Ohjelmistopatentit yritysten pelinappuloita

Tarja Virmala kirjoittaa (Vieraskynä, HS 27. 1.) ohjelmistopatenteista. Virmala syyttää patenttien vastustajia idealismista, mutta syyllistyy itse idealismiin väittäessään ohjelmistopatenttien olevan yleisesti hyödyllisiä.

Mitä tahansa järjestelmää rakennettaessa tulee aina muistaa, että sitä käytetään hyödyksi kaikin mahdollisin tavoin. Sinisilmäisyys ja ennakoimattomuus kostautuvat. Näin on käynyt, kun ohjelmistoihin liittyviä patentteja on sallittu. Tai ehkä kyse ei ole ollut sinisilmäisyydestä.

Ohjelmistopatentit, ja patentit yleisemminkin, ovat käytännössä suuryritysten pelinappuloita, joita ne käyttävät keskinäisessä kaupanteossaan ja estävät muiden nousua varteenotettaviksi kilpailijoiksi alalla.

Toinen ohjelmistopatenttien käyttötapa on niillä rahastaminen ilman aikomustakaan käyttää niitä uuden yritystoiminnan synnyttämiseen.

Tällainen toiminta voi olla pienimuotoista: keksijä myy patenttinsa patenttisalkkuaan rakentavalle suuryritykselle; suurimuotoista: keksijä vaatii oikeudessa isolta yritykseltä valtavia summia vedoten patenttiinsa; tai liiketoimintaidea: yritys on hankkinut jostain patentteja, joilla se koettaa rahastaa muita yrityksiä.

Patentti on suuryrityksen käsissä pelottava ase, kun se uhkaa sillä yksityistä ihmistä tai pientä yritystä. Ohjelmistopatentteja haetaan niin paljon, että esimerkiksi Yhdysvaltain patenttitoimiston linja näyttää olevan myöntää patentti ilman erityisempää tutkimusta patentin perusteista, kunhan hakemus on muodollisesti oikein tehty.

Patenttihan ei ole oikeudellisesti sitova ennen kuin se on testattu oikeudessa, mutta harva yksityinen tai pienyrityskään lähtee kiistelemään suuryrityksen kanssa oikeudessa – huolimatta siitä, mikä tällaisten kiistojen lopputulos on eräissä elokuvissa.

Virmalan mukaan patenttien yksi merkitys on se, että uusi tekninen tieto tulee niiden kautta yhteiskunnan hyödynnettäväksi. Ehkä hän kykenee lukemaan patentteja tässä mielessä, minä en.

Patentit ovat lakimiesten kirjoittamia toisille lakimiehille, koska niiden tarkoitus on olla oikeudessa päteviä. Teksti voi olla vaikeasti ymmärrettävää myös pelkästään hämäämistarkoituksessa.

Ehdottomasti parempi, helpompi ja halvempi tapa saattaa uutta teknistä tietoa yhteiskunnan hyödynnettäväksi on julkaista se esimerkiksi alan lehdessä.

Ohjelmistoalalla tuotteen kehittäminen maksaa paljon, Virmala toteaa ja väittää, että tämä on peruste patenttien sallimiseksi. Ohjelmistotuotteita ei kuitenkaan käytännössä patentoida, vaan yksityiskohtien ratkaisuja ja mm. ohjelmistojen käyttämiä tiedostomuotoja.

Kokonaisia ohjelmistoja koskevat patentit eivät olisikaan niin iso ongelma. Yksityiskohtien ratkaisut, joita tunnutaan patentoitavan paljon, näyttävät usein perustuvan ideaan tai eteen tulleen, ei kovin vaativan teknisen ongelman, ei kovin paljon työtä vaatineeseen ratkaisuun.

Idean kehittäminen maksaa tietenkin paljon, jos ajatellaan, että ihminen saa elämänsä aikana korkeintaan pari kolme todella hyvää ideaa, mutta toisaalta oikeita ideoita ei yleensä voi ostaa. Tällaisten oikeiden ideoiden patentointi haittaa pahasti yleistä ohjelmistoalan kehitystä.

Ohjelmistot kootaan ohjelmoimalla, jota voisi verrata kirjoittamiseen. Jos ideat, joihin kirjoittaminen perustuu, esimerkiksi pilkun, tiettyjen sanojen tai lauserakenteiden käyttö, kahlitaan, muuttuu kirjoittaminen ennen pitkää mahdottomaksi.

Tiedostomuotojen patentointi taas johtaa helposti tilanteeseen, jossa kilpailijoiden tulo markkinoille on hyvin vaikeaa.

Virmala pelkää, että kansainväliset kilpailijat saavat etua, kun he "varastavat hyvät ideat" suomalaisilta keksijöiltä. Valitettavasti näin voi olla, mutta ideoiden patentointi ei ole ratkaisu tähän ongelmaan.

Thomas Jefferson, Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen tärkein kirjoittaja ja kolmas presidentti, kirjoitti (Isaac McPhersonille, Monticellossa elokuussa 1813, allekirjoittaneen suomennos): ". . . että ideoiden tulisi vapaasti levitä ihmiseltä toiselle yli koko maapallon".

Jefferson näki keksintöjen hyödyn ja sen takia kannatti patentteja, mutta halusi pitää tiukat rajat siinä, mikä on patentoitava keksintö ja mikä ei.

Tämän perinnön Yhdysvallat on valitettavasti nyt hukannut. Toivottavasti Eurooppa ei seuraa sokeasti perässä.

professori

Teknillinen Korkeakoulu

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi