Ongelmaiset ihmiset kuuluvat joukkoomme

 Tuottaja-ohjaaja Veikko Hiiri vaati mielipidekirjoituksessaan (HS 8. 6.), ettei Roihuvuoreen saa rakentaa tukiasuntoja moniongelmaisille asunnottomille.

Hiiren mielestä tukiasunnot tulevat liian lähelle kouluja ja Itä-Helsingin musiikkiopistoa, jolloin tukiasuntojen asukkaat vesittäisivät kasvatustavoitteet. Hiiren mukaan "juovuksissa ryömijät" ja "hörhöt" eivät kuulu lasten kokemusmaailmaan.

En tiedä, minkälaiset kasvatustavoitteet Hiirtä elähdyttävät, mutta olen hänen kanssaan täysin vastakkaista mieltä.

Omat lapseni, nykyiset nuoreni, ovat kulkeneet Herttoniemen ja Roihuvuoren väliä viimeiset kymmenen vuotta lähes päivittäin. Matkan varrella he näkevät monenlaista eläjää: on eläkeläisiä, on kiireisiä työmatkalaisia (joista osa todella töykeitä), on mielenterveyspotilaita lääkityksen hidastamine liikkeineen, on itsekseen höpöttelijää, pienessä sievässä tai ilman.

Ja sitten ovat nämä Sahaajankadun asuntolan asukkaat, joista suurin osa on eri tason juoppoja vaihtelevine ongelmineen. Asuntolahan ei oikeasti auta ketään parempaan elämään, mikä taas on tukiasuntojen tavoite.

Lapseni ovat oppineet kohtaamaan kaupunkiyhteisön asujaimiston koko skaalan, havainnoimaan toisten käytöstä, ennakoimaan uhkatilanteita ja väistämään niitä ja keskustelemaan kaikenkarvaisten kyselijöiden kanssa – etenkin vanhemman tyttären pasuunakotelo kirvoittaa kysymyksiä bussissa.

Sellaista on elämä Helsingissä, päivittäisiä kohtaamisia erilaisten ihmisten kanssa, pääasiassa ventovieraiden, mutta kanssaihmisiä ja kanssamatkustajia he ovat kaikki tyynni.

Olen pitänyt tärkeänä kasvatuksellisena tavoitteena, että nuoret pystyvät kohtaamaan urbaanin elämän todellisuuden sellaisena kuin se on. Ehkä siinä voi piillä inhimillisyyden ja suvaitsevaisuuden kasvupohja.

Joidenkin ihmisryhmien siivoaminen pois silmistä on paitsi ajatuksena epäinhimillinen ja raaka, myös kasvatuksellisesti kohtalokas, koska se perustuu valheeseen. Voi vain kuvitella, minkälaisia aikuisia kasvaa lapsista, joille näytetään vain hyvää ja kaunista.

Antaa siis ongelmaisten ihmisten olla keskuudessamme, elämän moninaisuuden ymmärtäminen on myös kasvattavaa. Tavoitteenamme kai on, että lapsistamme kasvaa empaattisia ja ymmärtäväisiä aikuisia.

Vaikka Dostojevski taisi ollakin oikeassa havainnossaan, ettei ihminen oikeasti pysty rakastamaan lähimmäistään, vaan hänen täytyy etsiä lähimmäisenrakkaudelleen kaukokohteita.

Helsinki

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi