7.10.2008 0:00
Olen huvittuneena seurannut, miten Porthaninkatua on kunnostettu kivi kiveltä – kuin hidastetussa elokuvassa.
Ensin työn arvioitiin valmistuvan elokuussa, sitten syyskuussa, nyt lokakuun lopussa. Miten ihmeessä kadun kunnostaminen muutaman korttelin matkalta voi kestää lähes vuoden?
Olen usein nähnyt katua pitkin matkaavia vanhuksia, joille taivaltaminen tuottaa ylivoimaista tuskaa. Jalkakäytävät ovat upottavaa soraa ja hiekkaa. Kadun puolta joutuu vaihtamaan tuon tuosta. Samoista ongelmista kärsivät myös pyöräilijät ja äidit lastenvaunuineen.
Kummastuttaa myös se, miksi Toisen ja Viidennen linjan risteyksiä ei ole ensin hoidettu kuntoon. Nyt jalankulkijat luikkivat siellä betoniesteiden ja linja-autojen seassa, henkensä kaupalla.
Kukaan ei tiedä, missä on suojatie. Risteykset ruuhkautuvat, kun niistä ei pääse autolla reippaasti ohi.
Enää ei ole huvittunut olo. Olen muutamalta kadunvarren yrittäjältä kysynyt tilanteesta. Tilanne on kuulemma sietämätön, ja he ovat ihmetelleet, missä työmiehet päivisin piilottelevat.
Nyt olisin kiinnostunut tietämään – näin kuntavaalien aattona – kenen on vastuu tästä sotkusta, ja kuka lupaa hoitaa tuon kadun pikapuoliin kuntoon.
Helsinki
Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi