lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
MIELIPIDE

Myös Naistenklinikalla saa hyvää hoitoa

15.10.2008 0:00

Linus Schönberg kantoi kylttiä Tammisaaren synnytyssairaalan puolesta järjestetyssä mielenosoituksessa vuosi sitten lokakuussa. Kyltin tekstistä selvisi, missä on hyvä paikka syntyä.

Linus Schönberg kantoi kylttiä Tammisaaren synnytyssairaalan puolesta järjestetyssä mielenosoituksessa vuosi sitten lokakuussa. Kyltin tekstistä selvisi, missä on hyvä paikka syntyä.

 Nimimerkin Ahdistunut synnyttäjä (HS 11. 10.) kokemus synnytyssairaalasta oli huono. Se johtui hänen mukaansa liian vähäisestä henkilökunnasta. Haluan tuoda esiin oman päinvastaisen kokemukseni ihan sen vuoksi, että julkinen sektori välillä saisi myös kiitosta hyvin onnistuneesta hoidosta.

Itse sain esikoiseni juhannusviikolla Naistenklinikalla. Ymmärtääkseni koko alkukesän ajan pääkaupunkiseudun synnytyssairaaloissa oli valtavan ruuhkaista, liekö nimimerkkikirjoittajankin synnytys ajoittunut näihin kiireisiin viikkoihin. Ruuhkasta johtuen muun muassa oman synnytykseni käynnistys jouduttiin hetkeksi keskeyttämään, kun synnytyssaleissa ei yksinkertaisesti ollut tilaa.

En tiedä, johtuuko oma kokemukseni erilaisista lähtöodotuksista ja asenteista, eri sairaalasta vai puhtaasti sattumasta, mutta mielestäni sain kiireestä huolimatta valtavan hyvää hoitoa sekä itse synnytys- että vuodeosastoilla ennen ja jälkeen synnytyksen. Oloni oli koko ajan turvallinen ja koin, että olimme osaavissa ja välittävissä käsissä.

Nimimerkin mukaan ennalta mainostettua kodinomaisuutta ei juuri ollut havaittavissa. Itselleni ei koskaan ole selvinnyt, mitä synnyttäjät tällä "kodinomaisuudella" tarkoittavat tai odottavat, onhan kyse satoja potilaita hoitavista suurista sairaaloista.

Itselleni oli se ja sama, minkä väriset verhot huoneissa oli. Olin tullut synnyttämään ja tärkeintä oli kokea, että saamme osaavaa ja asiantuntevaa hoitoa, ja mahdollisissa kriittisissä käänteissä paras mahdollinen apu on heti saatavilla.

Toisin sanoen se, että tunsin olevani sairaalassa kuului jopa asiaan, hotelliyöpymiset ovat sitten eri reissuja.

Mekään emme tienneet vauvan hoidosta juuri mitään, mutta kaikki tarpeellinen ehdittiin opettaa hyvin kädestä pitäen. En edes odottanut, että hoitaja olisi koko ajan ehtinyt olla vieressämme. Kelloa soittamalla joku tuli aina paikalle.

Mielestäni on myös selvää, ettei kaikille voi riittää yksityishuoneita. Jos on täyttä, huoneen joutuu jakamaan. Tämä ei ainakaan meillä vähentänyt ollenkaan iloa lapsen syntymästä ja ensimmäisten elinpäivien ainutlaatuisuudesta. Saihan isä olla mukana osastolla lähes koko päivän, iltayhdeksään saakka.

Haluankin kiittää Naistenklinikan henkilökuntaa osaavasta ja lämpimästä hoidosta.


Vantaa

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.