Maksullisella koulutuksella kaikki voittavat

Oulun yliopisto on nostanut rohkeasti kissan pöydälle. Se tarjoaa pakistanilaisille matematiikan ja kasvatustieteiden koulutusta maksua vastaan.

Lain mukaan Suomessa ei tutkintoon tähtäävästä koulutuksesta saa periä minkäänlaista korvausta opiskelijalta, oli tämä sitten mistä maasta tahansa.

Oululaiset äkkäsivät laista porsaanreiän. Laki ei väljästi tulkittuna oikein sano mitään, jos maksaja on juridinen henkilö, tässä tapauksessa Pakistanin valtio. Opetusministeriö on lehtitietojen mukaan nikotellut, mutta ainakin toistaiseksi näyttää, että prosessi etenee.

Kohta on varmasti odotettavissa äänekästä vastustusta opiskelijajärjestöiltä, jotka – ehkä oikeutetustikin – pelkäävät, että jos pahalle antaa pikkusormen, kohta menee koko käsi. Kun kerran astutaan lukukausimaksujen tielle, sieltä ei ole paluuta.

Maksullinen koulutus johtaisi myös koulujen jakautumiseen parempiin ja keskinkertaisiin sen perusteella, miten ne pystyvät houkuttamaan maksukykyisempiä opiskelijoita ja sitä kautta korkeatasoisempia opettajia.

Opetusministeri Tuula Haatainen (sd) onkin nopeasti ennakoinut odotettavissa olevat protestit ja päättänyt asettaa työryhmän selvittämään mahdollisuuksia periä lukukausimaksuja EU:n ja Etan ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta.

Tämä on positiivinen askel oikeaan suuntaan ja nyt on vain toivottava, ettei selvitys kuivahda pelkäksi epä-älylliseksi kiertelyksi ja kaarteluksi Suomessa koulutuskysymyksiin vahvasti liitettyjen tasa-arvon tai sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ympärillä.

Kaikki lienevät yhtä mieltä siitä, että maamme menestystekijä nyt ja tulevaisuudessa on korkeatasoinen koulutus. Yksimielisyys vallitsee myös siitä, että taloudelliset syyt eivät saa olla esteenä opiskelulle. Pienen kansan on voitava käyttää koko potentiaalinsa. Täysin ilmaisen, korkeatasoisen koulutuksen tarjoamista houkuttimena maahanmuuttajille voidaan myös puolustaa.

Laajemmin ottaen kysymys ei olekaan tästä. Vakava kysymys kuuluu: millä varmistetaan korkeatasoinen koulutus tulevaisuudessa?

Siirryin viisi vuotta sitten kansainvälisestä teollisuudesta korkeakoulumaailmaan ja olen jo tässä ajassa havainnut kaksi voimakasta trendiä.

Ensinnäkin opetukseen käytettävissä olevat resurssit niukkenevat vuosi vuodelta. Kursseja karsitaan, ryhmäkoot nousevat jatkuvasti, opettajien jatkokulutuksen määrärahat pienenevät.

Toinen selkeä kehityssuunta on, että korkeakoulujen odotetaan jatkossa ansaitsevan itse yhä suuremman osan rahoituksestaan.

Vilkaisu minkä tahansa korkeakoulun tai yliopiston budjettiin kuitenkin vahvistaa, että lukukausimaksut tuskin olisivat mikään ratkaisu korkeakoulujen rahoitukseen. Lukukausimaksut olisivat todennäköisesti lähinnä symbolisia koulujen todellisten kustannusten rinnalla.

Kouluja olisi siis kaikin tavoin kannustettava ottamaan suurempi vastuu omasta rahoituksestaan. Näin toki jo melko paljon tapahtuukin, sekä yliopistoissa että ammattikorkeakouluissa. Edelliset tekevät tilaustutkimusta ja jälkimmäiset järjestävät monenlaista kurssitusta.

Kaikille on kuitenkin valitettavan yhteistä, että valtaosa tästä toiminnasta on edelleen rahoitettu julkisin varoin.

Mukana ovat niin TE-keskukset, Tekes kuin erilaiset EU-ohjelmat. On hyvin vaikeata arvioida, mikä ansaitusta rahoituksesta on todella saatu muualta kuin siitä samasta yhteisestä pussista.

Syynä tähän kierrätykseen tai jopa näpertelyyn on yksikertaisesti, että korkeakoulut eivät saa myydä sitä ainoata osaamistaan, joka niillä todella on, koulutusta.

Maailmassa on suuret ja jatkuvasti kasvavat koulutusmarkkinat. Kysyntä on valtaisaa varsinkin Aasiassa, jossa perinteisesti opettajien työpanos on hyvin rajallinen.

Opettajien viikoittainen tuntimäärä vaihtelee esimerkiksi Kiinassa viiden ja kymmenen tunnin välillä. Elintason noustessa maassa kohisten on selvää, että nykyisillä tai edes tulevilla opettajavoimilla voida mitenkään vastata koulutuskysyntään.

Siksi ei ole ihme, että ulkomaalaisia huudetaan apuun ja aasialaisia opiskelijoita tungeksii ulkomaisiin kouluihin ja ulkomaalaisia opettajia virtaa maahan.

Vain yksi loistaa poissaolollaan kansainvälisiltä koulutusmarkkinoilta – Suomi. Se sama Suomi, jonka koulutuksen korkea taso on maailmalla hyvin tunnettu ja jossa on ammattitaitoisia ja motivoituneita opettajia.

He voisivat saada kansainvälistä kokemusta ja kontakteja. He voisivat viedä osaamistaan maailmalle ja tehdä taustaorganisaatioitaan tunnetuksi.

Ja ennen kaikkea: korkeakoulut voisivat hankkia hyvän osan rahoituksestaan tällaisella maksullisella koulutustoiminnalla.

Kaikki voittaisivat, koulutusta tarvitsevat, opettajat, korkeakoulut, oman maan korkeakouluopiskelijat ja loppujen lopuksi koko Suomi.

Tätä koskeva lainmuutos ei ole monimutkainen. On rohkeasti tehtävä mahdolliseksi ulkomailla ja kotimaassa järjestettävä maksullinen tutkintokoulutus muille kuin EU:n ka Etan opiskelijoille.

kauppat. toht., yliopettaja

Tampereen ammatti-

korkeakoulu

dosentti

Lappeenrannan

teknillinen yliopisto

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi