Mikä on turvallisuuspoliittinen linjamme?

Valtioneuvoston syyskuussa 2004 eduskunnalle antamassa turvallisuuspoliittisessa selonteossa on seuraava lause: "Suomi osallistuu täysimääräisesti unionin yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämiseen ja toteuttamiseen. Unionin yhtenäisyys, keskinäinen yhteisvastuu ja yhteiset sitoumukset tälläkin alalla lisäävät Suomen turvallisuutta."

Se on selonteon tärkein anti. Eduskunta keskusteli selonteosta olettaen, että hallitus on todella sitoutunut täysimääräisesti EU:n puolustuksen kehittämiseen.

Valtiosihteeri Risto Volasen mukaan (Vieraskynä, HS 9. 2.) EU:n puolustuksen kehittäminen kuitenkin heikentäisi oman turvallisuusympäristömme vakautta. Hän kirjoittaa myös, että EU:n puolustuksen kehittäminen "kilpailisi käytännössä Naton kanssa" ja "poistaisi Yhdysvaltojen vastuuta Euroopasta".

Tällaisia näkemyksiä ei valtioneuvoston selonteossa ole – ei edes rivien välissä.

Valtiosihteeri Volanen toimii pääministeri Matti Vanhasen alaisuudessa, joten hänen näkemyksiensä voi olettaa edustavan hallituksen kantaa.

Kannanotto on mielenkiintoinen, koska valtiosihteeri käsitteli asiaa, joka kuuluu Suomessa monille valtioelimille. Volasen kirjoitus asettaakin kansanedustajat outoon tilanteeseen. Olisiko hänen kirjaamansa näkemykset pitänyt ottaa huomioon turvallisuuspoliittisen selonteon käsittelyssä?

Volasen kirjoituksen suurin yllätys koskee Suomen Nato-politiikkaa, josta valtioneuvosto on ollut haluton keskustelemaan julkisesti.

Volanen ilmoittaa yksikantaan, että Suomi turvasi Baltian maiden pääsyn Natoon ja toivoo Naton ja Yhdysvaltojen tulevaisuudessakin vastaavan pohjoisen Euroopan puolustuksesta.

Selvemmin sitä ei voi enää sanoa: hallituksen mielestä Suomi on siis sittenkin Naton vapaamatkustaja!

Jos koko turvallisuuspolitiikkamme perustuu Yhdysvaltojen panokseen, meidän tulisi ehkä ilmoittaa siitä Yhdysvalloille.

Volasen mukaan Suomen hallitus esti turvallisuuspoliittisen ytimen muodostumisen EU:hun. Se ei tietenkään pidä paikkaansa jo siitä syystä, että EU:ssa on turvallisuuspoliittinen ydin. Sen muodostavat EU:n Nato-maat.

Kukaan ei ole EU:ssa – saati sitten Suomessa – esittänyt EU:n kehittämistä "Natoa korvaavaksi ja Euroopasta pois työntäväksi sotilasliitoksi". Sen tekee mahdottomaksi jo kaikkien jäsenvaltioiden hyväksymä EU:n perustuslaillinen sopimus, jonka mukaan EU:n Nato-maat hoitavat avunantovelvoitteensa vastedeskin Naton kautta.

Naton ulkopuolisille EU-maille jäsenyys unionissa on sen sijaan tulevaisuudessakin ainut merkittävä kansainvälinen puolustussitoumus. Ne ovat hyväksyneet unionin perustamissopimuksessa pyrkimyksen kehittää EU:n yhteistä puolustusta ja perustuslaillisessa sopimuksessa EU:n turvatakuut.

Volanen antaa ymmärtää, että Suomi itse asiassa vastustaa EU:n puolustuksen kehittämistä. Volasen väite asettaa kyseenalaiseksi koko uskottavuutemme kansainvälisen yhteistyön osapuolena.

Suomen turvallisuuspoliittinen keskustelu jää jankkaamiseksi niin kauan, kuin se perustuu vaihtoehdoille liittoutumattomuus vai Nato.

Hallituksemme suurin heikkous on se, että EU:n puolustuspolitiikan luonne on jäänyt sille epäselväksi.

EU tarkoittaa sekä Brysselissä olevia toimielimiä että jäsenvaltioita. Jäsenvaltiot ovat siis osa EU:ta.

On väärin väittää, ettei EU:n jäsenvaltioilla ole valtuuksia, joukkoja tai suunnitelmia, joilla muita EU:n jäsenvaltioita voitaisiin puolustaa sotilaallisesti.

Jos väitämme, ettei EU:lla ole puolustusta, sanomme samalla, ettemme ole itse valmistautuneet puolustamaan muita EU:n jäsenvaltioita.

On huolestuttavaa, että synnytämme tällaista mielikuvaa heti, kun olemme turvallisuuspoliittisessa selonteossa ilmoittaneet, että EU:n "perustuslailliseen sopimukseen sisältyvä avunantovelvoite vahvistaa merkittävästi unionin keskinäistä yhteisvastuuta".

Koskeeko unionin yhteisvastuu sittenkin vain EU:n Nato-maita, koska ne kuuluvat Euroopan "ainoaan sotilasliittoon"?

Turvallisuuspoliittista keskusteluamme ovat pitkän aikaa rasittaneet piilo-olettamukset, joista tärkeimmät Volanen toi onneksi päivänvaloon.

Valtion virkamiehet kuuluvat tietenkin Suomen perustuslaissa määritellyn sananvapauden piiriin. Volasta voi jopa kiittää avoimuudesta ja rehellisyydestä, joka on omiaan viemään Suomen turvallisuuspoliittista keskustelua eteenpäin.

Jos Volasen linjauksilla on kuitenkin hallituksen tai pääministerin hyväksyntä, on ne saatettava eduskunnan käsiteltäviksi. Siinä määrin ne poikkeavat turvallisuuspoliittisesta selonteosta.

Suomen turvallisuuspoliittisessa johdossa nimittäin todella vallitsee näkemys, että EU:n puolustuspolitiikka kilpailee Naton kanssa ja ajaa Yhdysvaltoja pois Euroopasta.

Tämän olettamuksen olisi yhtä hyvin voinut kirjata turvallisuuspoliittiseen selontekoon, jotta siitä olisi voinut keskustella avoimesti.

On totta, että EU:n ja Naton suhteet ovat huonot. Se johtuu kuitenkin pääosin virkamiesten turhamaisuudesta.

Sen sijaan EU:n ja Yhdysvaltain suhteet todennäköisesti lämpenevät lähiaikoina. Sitä kuvastaa presidentti George Bushin tuleva vierailu EU:n huippukokouksessa. Hän todennäköisesti ilmoittaa odottavansa EU:lta paljon maailman ongelmien ratkaisussa.

Aikooko Suomi ilmoittaa Yhdysvaltain presidentille, että meidän mielestämme EU:n ei pitäisi hoitaa turvallisuusasioita, koska ne kuuluvat Natolle eli Yhdysvalloille?

Tasavallan presidentti Tarja Halonen totesi valtiopäivien avajaisissa, että "poliittisen hyödyn tavoittelu hakemalla väkisin erimielisyyttä yksimielisistä kannanotoista koituu harvoin isänmaan eduksi". Kun seuraa Suomen valtiojohdon turvallisuuspoliittisia kannanottoja, ei erimielisyyksiä tarvitse väkisin hakea.

Suomen ulkopoliittisella johdolla on ristiriitaiset näkemykset ja perustelut.

Kukaan ei tiedä, mikä näkemys on vallalla ja hämmennys ulkomailla on suuri. 

Euroopan parlamentin jäsen (kok)

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi