Kestävään metsätalouteen on pitkä matka

MTK:n puheenjohtaja Esa Härmälä löi kirveensä kiveen kirjoituksessaan suomalaisten ympäristöjärjestöjen metsäsertifiointiraportista (HS 22. 11.).

Härmälä suuntasi kritiikkinsä Suomen luonnonsuojeluliittoon. Metsäsertifioinnin kritiikissä ovat kuitenkin mukana kaikki suomalaiset ympäristöjärjestöt. Uusimman asiaa koskevan julkaisun, Certifying extinction -raportin julkaisivat Suomen luonnonsuojeluliitto, Greenpeace ja Luonto-Liitto.

Kaikki kolme ovat valtakunnallisesti Suomessa toimivia järjestöjä, joiden yhteinen jäsenmäärä Suomessa on lähes 50 000 ihmistä.

Yksikään suomalainen ympäristöjärjestö ei tue, eikä missään vaiheessa ole tukenut käytössä olevaa metsien sertifiointijärjestelmää FFCS:ää.

Metsien sertifiointikiistassa on kysymys siitä, että Suomen metsäsektori mainostaa maassamme käytössä olevaa järjestelmää kestävän metsänhoidon takaajana.

Suomalaisessa metsänkäytössä ja teollisuuden puunhankinnassa on kuitenkin vakavia puutteita kaikilla kestävyyden osa-alueilla: ekologisella, sosiaalisella ja taloudellisella puolella.

Ympäristöjärjestöjen rooliin kuuluu luontevasti kuluttajavalistus erilaisten ekomerkkien luotettavuudesta, ja siksi myös näitä ongelmia on haluttu nostaa esille.

Suomalainen metsätalous ei yksinkertaisesti täytä kestävyyden vaatimuksia.

Uhanalaisia lajeja ei metsäsertifikaatin saadakseen tarvitse huomioida juuri lainkaan. Niinpä esimerkiksi Metsähallitus hakkaa parhaillaan alueellisesti uhanalaisen kuukkelin viimeistä elinvoimaista reviiriä Pirkanmaalla, Virtain Riponevalla.

Kuukkeli uhkaa näin kadota koko maakunnasta, mikä on tulkittava luonnonsuojelulain vastaiseksi levinneisyysalueen pienentämiseksi.

Syy tähän on se, että suomalainen metsäsertifiointi ei vaadi kaikkien uhanalaisten lajien suojelua, vaan ainoastaan niiden, joiden esiintymä on rajattu alueellisen ympäristökeskuksen toimesta. Näitä on ympäristöministeriön mukaan rajattu koko maassa vain viisitoista vuoden 1997 jälkeen!

Esimerkit sertifioinnin epäonnistumisesta kestävän metsätalouden takaajana eivät lopu tähän: myös arvokkaiden elinympäristöjen ja suojavyöhykkeiden osalta järjestelmä on vakavasti puutteellinen.

Vaikka suomalainen metsätalous on parantunut 1960–70- lukujen pahimmista tuhovuosista, on perustilanne sama: uhanalaisten lajien määrä kasvaa, ja suurin yksittäinen lajien uhanalaisuutta aiheuttava tekijä on metsätalous.

FFCS-sertifiointi ei ole pystynyt vastaamaan tähän ongelmaan uhanalaisten lajien eikä elinympäristöjen säästämisellä, vaan niitä tuhoutuu jatkuvasti hakkuissa.

Tilanne on pahin Etelä-Suomessa, missä metsäteollisuuden ylikapasiteetti on johtanut valtaviin hakkuumääriin.

Etelä-Suomessa avohakataan yli kymmenen hehtaaria metsää joka tunti vuorokauden ympäri ja vuoden jokaisena päivänä.

Sertifioinnin pahimmat sosiaalisen kestävyyden puutteet liittyvät varmasti Pohjois-Suomessa tapahtuviin, saamelaiskulttuuria ja poroelinkeinoa haittaaviin hakkuisiin, vaikka Härmälä pitikin ongelmia kuviteltuina.

FFCS-sertifiointi kyllä vaatii, että poronhoidon ja metsätalouden tarpeet yhteensovitetaan, mutta kriteeristö ei määrittele, millä tavalla tämä tulisi toteuttaa.

FFCS-sertifikaatti onkin myönnetty toistuvasti Lapin Metsäkeskuksen alueelle, vaikka lähes kaikki saamelaisalueen paliskunnat ovat kirjallisesti ilmoittaneet etteivät ne hyväksy Metsähallituksen hakkuita alueellaan. Yhteensovittaminen ei ole onnistunut.

YK:n ihmisoikeuskomitea on viimeksi marraskuussa huomauttanut, että Suomi on epäonnistunut toimissaan turvata saamelaiskulttuurin perustana olevan poronhoidon edellytykset.

Poronhoitolain mukaan valtion maata ei saa poronhoitoon varatulla alueella käyttää tavalla, josta aiheutuu huomattavaa haittaa poronhoidolle. Poronhoito on näillä alueilla ensisijainen elinkeino, jonka tarpeisiin metsätalous on sovitettava. Toistaiseksi tätä vaatimusta ei ole noudatettu, vaan metsätaloutta on toteutettu poronhoidon reunaehdoista piittaamatta.

Luontojärjestöjen kuva on, että FFCS-metsäsertifiointi on luotu sopimaan jokaiselle metsänomistajalle. Sen nojalla onkin sertifioitu 95 prosenttia Suomen metsistä.

Tämä tavoite on johtanut siihen, että millään saralla ei ole pyritty merkittävään toiminnan parantamiseen, vaan on menty siitä missä aita on matalin.

puheenjohtaja

Suomen luonnonsuojeluliitto

metsävastaava

Greenpeace

metsäryhmän puheenjohtaja

Luonto-Liitto

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi