Lääkäreitä tulee informoida lääkkeistä

Mielipidesivulla julkaistun kirjoituksen otsikko väitti lääkemarkkinoinnin olevan uhka terveydelle (HS 1. 2. 2005). Vaikka kirjoittaja ei ehkä vastaakaan itse otsikoinnista, on virhe niin suuri, että asiat on syytä saattaa mittasuhteisiin.

Koksibeihin kuuluvien kipulääkkeiden markkinointi on koko ajan pohjautunut lääkeyritysten viimeiseen varmistettuun tutkimustietoon lääkkeistä. Markkinoinnissa on pikemminkin oltu varovaisia kuin agressiivisia.

Suomen MSD (maailmalla Merck & Co) kiirehti poistamaan oman tähän ryhmään kuuluvan valmisteensa kokonaan markkinoilta heti konsernin lääkäreiden arvioimien riskitutkimusten tulosten selvittyä siitä huolimatta, että edelleen on suuri joukko potilaita (esim. osa reumapotilaista), joiden kohdalla lääkkeen käytön edut ovat haittoja suuremmat.

Lääketurvallisuutta vartioivat viranomaiset eivät ole koksibien käyttöä kieltäneet. Suomessa Lääkelaitos ainoastaan kehotti huomioimaan koksibien valmisteyhteenvetojen (käyttöohjeiden) mukaiset varotoimet.

Tutkimuksissa oli ilmennyt myös erään vanhan ja pitkään käytössä olleen kipulääkkeen aiheuttavan samoin kohonnutta sydän- ja verisuonisairauden riskiä.

Lääkkeiden käytössä on aina kyse punninnasta etujen ja haittojen välillä. WHO on laskenut, että maailmassa on noin 30 000 sairautta, joihin ei ole tehokasta lääkehoitoa.

Suurin osa olemassa olevista lääkkeistä ei vieläkään paranna sairauksia, vaan ainoastaan lieventää niitä. Silti joissakin sairauksissa on päästy parantamiseen asti ihmishenkiä säästäen.

1960-luvun alun talidomidi-murheen jälkeen luotiin yksityiskohtaiset määräykset ihmisillä tehtävistä lääkevalmisteiden testauksista ennen myyntiluvan antamista lääkkeille. Tämän testaamisen suorittavat lääkärit vapaaehtoisilla tutkimushenkilöillä.

Toisin sanoen, ilman lääkäreiden ja lääketeollisuuden välistä yhteistyötä kuusikymmenluvun lopun jälkeen ei olisi yhtään lääkevalmistetta tullut potilaiden käyttöön.

Vielä muutama vuosikymmen sitten Suomessa kuoltiin yleisesti sairauksiin, jotka nyt ovat lääkehoidolla kurissa pidettävissä (esim. astma) tai lähes kokonaan parannettavissa (bakteeriperäinen mahahaava).

Näihin saavutuksiin lääketeollisuus ei olisi pystynyt ilman syvää ja pitkäaikaista yhteistyötä lääkäreiden kanssa. Tämä työ jatkuu.

Kun lääkevalmiste on saanut myyntiluvan, on luonnollista, että lääkevalmistetta pyritään markkinoimaan. Lääkkeen ollessa kyseessä tilanne vain on muita tuotteita mutkikkaampi. Potilaan hoidosta päättävät yhteistuumin sekä potilas itse että häntä hoitava lääkäri.

Nykyisen EU-lähtöisen säännöstön mukaisesti lääketeollisuus ei saa informoida potilasta hänen sairautensa lääkehoidosta, jos sairauden hoitoon tarkoitettu lääke on reseptilääke. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää informoida lääkäriä uudesta lääkevalmisteesta ja sen asianmukaisesta käytöstä.

Lääkeyritysten käytännön ongelmana on saada lääkärit kiinnostumaan informaatiotilaisuuksista. Erään vastauksen tähän on tarjonnut kuntien ja myös valtion käytännössä laiminlyömä lääkäreiden jatkokoulutus.

Koulutuksen arvokkaimpana osana yleensä pidetään osallistumismahdollisuutta oman erikoisalan kansainväliseen konferenssiin, joka on yleensä muualla kuin Suomessa ja kenties Atlantin takana – ilman että Suomessa toimivilla lääkeyrityksillä olisi tähän mitään sanottavaa –, halusi Helsingin kaupungin apulaiskaupunginjohtaja tätä tai ei.

Lääketeollisuudella ei ole mitään sitä vastaan, että lääkäreiden jatkokoulutus tehdään laadukkaaksi ja nykyistä halvemmaksi.

Mutta jos edellytetään, että jatkokoulutus järjestettäisiin lääkeyritysten rahoilla ilman että lääkeyritykset saavat tilaisuutta omien tutkimustulostensa ja tuotteidensa esittämiseen, puhutaan jo yhdenlaisesta sosialisoinnista.

Lääkemarkkinointi on sisältönsä ja muotojensa puolesta tarkasti säänneltyä. Sen on aina keskityttävä lääkkeen ominaisuuksiin varomääräyksiä ja haittoja unohtamatta. Tätä valvoo niin Lääkelaitos kuin Lääkemarkkinoinnin valvontakunta.

On vaikea uskoa väitteitä, että lääkärin olisi parempi vain lukea mainoksia sen sijaan, että voi myös esittää mieltänsä askarruttavia yksityiskohtaisia kysymyksiä lääke-esittelijälle.

Viimeaikaisessa keskustelussa on esiintynyt väite, että kieltämällä lääkkeiden markkinointi saataisiin lääkkeiden hintoja laskettua Suomessa. Harva asia on kauempana totuudesta.

Suomen sairausvakuutusjärjestelmä on toteutettu siten, että lääkkeen hinta on ensin säännöstelyelimissä hyväksyttävä, ennen kuin sille voi saada korvattavuutta.

Kun lääkkeen hinta on suoraan riippuvainen siihen (ja epäonnistuneisiin tutkimusprojekteihin) panostettujen varojen määrästä, markkinointiponnistukset poistamalla aikaansaataisiin vain lääkkeen hitaampi käyttöönotto tiedon puuttuessa. Näin potilaita hoidettaisiin huonommilla lääkkeillä pidempään.

Samalla luotaisiin suurempi paine lääkkeiden hintoihin, sillä lääkkeiden on patenttisuoja-aikanaan kyettävä keräämään takaisin niiden tutkimukseen uhratut varat – mukaan lukien myös se valtaenemmistö lääketutkimukseen tehdyistä taloudellisista panostuksista, joka ei koskaan johda tehokkaan lääkkeen markkinoille tuloon.

Suomalaisille kuuluu paras mahdollinen lääkehoito.

johtaja, yhteiskuntasuhteet

Lääketeollisuus ry

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi