Metsien kestävä käyttö ei ole ongelma

Kolme suomalaista ympäristöjärjestöä julkaisi lokakuun lopulla kriittisen kirjoituksen suomalaisesta metsien sertifioinnista. Certifying Extinction -kirjoituksen ovat allekirjoittaneet Suomen Luonnonsuojeluliiton sekä Greenpeacen ja Luonto-Liiton edustajat.

Käytännössä kirjoituksen on allekirjoittanut vain yksi suomalainen luonnonsuojelujärjestö, Suomen Luonnonsuojeluliitto. Luonto-Liitto on sen jäsenjärjestö. Suomen Greenpeace ei sääntöjensä mukaan voi edes hyväksyä jäseniään kysymättä ensin lupaa Ruotsin Greenpeacelta.

Tekijöiden mukaan tarkoituksena oli selvittää, millä tavoin suomalaisten metsien sertifiointijärjestelmän uusittu standardi eroaa vanhasta.

Standardi on tavallaan sertifioinnin perustuslaki, joka kertoo, miten metsiä pitää hoitaa.

Sertifioinnin tarkoitus on kertoa kuluttajalle, että puutuotteeseen on käytetty vain hyvin hoidetuista metsistä tulevaa puuta.

Suomalaisen järjestelmän standardi otettiin käyttöön vuonna 1999. Silloin sovittiin, että se uusitaan viiden vuoden välein, jotta se pysyisi ajan tasalla. Nyt standardia siis uusittiin ensimmäisen kerran.

Luonnonsuojeluliitto väittää Certifying Extinction -kirjoituksessa, että enemmistö suomalaisen metsäsertifioinnin päätösvallasta on varattu metsäsektorille. Väite on perätön ja todellisuus päinvastainen: työhön on aina kutsuttu mukaan kaikki halukkaat, ja erityisesti ympäristöjärjestöt.

Mitään enemmistöä ei ole varattu kenellekään ja päätösten tavoitteeksi on asetettu yksimielisyys. Esimerkiksi Luonnonsuojeluliittoa ei ole torjuttu koskaan, vaan se on itse torjunut kaikki kutsut.

Liitto väittää, että suomalaisessa järjestelmässä sertifiointia hakee metsäkeskus eli valtion viranomainen. Tällä halutaan asettaa kyseenalaiseksi koko järjestelmän uskottavuus ennen muuta metsäteollisuuden ulkomaisen asiakaskunnan keskuudessa.

Metsäsertifioinnin uskottavuus seisoo sen varassa, ettei julkinen valta siihen sekaannu.

Siksi suomalaisessa järjestelmässä sertifiointia voivat hakea vain metsänomistajat tai heidän yhteenliittymänsä.

Tämä myös tiedetään Luonnonsuojeluliitossa, sillä se oli mukana luomassa tätä järjestelmää vuosina 1996–97 ja hyväksyi sen allekirjoituksellaan. Irtiotto tapahtui myöhemmin. Siihen johtaneita syitä on Hannes Mäntyranta kuvannut kirjassaan Metsäsertifiointi – ideaalista itsetarkoitukseksi.

Certifying Extinction -kirjoitus ei tunnista sitä edistystä, jonka suomalainen sertifiointijärjestelmä on saavuttanut saamelaisten suhteen. Aikaisempaa standardia saamelaiset eivät hyväksyneet, mutta uudessa Saamelaiskäräjät on mukana.

Luonnonsuojeluliitto ei tästä puhu, vaan arvostelee standardia ikään kuin se tässä suhteessa olisi ennallaan. Näin se ilmoittautuu paremmaksi saamelaisasioiden tuntijaksi kuin Saamelaiskäräjät.

Liitto esittelee kirjoituksessaan useita lajeja, joita metsätalous uhkaa. Useimmat niistä eivät varsinaisesti edes ole uhanalaisia, ja jos ovat, eivät metsätalouden johdosta kuten ahma ja maakotka. Ei ole yllättävää, että Luonnonsuojeluliitto esittelee tätä väitettä mieluummin Saksassa kuin Suomen poronhoitoalueella!

Luonnonsuojeluliitto liittää maamme häikäilemättömästi kansainväliseen laitonta puuta käyttävään kerhoon: "Laittomat hakkuut ovat Venäjän metsätalouden ongelma. On arvioitu, että jopa 50 prosenttia maan hakkuista tulee laittomista lähteistä. Vuonna 2002 Suomi toi noin 13,1 miljoonaa kuutiometriä raakapuuta Venäjältä, mikä vastaa lähes viidesosaa Suomessa tuona vuonna käytetystä puusta."

Kuinka moni käsittää, että lähteeksi mainittu Metsäntutkimuslaitos todistaa vain viimeisen virkkeen todenmukaisuutta?

Luonnonsuojeluliitto jättää mainitsematta, että Venäjältä puuta tuovilla yhtiöillä on tarkat alkuperätiedot ostamistaan puista. Yhtiöiden järjestelmät on rakennettu estämään laittomasti hakatun puun tuonti – ja nimenomaan ympäristöjärjestöjen vaatimuksesta.

Tietojeni mukaan ympäristöjärjestöt eivät ole pystyneet osoittamaan niissä puutteita.

Ympäristöjärjestöt esittävät metsien käytön suurena ongelmana. Metsien kestävä käyttö ei kuitenkaan ole ongelma, vaan ratkaisu.

On vaikea käsittää, miten ihmiskunta voisi selvitä haasteistaan ilman uusiutuvien luonnonvarojen kestävää käyttöä. Metsistä löytyy ratkaisuja niin ilmastonmuutokseen kuin muihinkin globaaleihin ympäristöongelmiin.

Esimerkit osoittavat, että metsien luonnon monimuotoisuus voi parhaiten siellä, missä metsän puilla on rahallista arvoa – ja sen voi antaa vain puun teollinen käyttö.

Suomenkin metsät olivat raiskatut kaskiviljelyn ja metsälaiduntamisen jäljiltä 150 vuotta sitten. Sahateollisuuden synty kuitenkin loi metsälle taloudellisen arvon metsänä, ja sen jälkeen niitä on varjeltu kaataen ja kasvattaen paremmin kuin missään muualla maailmassa.

puheenjohtaja

Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi