Mies antaa yhä naista useammin äänensä sukupuolen perusteella

Suomalaisessa vaalijärjestelmässä äänestetään suoraan yksittäistä puolueen tai valitsijamiesyhdistyksen asettamaa ehdokasta. Samalla äänestäjä joutuu pakostakin valitsemaan sukupuolten välillä eli antamaan äänensä joko nais- tai miesehdokkaalle. Vaalisalaisuuden vuoksi sukupuolenmukaisesta äänestämisestä ei saada tietoa suoraan vaalitilastoista, vaan sitä on tiedusteltava erikseen vaalien jälkeen tehtävissä kyselytutkimuksissa.

Elina Haavio-Mannilan tutkimus sukupuolenmukaisesta äänestämisestä vuoden 1970 eduskuntavaaleissa osoitti, että naisista 40 prosenttia antoi äänensä naisehdokkaalle, vaikka naisia oli tuolloin ehdokkaina vain 17 prosenttia. Miehistä peräti 93 prosenttia äänesti silloin miesehdokasta.

Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa naista äänestävien miesten osuus oli nelinkertaistunut 28 prosenttiin. Silti miesten selvä enemmistö (72 prosenttia) äänestää yhä omaa sukupuoltaan edustavaa ehdokasta.

Omaa sukupuoltaan äänestävien naisten osuus on neljässä vuosikymmenessä kasvanut verrattain vähän: hieman yli puolet (53 prosenttia) äänestää naisehdokasta. Naisten äänet jakautuvat siis suhteellisen tasaisesti nais- ja miesehdokkaiden välille, kun taas miesäänestäjät suosivat yhä oman sukupuolensa ehdokkaita.

Sukupuolenmukaista äänestämistä vuoden 2007 eduskuntavaaleissa koskeva tutkimuksemme osoittaa, että omaa sukupuolta edustavan ehdokkaan valintaan liittyy naisilla ja miehillä osin samanlaisia, osin hyvinkin erilaisia odotuksia ja arvoasetelmia.

Naisilla valinnassa korostuu näkemys naisedustajien tarpeellisuudesta oman sukupuolensa edustajina ja sille tärkeiden asioiden puolustajina. Myös miehillä sama perustelu motivoi osittain oman sukupuolen ehdokkaan valintaa.

Tutkimuksessa jäi kuitenkin avoimeksi, mitkä kaikki tekijät vaikuttavat siihen, että miehet äänestävät naisia useammin oman sukupuolen ehdokasta. Osaltaan kyse voi olla sukupuolistereotypioiden tai naispoliitikkoja kohtaan tunnettujen ennakkoluulojen vaikutuksesta ehdokasvalintaan.

Kun suomalaisilta äänestäjiltä kysytään ehdokasvalinnan yleisiä perusteita, sukupuolta ei yleensä pidetä kovin tärkeänä kriteerinä. Valintaperusteissa korostetaan yleisluonteisempia perusteita kuten ehdokkaan luotettavuutta, kykyä hoitaa tehokkaasti asioita, asiantuntemusta ja poliittista kokemusta.

On mahdollista, että ehdokasvalinnan kriteerejä kysyttäessä ihmiset painottavat vastauksiaan sosiaalisesti hyväksyttävänä koettuun suuntaan – sukupuoli näyttäytyy poliittisen luotettavuuden ja kokemuksen rinnalla vähempiarvoisena perusteena.

Toisaalta asiaan voi vaikuttaa myös se, että maskuliinisuus muodostaa monin tavoin edelleen politiikan kyseenalaistamattoman normin: miespuolisen ehdokkaan valintaa ei ehkä edes mielletä sukupuolitetuksi valinnaksi. Ainoastaan "poikkeus" normista, naisehdokkaan valitseminen, vaatii erityistä perustelua.

Tutkimukset ovat myös osoittaneet, että ihmisten arviot ehdokkaiden kyvyistä ja ominaisuuksista ovat aina vahvasti sukupuoleen sidottuja.

Kansalaisista puolet on naisia ja puolet miehiä. Mikäli sukupuolten välinen tasa-arvo olisi tosiasia, voisi olettaa, että äänet jakautuisivat suurin piirtein tasan nais- ja miesehdokkaiden välille, etenkin kun miesten ja naisten äänestysaktiivisuudessa ei ole suuria eroja.

Vaikka äänestäjien ehdokasvalinta on viimeisten 40 vuoden aikana vähitellen lähentynyt tätä ihannetta, siitä ollaan vielä kaukana.

Yhtenä esteenä on ehdokastarjonnan rakenteellinen sukupuolivinouma. Vuoden 2004 kuntavaaleissa samoin kuin vuoden 2007 eduskuntavaaleissa ehdokkaista oli naisia 40 prosenttia. Kuntavaaleissa valituista naisia oli 36,3 prosenttia, eduskuntavaaleissa 42 prosenttia.

Tämän syksyn kunnallisvaaleissa naisehdokkaiden tarjonta on jälleen sama 40 prosenttia. Puolueiden välinen vaihtelu on kuitenkin erittäin suurta, vihreiden 57 prosentista Perussuomalaisten 26 prosenttiin. Kolmen suurimman puolueen kohdalla naisehdokkaiden osuus jää 40 prosentin tuntumaan. Sukupuolirakenteen osalta ollaan siis edelleen varsin kaukana tasapuolisen edustuksen ideaalista.

Kirjoittajat ovat tutkijoita, Holli Helsingin yliopiston rikos- ja prosessioikeuden ja oikeuden yleistieteiden laitoksella, Wass Helsingin yliopiston yleisen valtio-opin laitoksen laitoksella.

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi