lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
MIELIPIDE

Kokemus tulospalkkiosta ei innosta

27.4.2005 0:00

Yliopistojen palkkausjärjestelmän uudistaminen on viime aikoina herättänyt aiheellista keskustelua. Sympatiaa ovat saaneet niin omaa työtään arvioimaan joutuvat yliopistojen opettajat kuin opettajia heidän työpanoksensa mukaan pisteyttävät professorit.

Samansuuntainen palkkausjärjestelmän uudistus on nyt tulossa myös kouluihin.

Opettaja-lehden (8. 4.) mukaan opettajien palkka tulee ensi syksystä lähtien koostumaan tehtäväkohtaisesta palkasta sekä työtuloksen, ammatinhallinnan ja työkokemuksen muodostamasta henkilökohtaisesta lisästä. Lisäksi voidaan maksaa tulospalkkiota.

Tässä vaiheessa on mahdotonta arvioida, millaisia ongelmia henkilökohtaisten lisien käyttöönotto kouluissa aiheuttaa.

Sen sijaan tulospalkkiosta (tupa) helsinkiläisillä kouluilla on jo kokemuksia, joita ei voi pitää rohkaisevina. Koulumme osallistui kymmenen muun koulun kanssa vuoden 2003–2004 tulospalkkiohankkeeseen.

Ulkopuolisten arvioijien mukaan koulumme onnistui valitsemissaan kehittämiskohteissa 80-prosenttisesti. Lisäksi osallistuimme säästötalkoisiin ja säästimme summan, joka on yli kaksi kertaa suurempi kuin odottamamme tulospalkkio.

Tyrmistykseksemme saimme kuitenkin päätöksen, jossa todetaan "ettei millekään koulujen tulospalkkiojärjestelmään lv. 2003–2004 osallistuneelle koululle eikä niiden henkilökunnalle makseta tulospalkkiota".

Tyrmistystä lisäsi se, että tänä keväänä on myönnetty opetustoimen hallinnon henkilöstölle tulospalkkioina noin puoli miljoonaa euroa.

Koulujen tupa-palkkioiden maksamatta jättämistä on perusteltu opetustoimen budjetin ylityksellä. Budjetin ylityksen syynä olivat opetustoimen vuoden 2004 tilinpäätöksen mukaan muun muassa opettajien virka- ja työehtosopimukseen liittyvät palkankorotukset, maahanmuuttajille suunnatun suomen ja oman äidinkielen opetuksen ennakoitua voimakkaampi kasvu sekä kouluavustajien vakinaistamiseen liittyvät toimenpiteet.

Kaikki nämä ovat syitä, joihin opetusviraston tilinpäätöskertomuksen mukaan ei voitu varautua. Ilmeisesti opettajien olisi kuitenkin täytynyt pystyä ennakoimaan budjetin ylittyminen, koska vastuu on nyt kollektiivisesti sysätty kaikille tupa-hankkeessa mukana oleville kouluille! Opetusvirasto pesee kätensä budjetin ylityksestä.

Kuinka opetustoimen budjetin ylityksestä viime kädessä vastuussa olevat virkamiehet ansaitsevat tulospalkkionsa, mutta opetusviraston alaisuudessa suorittavaa työtä tekevä henkilöstö ei? Onko oikein, että opetusviraston hallinnossa työskentelevät itse laativat omat tupa-kriteerinsä, joiden toteutumista samaisen viraston päällikkö itse arvioi?

Kuinka on mahdollista, että hallinnon budjetissa on jatkuvasti niin paljon löysää, että säästöjä kertyy tulospalkkion maksuun vuodesta toiseen? Opetusvirastosta ja kaupunginkansliasta saamani vastaukset tyyppiä "säädösten mukaan on edetty", "hallinto ja perusopetus kuuluvat eri yksiköihin" eivät rohkaise tupa-hankkeisiin ryhtymiseen jatkossa.

Omalta osaltaan opetusvirasto on edistänyt asiaa laatimalla niin tiukat kriteerit koulujen tupa-hankkeille, että tuskin yksikään koulu ryhtyy niin aikaa vievään ja vaativaan hankkeeseen, kun palkkiona ovat vain uudet säästötalkoot.

Mielestäni tulospalkkiojärjestelmä ei sovi julkisen sektorin kannustimeksi – varsinkin kun palkkiorahat joudutaan säästämään kunkin yksikön varsinaiseen toimintaan varatuista rahoista.

Yksityisellä puolella usean miljoonan euron ylitys budjetissa antaa tuskin aihetta kenenkään palkitsemiseen, ainakaan niiden, jotka ovat pääkallonpaikalla ratkaisevia päätöksiä tehtäessä. Päinvastoin, budjetin ylityksestä vastuussa olevat henkilöt joutuvat kantamaan vastuunsa.


lukion lehtori

Helsinki

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.