Kirkon perheneuvonnalla uudet haasteet

Kirkon perheneuvonnan perustamisesta on tullut kuluneeksi 60 vuotta. Perheneuvonta on osa kirkon monimuotoista diakonista toimintaa.

Samalla työala on omalta osaltaan täydentänyt sitä kokonaisuutta, joka muodostuu perheille psykososiaalista tukea antavista eri tahoista.

Tulevaisuudessa on kyettävä vastaamaan toimintaympäristössä tapahtuneisiin merkittäviin muutoksiin.

Maassamme toimii kaikkiaan 42 perheasiain neuvottelukeskusta ja niissä 147 perheneuvojaa. Määrällisesti arvioiden neuvottelukeskusten työ edustaa huomattavaa osaa maan erikoistuneista mielenterveyden ja perheneuvonnan avopalveluista.

Hoidollisten käyntien määrä neuvottelukeskuksissa oli vuonna 2003 lähes 93 000. Tämän on arvioitu edustavan lähes kymmentä prosenttia maan mielenterveyskeskusten käyntivolyymista ja noin neljäsosaa kasvatus- ja perheneuvoloiden asiakaskäyntien määrästä.

Perheasiain neuvottelukeskusten ensisijaisena tehtävänä on tuen ja avun antaminen parisuhteen ja perheen ongelmissa sekä elämän kriisitilanteissa.

Palvelut on tarkoitettu yhtäläisellä tavalla sekä kirkkoon kuuluville kuin myös niille, jotka eivät kuulu kirkkoon.

Neuvottelukeskusten työ on painottunut hoidolliseen asiakastyöhön ja erityisesti parisuhdeongelmien kohtaamiseen ja selvittämiseen.

Vaikka pariterapiaa tehdään muissakin organisaatioissa, monilla paikkakunnilla näiden ongelmien käsittely on kuulunut erityisesti juuri kirkon perheneuvonnalle.

Perheasiain neuvottelukeskusten työssä sekundaaripreventio on keskeisessä asemassa.

Jos asianomaiset henkilöt, olipa kyse aikuisista tai lapsista, saavat esimerkiksi vaikeiden erokriisien yhteydessä tarvitsemansa avun ja tuen, saatetaan vakavilta psyykkisiltä seuraamuksilta välttyä. Muutoin voi erotilanteisiin liittyvä psyykkinen kuormitus johtaa hyvinkin pitkäaikaisiin ja vaikeahoitoisiin psyykkisiin häiriöihin.

Sekundaariprevention alueella yhteiskunnan muussa panostuksessa on ollut jatkuvasti selviä puutteita.

Perheasiain neuvottelukeskusten näkökulmasta arvioituna keskeinen epäkohta on työvoimaresurssien puute ja palvelun epätasainen kattavuus koko maata ajatellen.

Palvelujen kysynnän ja tarjonnan välinen epäsuhta on monilla paikkakunnilla erittäin selvä. Suurimmissa kaupungeissa neuvottelukeskukset ovat voineet ottaa asiakkaiksi vain 15–50 prosenttia apua hakeneista henkilöistä.

Koko maata ajatellen työvoimaresurssit ovat jakautuneet varsin epätasaisesti. Selvää vajausta palvelujen tarjonnassa on erityisesti Pohjois- ja Itä-Suomessa.

Kun yhtä perheneuvojaa kohti on Helsingin hiippakunnassa 24 000 asukasta, ovat vastaavat luvut Oulun hiippakunnassa 50 000 ja Kuopion hiippakunnassa 46 000.

Perustellusti voidaan todeta, että kirkko ei ole enää moniin vuosiin täysimääräisesti kantanut sille kuuluvaa vastuuta perheongelmiinsa apua tarvitsevien ihmisten tukemisessa.

Kaikkien perheitä tukevien toimintajärjestelmien on kannettava vastuu siitä, että palveluita saavat juuri he henkilöt ja perheet, joille ne on tarkoitettu. Erityisesti on otettava huomioon ne perheet, jotka kaikkein ensisijaisimmin ovat oikeutetut ulkopuolisen ammattiavun saamiseen.

Tässä suhteessa niin kirkon perheneuvonnassa kuin muissakin organisaatioissa on jatkuvasti korjattavaa.

Tuoreimpien tilastollisten selvitysten pohjalta on esimerkiksi todettu, että avioerojen riski painottuu neljästä kuuteen vuoteen kestäneisiin liittoihin.

Mitä nuoremmista ikäluokista on kyse, sitä useammin avioeroon päädytään kahdesta kolmeen vuotta kestäneissä suhteissa. Lähes kolmasosa avioeron saaneista naisista on alle 35-vuotiaita.

Tämä kehityssuuntaus tulee perheneuvonnassa ottaa huomioon niin, että toimintaa pyritään tietoisesti ja suunnitelmallisesti kohdentamaan tähänastista nuorempiin ikäryhmiin.

Viime aikaisessa yhteiskunnallisessa kehityksessä on monia epävarmuustekijöitä, jotka ovat olleet lisäämässä perheiden tarvetta ammatillisen avun saamiseen.

Muuttuvassa toimintaympäristössä perheiden moninaisen avun ja tuen tarpeen huomioon ottaminen edellyttää kirkon perheneuvonnan ja perheille tarkoitettujen muiden hyvinvointipalvelujen välisten yhteistyörakenteiden tuntuvaa vahvistamista.

Perheasiain neuvottelukeskuksilla on ollut monimuotoista yhteistyötä kuntien ja järjestöjen kanssa.

Tätä yhteistyötä on kuitenkin syytä kehittää aiempaa suunnitelmallisemmaksi, tavoitteellisemmaksi ja pitkäjänteisemmäksi. Seurakuntien ja kuntien taloudellinen yhteistyö voi myös luoda edellytykset työvoimaresurssien vahvistamiselle.

yht.kuntatiet. lis.

perheasiain

neuvottelukeskuksen

johtaja, eläkkeellä

Tampere

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi