Koko Suomen palvelurakenne kannattaa uusia

Suomalainen yhteiskunta tarvitsee pärjätäkseen hyvän peruskoulutuksen, lapset päivähoidon, me kaikki terveyspalvelut ja ikäihmiset oman turvansa. Palvelut on turvattava.

Tämä mielessä hallitus on pistänyt liikkeelle kunta- ja palvelurakenneuudistuksen, ja viime aikojen keskustelu hankkeesta on ollut ilahduttavan vilkasta.

Osa ajattelee vielä, että kuntatalouden helpotus tulee valtionosuuksia lisäämällä. Toiset uskovat toiminta- ja verotulojen kasvuun. Näin tapahtuukin, mutta se ei auta.

Tästä päivästä vuoteen 2009 kuntien käyttötalouden valtionosuudet kasvavat vajaan miljardi euroa. Samanaikaisesti verotulojen arvioidaan kasvavan 2,4 ja toimintatulojen 2,2 miljardia euroa.

Kuntien tulot siis lisääntyvät nykyisestä neljän vuoden kuluessa noin 5,5 miljardia euroa eli 20 prosenttia.

Ongelma on menotalous. Äskeiset tulot eivät riitä, kun ne yhdistetään nykyiseen 5,3 prosentin menojen kasvuun. Vuonna 2009 tällä tahdilla arvion mukaan vain kahdeksalla seutukunnalla olisi vuosikate plussalla; kunnistakin vain viidelläkymmenellä.

Varsin laajasti on jo ymmärretty, että tämä meno ei pelasta tulevaisuudessa peruspalveluja koko maassa. Vaihtoehdoista kaksi koulukuntaa on ylitse muiden.

Toisten mielestä kuntaliitokset ovat ratkaisu. Kun niitä tehdään rapsakasti, saadaan riittävän vahvoja kuntia, jotka pystyvät rahoittamaan ja tuottamaan kaikki palvelut.

Siispä tehdään nykyisistä seutukunnista kuntia ja saadaan lukumääräksi 88. Pärjätäänkö silloin? Ei. Äskeisten lukujen valossa alle kymmenen vuoden kuluttua vain pieni osa noista kunnista tulisi toimeen täyden palvelun kuntina.

Käytetäänkö energia jo valmiiksi vanhentuneiden rakenteiden rakentamiseen? Jos halutaan vahvat yksiköt, päädyttäisiin pariinkymmeneen kuntaan, mutta siihen halu tai rohkeus tuskin riittää.

Myös vapaaehtoisen kuntayhteistyön tietä on kokeiltu ja kokeillaan. Hyviä kokemuksia on paikka paikoin saatu, mutta kohtuuttoman hitaasti.

Palvelut uhkaavat näivettyä, ennen kuin yhteistyössä päästään riittävän syvälle ja laajalle. Tarvitaan kolmas tie, jossa on piirteitä molemmista peruslinjoista.

Palveluista on hyvä lähteä liikkeelle. Ne ovat koko asian ydin ja lähtökohta. On saatava aikaan talouden perustalta riittävän vahvat alueet, sellaiset järjestämisvastuualueet, joiden rahapussi riittää varmistamaan palvelut.

Kyllä demokratiakin siinä hoituu, kun uudistus tehdään kuntaperusteisesti. Voidaan myös kysyä demokratian perään silloin, kun kunnassa vähenevät ihmiset ja rahaa ja palveluja ei ole. Kunnallisessa demokratiassa ei silloin ole paljon mistä päättää.

Järjestämisestä vastuussa olevia alueita suurempi kysymys ovat uudet palvelujen tuottamistavat. 50 yli 20 000 asukkaan kuntaa käyttää kaksi kolmannesta koko kuntien vajaan 30 miljardin euron menopotista.

Vastaavasti 300 pienintä kuntaa käyttää vain viisi miljardia. Nämä pienimmät kunnat ovat velkaantumassa pahasti. Väen ikääntyessä palvelujen kysyntä ei osoita laantumisen merkkejä. Kuntaväestä kolmannes jää tulevina vuosina eläkkeelle. Ei voida ajatella, että kunnat vetävät Suomen vähenevät työntekijät.

Johtopäätös tästä on selvä. On välttämätöntä löytää uusia palvelujen järjestämis- ja tuottamistapoja. Vanha malli, jonka mukaan kunta on joka paikassa sekä tilaaja että tuottaja ei voi pidemmän päälle olla ainoa vaihtoehto.

Tarvitaan monimuotoisia palvelujen tuottamistapoja, joissa ovat vahvasti mukana niin yksityinen kuin kolmas sektori.

Luottamushenkilöiden tehtävänä on määritellä palvelujen tavoitteet, laatu ja rahat. Parhaiden ammattilaisten tehtävä puolestaan on tuottaa nuo palvelut. Nämä kaksi voivat hyvin olla eri organisaatioissa.

Otetaan käytännön esimerkki. Yhdistetään perusterveydenhoito ja erikoissairaanhoito yhdeksi terveyspiiriksi esimerkiksi nykyiseen sairaanhoitopiiriin, jota vetävät luottamushenkilöt.

Erotetaan keskussairaala ja tarvittaessa muutkin sairaalat omaksi kunnalliseksi osakeyhtiökseen, jota vetävät ammattilaiset parhaan kykynsä mukaan. Toinen tilaa, toinen tuottaa palvelut.

Samassa yhteydessä vaativin erikoissairaanhoito voidaan organisoida vaikkapa viidelle alueelle koko Suomessa.

Opetusministeriön joidenkin kaavailujen mukaan ammatillinen koulutus ja lukiot voitaisiin puolestaan yhdistää yhdelle ylläpitäjälle 20–30 alueella koko Suomessa.

Tietoverkot ja -järjestelmät tulisi rakentaa keskenään yhteensopiviksi koko valtakunnan alueella.

Sähköinen potilaskortti ja kuvantamismenetelmät ovat myös valtakunnallisia ratkaisuja. Ne parantavat sairauksien diagnosointia ja tuovat säästöjä.

Edelliset esimerkit eivät olleet lopullisia linjauksia, ne vain kuvaavat sitä, että on olemassa vaihtoehtoja.

Nyt valittujen uusien valtuutettujen vastuulla on tehdä ratkaisuja paitsi oman valtuustokauden linjauksista, myös tulevaisuudesta pitkäksi ajaksi eteenpäin.

Vastuuta ei voi siirtää; ei hallitus eivätkä kunnat.

valtiosihteeri

sisäasiainministeriö

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi