Myös Suomeen ihmisoikeusinstituutio

Suomessa on jälkijunan ikkunasta seurattu keskustelua kansallisista ihmisoikeusinstituutioista. Etusijalla on ollut eri tahojen reviiriajattelu eikä, kuten pitäisi, yhteinen visio ihmisoikeuksien edistämisestä.

Tarvittiin presidentti Tarja Halosen "puffausta", ennen kuin keskustelu pääsi ulos suljetuista kammioista.

Passiivisuus on jatkunut pitkään. Jo vuonna 1993 pidetty ihmisoikeuksia käsittelevä maailmankonferenssi vahvisti toimintasuunnitelmassaan ihmisoikeusrakenteiden perustamisen tärkeyttä ns. Pariisin periaatteiden mukaisesti.

YK:n yleiskokous on sen jälkeen ihmisoikeustoimikunnan ja eräiden ihmisoikeussopimusten valvontakomiteoiden aloitteesta toistuvasti korostanut kansallisten ihmisoikeusinstituuttien tärkeyttä.

Pariisin periaatteet ovat sangen mutkikkaita, mutta ne eivät ole valtioita velvoittavia.

Tehokkaan toiminnan edellytyksinä pidetään yleisesti vähintään instituution riippumattomuutta (siitä huolimatta että sen resurssit tulevat valtiolta), sen pluralistista kokoonpanoa ja asianmukaista infrastruktuuria (sihteeristö tehtävien hoitoa varten) sekä oikeutta kuulla viranomaisia asiantuntijoina.

Suomessa riippumattomuus on toteutettu eduskunnan oikeusasiamiehen ja valtioneuvoston oikeuskanslerin kohdalla, joille kuuluu mm. ihmisoikeusvalitusten käsittely.

Meidän järjestelmässämme oikeusasiamiehen tai oikeuskanslerin itsenäiseen päätöksentekoprosessiin ei voida kytkeä muita tahoja (pluralismi) eikä sellaista tarvetta ole.

Keskustelukanavan avaaminen näiden kahden ja mahdollisesti perustettavan riippumattoman ihmisoikeusinstituution välille ei liene mahdoton ajatus.

Euroopassa on hyvinkin erilaisia "ihmisoikeusinstituutioita", jotka eivät kaikki täytä Pariisin periaatteita.

Läntisessä Euroopassa toimii (oikeusasiamiesinstituution lisäksi) lähinnä ihmisoikeusjärjestöistä ja -tutkimuslaitoksista koostuvia riippumattomia instituutteja, itäisessä taas joko riippumattomia ombudsmantyyppisiä (oikeusasiamies) instituutioita tai ministeriöiden alaisia asiamiehiä tai valtuutettuja, jotka eivät ole riippumattomia.

Siitä huolimatta, että instituutiot ovat niin erilaisia, ne ovat yhdessä muodostaneet eurooppalaisen koordinointiryhmän, joka kokoontuu määräajoin sekä antaa lausuntoja YK:lle ja Euroopan neuvostolle ajankohtaisista ihmisoikeusongelmista, ihmisoikeussopimus- tai muista hankkeista.

YK ja Euroopan neuvosto ovat omalta osaltaan kiinnostuneet yhteistyön tiivistämisestä. Tulevaisuudessa EU:kin saattaa olla ihmisoikeusinstituutioiden yhteistyökumppani (HS 23. 2., Anna-Elina Pohjolainen).

Suomesta koordinointiryhmän kokouksiin ovat osallistuneet Åbo Akademin Ihmisoikeusinstituutin ja/tai ulkoasiainministeriön alaisen Kansainvälisten ihmisoikeusasioiden neuvottelukunnan edustajat. Kummankaan mandaatti ei vastaa ihmisoikeusinstituutiolle asetettavia vaatimuksia.

Käsitykseni mukaan Suomessakin tulisi luoda ihmisoikeusjärjestöille ja -tutkimuslaitoksille mahdollisuus verkostoitumiseen ihmisoikeusinstituution sateenvarjon alle.

Järjestöjen välinen, esimerkiksi lakiin perustuva hallituksesta riippumaton yhteistyö lisäisi näkyvyyttä ja tehokkuutta ihmisoikeusasioiden ajamisessa.

Ihmisoikeusinstituution puitteissa ihmisoikeusjärjestöt ja -tutkimuslaitokset voisivat toimia yhdessä, laatia yhteisiä ihmisoikeuspohjaisia esityksiä, kannanottoja, suunnitelmia ja strategioita Suomen ihmisoikeuspolitiikan ja tarpeen mukaan lainsäädännönkin kehittämiseksi.

YK:n ja Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimusten valvontaelimille laadittavat varjoraportit voitaisiin koota ihmisoikeusinstituutiossa.

Järjestöt ja laitokset voisivat tarkemmin kuin nyt yhdessä seurata ja tehdä aloitteita ihmisoikeustiedotuksen, -opetuksen ja ihmisoikeustutkimuksen tehostamiseksi.

Samalla järjestöt voisivat pyrkiä tehokkaammin ihmisoikeusnäkökulmasta vaikuttamaan Suomen ulko-, kehitysyhteistyö-, ympäristö-, kauppa- ym. politiikkaan, näiden asioiden EU:lle mahdollisesti siirrettäviin yhteisiin linjauksiin sekä Euroopan neuvoston ja YK:n ja sen alajärjestöjen ihmisoikeuksia koskevaan päätöksentekoon.

Ihmisoikeusinstituutiossa voisivat olla edustettuina sellaiset ihmisoikeusjärjestöt, jotka toimivat ihmisoikeuksien puolesta kansallisesti tai kansainvälisesti, tai sellaiset, jotka työskentelevät tiettyihin ryhmiin kuuluvien henkilöiden ihmisoikeuksien puolesta (esim. lapset, naiset, romanit, saamelaiset, siirtolaiset, pakolaiset, seksuaaliset vähemmistöt).

Toisen tason yhteistyökumppaneina voisivat toimia myös eri asiaryhmien (lapsen oikeudet, tasa-arvoasiat, romanien ja muiden kansallisten vähemmistöjen oikeudet jne.) puitteissa toimivat ihmisoikeusvaltuutetut tai vastuuvirkamiehet ja heidän yhteydessään työskentelevät neuvottelukunnat.

Valtuutettujen työskentelyssä on yhtymäkohtia, päällekkäisyyttä ja samankaltaisia ongelmia. Ihmisoikeusjärjestötkin käsittelevät samankaltaisia asioita.

Jo edellä mainituista syistä ja kokonaisvaltaisen ihmisoikeusnäkemyksen mahdollistamiseksi tulisi käsitykseni mukaan Suomeenkin perustaa ihmisoikeusinstituutio.

varatuomari

Helsinki

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi