinto muualle tekemällä jotain mukavaa hänen kanssaan.

Jos lapsen ongelmat näkyvät koulussa ja päivähoidossa, on vanhempien ja työntekijöiden syytä keskustella kanssa yhteisistä toimintalinjoista.

Jos lapsen oireet jatkuvat, kannattaa ottaa yhteyttä neuvolaan, omaan lääkäriin terveyskeskuksessa, perheneuvolaan tai koulun oppilashuoltoon.

Keskustelu kaikkien mielessä olevista ajankohtaisista asioista luo pohjaa monille muille keskusteluille tulevaisuudessa. Jos asioista ei keskustella, se välittyy lapselle puhumattomuuden kulttuurina, joka heijastuu hänen tapaansa käsitellä asioita myöhemminkin. 

lastenpsykiatri

Stakes

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi