15.9.2008 0:00
Olen seurannut mielenkiinnolla keskustelua koulujen pituusjärjestysjonoista.
Itseäni on jo pitkään ihmetyttänyt kouluissa liikuntatunneilla vieläkin käytössä oleva tapa, jolla jaetaan esimerkiksi joukkuepeleissä lapset ryhmiin. Kaksi hyvää pelaajaa saa vuorotellen valita pelaajat omiin joukkueisiin. Viimeisenä valitaan aina samat, niin sanotusti liikunnallisesti vähemmän lahjakkaat oppilaat.
Miten se, että tulee aina viimeisenä valituksi, vaikuttaa lapsen itsetuntoon ja siihen, miten hän kokee liikuntatunnit?
Puhutaan paljon siitä, miten koululaisten pitäisi liikkua vähintään kaksi tuntia päivässä. Kuka tahansa ymmärtää, ettei jakojäännöksen minäkuva ole kovin liikunnallinen, eikä hän usko itseensä liikkujana. Valintatilanne saattaa toistua joka viikko ala-asteen ajan.
Itse pidän liikuntaa erittäin tärkeänä oppiaineena koulussa, mutta eikö tälle jakotavalle löydy vaihtoehtoa? Olisiko jo aika lopettaa niiden lasten nöyryyttäminen, jotka eivät ole lahjakkaita joukkuepeleissä? Tiedän kahden pojan äitinä, että liikunta on pojille myös niin sanottu statuskysymys. Hyvät pelaajat ovat "hyviä jätkiä".
Liikunnallisia lapsia yhdistää nautinto liikkumisesta ja ilo onnistumisesta, joita kokemuksia ilman nämä vähemmän lahjakkaat jäävät, pahimmassa tapauksessa koko koulunkäynnin ajalta ja pitkälle aikuisuuteen.
Helsinki
Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi