Kiina-ilmiöstä koituu hyötyä kaikille

Taru Savolaisen kirjoitus Kiina-ilmiöstä (HS 5. 11.) on sikäli virkistävä, että se valtavirrasta poiketen hyväksyy ajatuksen siitä, että globalisaatio hyödyttää kehittyneitä maita luomalla uusia korkeampipalkkaisia työpaikkoja kehitysmaihin siirtyneiden matalapalkkaisempien työpaikkojen tilalle.

Savolainen kiinnittää huomiota kehitysmaiden työvoiman huonoon kohteluun ja syyttää yrityksiä siitä, etteivät ne investoi voittojaan kehitysmaihin vaan kotiuttavat ne kotimaahansa.

Toisin sanoen hän siis syyttää yrityksiä liiallisesta isänmallisuudesta, mikä on varsin mielenkiintoista aikana, jolloin esimerkiksi Suomi kärsii kotimaisten investointien vähäisyydestä!

Savolainen myös peräänkuuluttaa yrityksien globaalia vastuuta toimistaan ja työntekijöistään. On totta, että työntekijöiden olot ja oikeudet suuressa osaa maailmaa ovat heikot. On moraalitonta ummistaa silmänsä asialta.

On hyvä, että asiasta puhutaan. Käytännössä paras tapa parantaa kehitysmaiden työntekijöiden asemaa on kuitenkin sallia vapaa kauppa sekä ulkomaisten yritysten investoinnit.

Hyvä esimerkki tästä on Kiina. Se on viime vuosina haalinut suuren osan länsimaisten yritysten investoinneista ns. kehitysmaihin. Kiinan paljolti ulkomaisista investoinneista sekä vapaammasta kaupasta johtuva ripeä talouskasvu on nostanut kymmeniä, ellei satoja miljoonia ihmisiä köyhyydestä.

Historia osoittaa, että ne valtiot, jotka ovat avautuneet ja sallineet vapaamman tavaroiden ja pääomien liikkeen, ovat myös menestyneet keskimääräistä paremmin. Kun valtio vaurastuu, paranee myös köyhien asema.

Sama periaate pätee myös työläisten oloihin, jotka paranevat ajan mittaan, eivätkä vähiten juuri parjattujen ulkomaisten yritysten takia.

Vaatimus yhtäläisistä työoloista, puhumattakaan samanlaisesta palkkauksesta ympäri maailman, on järjetön. Toteutuessaan vaatimus parhaimmillaankin vain hidastaisi kehitysmaiden kehitystä, koska ulkomaisten yritysten investoinnit kehitysmaihin vähenisivät radikaalisti.

Tästä johtuen myös suurin osa työläisistä jäisi käytännössä paitsi parantuneista työoloista työttömyyden ja varsinkin lainmukaisten työpaikkojen vähentyessä.

Kapitalismin kauneus ja rumuus perustuvat ihmisten itsekkyyteen. Adam Smithin yli 200 vuotta vanhan "näkymättömän käden" periaatteen mukaan itsekkäiden ihmisten itsekkäät teot johtavat loppujen lopuksi kaikkien ihmisten yhteisen hyödyn maksimointiin.

Tämä periaate pitää yhä paikkansa, vaikkakin tarvitsemme valtioita ja kansainvälisesti vaikuttavia instituutioita asettamaan kilpailulle pelisäännöt muun muassa yleisen rauhan ja reilun kilpailun nimissä.

Savolainen kritisoi globaalia yhteiskuntaa, jossa rikkaat maat pyrkivät maksimoimaan oman hyötynsä heikompien kustannuksella, "hyvinvointi-ideologian" vastaiseksi. Olisikohan asia niin, että juuri tämä oman edun tavoittelu koituu lopulta kaikkien osapuolten siunaukseksi ja hyvinvoinnin leviämiseksi?

Voisiko globalisaatio olla se lääke, joka loppujen lopuksi, pitkän evoluution päätteeksi, poistaa köyhyyden maailmasta? Ainakin teoriassa vastaus on kyllä.

Globalisaatio on suuri mahdollisuus sekä Suomen kaltaiselle pienelle kehittyneelle maalle että Kiinan kaltaiselle kehittyvälle jätille. Vastaavasti globalisaation tarjoamat haasteetkin ovat suuria.

Globalisaatio tarkoittaa muutosta, ja muutoksen läpivienti on aina vaikeaa: lyhyellä tähtäimellä on lukuisia ihmisryhmiä niin täällä Suomessa kuin ulkomaillakin, jotka kärsivät ns. Kiina-ilmiöstä.

Globaali talouden kasvu voi pahimmillaan johtaa muun muassa luonnonvarojen loppumiseen ja maapallon saastumisen huikeaan kasvuun. Tarvitaankin ennakkoluulotonta kykyä hahmottaa uusi dynaaminen maailma sekä vahvaa johtajuutta ja valtioiden välistä yhteistyötä viemään tarvittavat muutokset läpi.

Globalisaatiota vastaan ei voi eikä pidä taistella, vaan sen kanssa on opittava elämään.

Bachelor of Arts

kauppatieteiden ylioppilas

Helsinki

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi