Laki sallii erotessa toisen omaisuuden ryöstön

Avioliittolakiin liittyvä avio-oikeus on nykyolosuhteissa usein täysin epäoikeudenmukainen. Laki pitäisi uudistaa, jolloin lain epäkohtia korjaavaa avioehtosopimusta ei yleensä edes tarvittaisi.

Avio-oikeutta käytetään eron yhteydessä monesti oikeustajun vastaiseen varallisuuden siirtämiseen puolisolta toiselle, sekä myös kiristykseen ja kostoon.

Nykyisen lain mukaan puolisoilla on eron sattuessa avio-oikeus kaikkeen toistensa omaisuuteen riippumatta siitä, miten tai milloin omaisuus on puolisolle tullut.

Laki on vuodelta 1929, jolloin (yleensä) nainen luopui omasta opiskelusta tai jo alkaneesta työurastaan naimisiin mennessään. Hän jäi hoitamaan kotia ja lapsia. Perhe oli yksikkö, jossa vain toinen ansaitsi rahaa, ja toinen teki yhtä arvokasta työtä kotona.

1920-luvulla ei ollut yhteiskunnallisia etuja, joilla turvataan nykyisenkaltainen tasaarvo. Silloin oli luonnollisesti tarpeen turvata myös naisen asema avio-oikeudella mahdollisen eron varalta.

Ajat ovat kovasti muuttuneet 80 vuodessa, mutta lain pääsisältö ei.

Avioehtojen määrä on viime aikoina noussut huimasti. Tämä kertoo siitä, että nykyistä avio-oikeutta pidetään yhä useammin oikeustajun vastaisena.

Silti kaikki eivät edelleenkään edellytä puolisoltaan avioehtoa, vaikka varallisuusero avioituessa olisikin suuri. Sopimuksen ehdottaminen tulevalle puolisolle on monelle liian kiusallista, vihjaahan se epäluottamuksesta sekä avioliiton kestämistä että puolison käyttäytymistä kohtaan mahdollisen eron yhteydessä. Nämä ovat herkkiä asioita häitä valmisteltaessa.

Nykytilanteen vielä vallitessa olisikin reilua, että se, joka tuo selvästi vähemmän omaisuutta yhteiseen kotiin, ehdottaisi avioehtoa.

Avioliiton auvoisessa vaiheessa annetut suulliset lupaukset todennäköisesti syödään, jos riitaisassa erotilanteessa on näköpiirissä runsaasti rahaa, jonka vaatiminen on epäoikeudenmukaisuudesta huolimatta laillista. Ystävätkin varmasti kannustavat: "Ota nyt, kun lakikin on puolellasi!" Kiusaus on suuri ja ahneus kovin inhimillistä.

Kukaan ei tiedä, moniko suomalainen on avioeron yhteydessä joutunut myymään asuntonsa tai ottamaan suuria lainoja maksaakseen entiselle puolisolleen puolet omista perinnöistään ja ennen avioliittoa kertyneistä säästöistä, jotka on investoitu asuntoon.

Luonnollisesti yhdessä hankittu omaisuus tuleekin jakaa, mutta monelle varallisuuden valtaosa on kertynyt ennen avioliittoa. Näin on erityisesti nykyisin, jolloin avioerojen ja siten uudelleen avioituvien parien määrä on aivan toista luokkaa kuin 80 vuotta sitten.

Jos A:n vanhemmat ovat jättäneet perinnön A:n ja B:n avioliiton aikana tai sitä ennen, B voi vaatia siitä puolet itselleen eron yhteydessä. Mutta hänen ei tarvitse maksaa senttiäkään A:lle omasta perinnöstään, mikäli hän saa sen vasta eron jälkeen, vaikka veikin puolet A:n perinnöstä.

Laki mahdollistaa periaatteessa senkin, että eroava puoliso ostaa asunnon uuden kumppaninsa kanssa entisen puolisonsa perintörahoilla tai muilla säästöillä!

Lisäksi mikäli B ei erotilanteessa vaadi täyttä lain sallimaa puolikasta omaisuudesta, hän saa tukevan kuristusotteen puolisostaan. Nyt hän voi kiristää muita eroon liittyviä vaatimuksiaan: "jos et suostu, vaadin puolet kaikesta."

Ajanmukaisen lain pitäisi sisältää seuraavat pääperiaatteet: Avioerossa molemmat pitäköön omansa, eli kumpikin saisi yhteisestä omaisuudesta oman panostuksensa mukaisessa suhteessa.

Kotiäideille ja -isille kuuluisi puolet puolison ansioista niiltä vuosilta, jolloin on uhrannut oman ansiomahdollisuutensa perheelle.

Perinnöt, ennen avioliittoa kertyneet säästöt ja niiden tuotot sekä muu varallisuus, johon puoliso ei ole vaikuttanut mitenkään, kuulukoon sille, jolle se on alun perinkin kuulunut. Näin kumpikaan ei voisi vaatia toiselta sellaista, jonka hankkimiseen ei ole osallistunut.

Mikäli erotilanteessa lypsämisen mahdollisuus vähenisi, voisivat puolisoiden suhteet avioeron jälkeen jäädä hivenen paremmiksi. Erotilanteissahan epäreilu omaisuuden jako on runsaasti lisäongelmia ja katkeruutta tuottava asia, luonnollisesti eroon johtaneiden varsinaisten syiden päälle.

On väärin, että laki on lähtökohdissaan epäoikeudenmukainen, ja se on muutettava oikeustajun mukaiseksi erillisellä avioehtosopimuksella.

Sipoo

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi