lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
MIELIPIDE

Myrkkyongelmaa ei ole väheksytty

14.4.2005 0:00

jenni-justiina niemi

Vuosaaren sataman suojavallia rakennettiin joulukuussa 2004.

Vuosaaren sataman suojavallia rakennettiin joulukuussa 2004.

 Kansanedustajien Heidi Hautalan ja Janina Anderssonin kirjoituksen (HS 5. 4.) takia Helsingin Satama haluaa tuoda julki eräitä näkökohtia liittyen kalojen orgaanisten tinayhdisteiden (OTY) pitoisuuksiin ja niiden yhteydestä Vuosaaren satamahankkeeseen.

Vuosaaren satamahankkeen ruoppaustöiden vaikutuksia vesistöön ja kalatalouteen tarkkaillaan Uudenmaan ympäristökeskuksen ja Uudenmaan työvoima- ja elinkeinokeskuksen hyväksymän, maamme laajimman ja monipuolisimman tarkkailuohjelman mukaisesti.

Kalojen haitta-ainepitoisuuksia on tutkittu vuosina 2003 ja 2004 Vuosaaren satamatyömaan läheisyydestä sekä kahdelta 10–15 kilometrin päässä olevilta vertailualueilta.

Kalojen lihasta on määritetty OTY:n ja PCB-yhdisteiden sekä elohopean pitoisuudet. Määritykset on tehty 76 kalasta. Niistä on määritetty tributyylitinan (TBT) lisäksi trifenyylitinan (TPT) sekä kuuden muun OTY:n pitoisuudet. Kirjoituksessa mainittu yksityisen tahon teettämä selvitys käsitti vain neljä satamatyömaan läheisyydestä pyydystettyä kalaa eikä lainkaan vertailunäytteitä muilta alueilta.

Satamahankkeen tarkkailun perusteella satamatyömaan läheisyydestä vuonna 2004 pyydetyissä ahvenissa, kuhissa ja kampeloissa ei havaittu ympäristöstä poikkeavia TBT- tai TPT-pitoisuuksia.

Kalojen PCB- ja elohopeapitoisuudetkaan eivät olleet normaalitasoa korkeampia.

Vuodesta 2003 OTY-pitoisuudet Kalkkisaarenselän kaloissa ovat pienentyneet ruoppaustoiminnasta huolimatta. Vastaava ilmiö on ollut todettavissa myös pohjasedimentissä ja simpukoissa.

Vuonna 2004 Helsingin kaupunki tutkitutti ahventen OTY-pitoisuudet kuudelta eri alueelta Helsingin edustalta. Tulosten mukaan kalojen lihasta määritetyt TBT-pitoisuudet ovat lähes samalla tasolla kaikkialla Helsingin edustalla. Vuosaaren alueen kalat olivat TBT:n ja TPT:n summapitoisuuden suhteen toiseksi puhtaimpia. Se osoittaa, ettei ruoppauksilla ole ollut Vuosaaren edustan kalojen OTY-pitoisuuksia kohottavaa vaikutusta.

Myös muualla rannikkoalueellamme (kuten Naantalin, Rauman ja Turun edustoilla) on kaloissa todettu samaa suuruusluokkaa olevia OTY-pitoisuuksia kuin Helsingin edustalla.

Turun edustan kuhissa on raportoitu esiintyvän huomattavan suuria OTY-pitoisuuksia. Ilmiö on näin ollen Suomessa hyvin laaja-alainen.

Nykyisin kalojen OTY- ja erityisesti TBT-pitoisuudet ovat todennäköisesti alhaisempia kuin 10–20 vuotta sitten, jolloin näiden aineiden käyttö mm. alusten ja veneiden ns. myrkkymaaleissa oli laajaa. TBT:n käyttöä on nyt voimakkaasti rajoitettu, mutta TPT:tä käytetään edelleen maataloudessa kasvinsuojeluaineena.

Vuosaaren satama-alueen pääasiassa TBT:llä pilaantuneet sedimentit ruopataan suojapenkerein ja suojaverhorakentein eristetyllä alueella, jolloin puhdistusruoppauksesta ei aiheudu haitta-aineiden leviämistä meriympäristöön tai kerääntymistä kaloihin.

Puhdistusruoppauksella poistetaan merkittävä OTY:n päästölähde merialueelta, joten puhdistusruoppaus ja pilaantuneiden sedimenttien eristäminen meriympäristöstä on vaikutuksiltaan merkittävä vesistön puhdistushanke.

Kirjoittajat ovat oikeassa siinä, että elintarvikeviraston lausunnon 23. 2. herättämä epätietoisuus vaikeuttaa kalastajien elinkeinoa – myös muualla kuin Vuosaaren edustalla. Helsingin Satama ei väheksy syntynyttä ongelmaa, mutta katsoo, että Vuosaaren satamahankkeella ei ole ollut haitallista vaikutusta OTY-pitoisuuksiin – päinvastoin.


satamajohtaja

Helsingin Satama


limnologi

Ramboll Finland Oy

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.