Onnelliset työntekijät tuottavat enemmän

Evan teettämän kyselyn mukaan 81 prosenttia suomalaisista kokee itsensä ainakin jossain määrin onnelliseksi. Kysely herättää pohtimaan tulosten ja arkikokemusten yhteensopivuutta.

Erään tutkimuksen mukaan noin 20 prosenttia eli yli miljoona suomalaisista kokee unihäiriöitä ja useiden arvioiden mukaan viisi–kuusi prosenttia suomalaisista eli noin 250 000 suomalaista on masentuneita. Näitä tietoja vasten ei kuulosta siltä, että suomalaiset olisivat erityisen onnellisia.

Evan kyselyn tuloksia voidaankin arvioida kriittisesti. Tutkijat ovat käyttäneet kyselyssä ns. pakotettua asteikkoa, mikä johtaa väistämättä siihen, että tulokset vinoutuvat jompaankumpaan ääripäähän.

Kun tavalliselta ihmiseltä kysytään kadulla, oletko onneton vai onnellinen, niin ihmisillä on taipumus tuoda esille onnellisuuteen taipuvaisia vastauksia, oli todellisuus mikä tahansa. Siten tutkimuksen positiivista kuvaa suomalaisten onnellisuudesta ei tarvitse ihmetellä.

Voidaankin olettaa, että todellisuudessa suurin osa suomalaista ei ole erityisen onnellisia eikä onnettomia.

Viime aikoina on esitetty "vallankumouksellisia" ajatuksia valtion tehtävistä. Professori Richard Layard on esittänyt, että valtion tehtävänä ei ole taloudellisen hyvinvoinnin maksimointi, vaan ihmisten onnellistaminen.

Ajatuksen uutuusarvo on kuitenkin kyseenalainen. Ihmisten oikeus onnellisuuden kokemiseen on kirjoitettu jo Yhdysvaltain perustuslakiin, vaikka peruslain julistus ei tietenkään ole toteutunut kaikkien kohdalla.

Eikö yhteiskunnan tehtävänä ole nimenomaan turvata kansalaistensa kokonaisvaltainen hyvinvointi? Näin on ainakin totuttu ajattelemaan täällä pohjoismaissa. Tosin nykyajan keskustelusta on löydettävissä entistä enemmän merkkejä siitä, että Suomessa ollaan siirtymässä yhä enemmän välineellisen onnellisuuden tavoitteluun.

On kuviteltu, että materiaalinen hyvä tuottaa onnellisuutta, vaikka aihetta käsittelevän tutkimuksen perusteella on tiedetty jo pitkään, että tietyn tulorajan saavuttamisen jälkeen onnellisuus päinvastoin alenee.

Viime aikoina esiintyneissä kirjoituksissa onnellisuutta ja työelämää on pidetty vastakkaisina tekijöinä. On jopa kysytty, miksi työelämän taloudellista tuloksellisuutta pitäisi tehostaa, jos se ei tuota onnellisuutta.

Kysymys on mielenkiintoinen, mutta näkökulmaltaan väärä. Hyvinvointiyhteiskunta tarvitsee myös taloudellista menestymistä. Opettajan ja lääkärin palkkoihin tarvitaan veromarkkoja tulevaisuudessakin.

Toimettomuuden varaan heittäytyminen ei luo kestävää onnellisuutta. Sen ovat kokeneet sadattuhannet työttömät.

Suomi tarvitsee taloudellista menestystä myös tulevaisuudessa sekä siihen johtavaa luovuutta, osaamista ja niiden taitavaa johtamista.

Tavoitteena tulisikin olla onnellinen työtä tehtäessä.

Mutta voiko työpaikka olla onnellinen? Viimeaikaisen kärsimyskeskustelun ja lukuisten tutkimusten valossa vastaus on jyrkkä ei.

Onko tämä koko totuus, ja täsmällisemmin ilmaistuna, pitääkö asioiden olla näin? Edes tuottavuuden kannalta ei ole yhdentekevää, miten ihminen käyttää aikansa työssä.

Miksi työpaikan tulisi olla onnellinen? Organisaation onnellisuudessa ei ole kyse pelkästään työntekijöiden elämänlaadusta, vaan myös taloudellisesta menestymisestä.

Työssään onneton ihminen on vain harvoin luova ja vielä harvemmin hän antaa osaamisensa organisaation käyttöön. Luovuuspotentiaali ja osaaminen ovat kuitenkin tuottavuuden keskeiset ajurit.

Onnellisuuden merkitys työssä ei siis ole vain ihmisyyteen liittyvä tekijä, se on "raaka" taloudellinen fakta, joka pitää olla tänä päivänä kunnossa!

Professori Pauli Juutin mukaan elämme siinä mielessä kummallista aikaa, että kykymme ratkaista erilaisia teknisiä ongelmia on huimasti lisääntynyt, mutta ihmisenä olemisen taidot eivät ole kehittyneet samaan tahtiin.

Ehkä nyt on tullut aika palata teknohuuman riemuista elämän peruskysymyksiin. Niihin, joita ihmiset ovat pohtineet tuhansia vuosia.

Teknologia on ollut tietyllä tavalla helppo vastaus. On kuviteltu, että teknologiaa kehittämällä myös muut ongelmat ratkeavat.

Pitäisikö teknologian ohella kuitenkin myös ihmisistä ja ihmisyydestä pitää huolta? Ja jos ei muuten, niin jo pelkästään tuottavuuden takia.

tutkija, liikkeenjohdon konsultti

Vantaa

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi