Mummolan herkut tuskin pilaavat hampaita

 "Kiltti, vaan ei hampaaton äiti" arvosteli isovanhempia liiallisesta herkkujen tarjoamisesta ja siitä johtuvasta lasten hampaiden pilaamisesta. (HS 18. 5.).

Haluaisin muistuttaa siitä, että pelkästään syöminen ei pilaa hampaita, jos niiden perushygienia on kunnossa.

Sokerin lisäksi hampaiden reikiintymiseen vaikuttaa ennen kaikkea suussa esiintyvän – ja erittäin helposti suusta toiseen tarttuvan – streptococcus mutans -bakteerin määrä.

Tämän takia mummoloiden herkkukaapin sisällön vahtimista tärkeämpää olisi valistaa isovanhemmat välttämään syömistä tai maistamista samalla lusikalla tai esimerkiksi jäätelöpuikon jakamista lapsen kanssa. Tämän valistunut kirjoittaja toki varmasti tietääkin.

Muutaman ylimääräisen viikoittaisen herkkupalan nauttiminen ei varmaankaan lapsen hampaita pilaa. Hyvä tunnelma mummolassa sen sijaan menee pilalle helposti, mikäli lapset huomaavat äidin kireän suhtautumisen tilanteeseen. Lapsethan ovat mestareita vaistoamaan vanhempiensa mielialat.

Onko kirjoittaja koettanut luoda kompromissiratkaisua appivanhempien kanssa, vaikkapa miehensä avustuksella?

Tuoremehun voi laimentaa vedellä. Isovanhemmatkin voi opettaa ksylitolipastillin antamiseen herkkupalan jälkeen.

Jokaisen mummon ja vaarin luulisi myös ymmärtävän, ettei lapsen kannata iltaa vasten juoda paljoa yöunien katkeamattomuudenkin takia. Ja sokeriahan ei saa syödä ennen kunnon ruokaa.

Mummolan pitäisi olla lapselle se ihana paikka, jossa tavalliset arjen rutiinit ja säännöt voi hetkeksi heittää unholaan ja antautua täysillä olemaan rakastettu, hemmoteltu lapsi.

Jospa saisin itse edes kerran vielä kokea sen huolettomuuden tunteen, joka syntyi lapsena mummolan nojatuolissa nenä kirjassa kiinni herkkulautasen vieressä.

Isovanhemmuuden ihastuttava salaisuus piilee kuulemma juuri siinä, että ei ole varsinaisessa kasvatusvastuussa, vaan on täysin vapaa vain rakastamaan – toki vanhempien toiveita huomioiden.

Herkkujen antaminen kuuluu isovanhemmuuteen. Oma mummoni oli vakavasti sairastuttuaan itkenyt eniten sitä, ettei koskaan näkisi kirkassilmäisen lapsenlapsen pyytävän häneltä kakkua. Mummoni riemuksi – ja omaksi onnekseni – se pelko osoittautui turhaksi.

2-vuotiaan tyttären äiti

Espoo

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi