Ovatko suomalaiset muita rehdimpiä?

Rehellisyys, ahkeruus ja vastuuntunto ovat Jouni Männikön mielestä (HS 6. 9.) jaloimpia "yleissuomalaisia" piirteitä. Suomessa ja muutamassa muussakin maassa asuneena irlantilaisena huomasin huvittuneena Männikön kirjoitusta lukiessani, että nämä ovat juuri ne samat piirteet, jotka monet muutkin kansakunnat kuvittelevat omistavansa monopolioikeudella.

Kyseessä ei ole kansallispiirteiden plagiointi vaan laaja, sitkeä ja täysin väärä kuvitelma siitä, että tietyissä kansoissa ilmenee mairittelevia piirteitä useammin kuin toisissa.

Suomalaisten yleisestä vaatimattomuudesta huolimatta vähemmän helposti sulatettava piirre on "suomalaiset ovat rehellisiä"-mantran toistaminen. Haluan tässä kiinnittää huomiota sen mahdollisiin haittapuoliin.

En väitä, että suomalaiset olisivat muita epärehellisimpiä.

Ongelmallista on mainitun hokeman käyttö ja sen myötä kaikessa hiljaisuudessa tehty johtopäätös, että muut ovat suomalaisia epärehellisimpiä. Jos tätä vaikutelmaa ei haluta antaa, miksi sitä sitten toistetaan? Ominaisuuksien korostamisen – ja liioittelemisen – tarkoitus on erotella ryhmiä tai ihmisiä toisistaan.

Tarkastellaanpa tätä mystisen ylivoimaista suomalaista rehellisyyttä. Koostuuko se siitä, että Suomesta ei löydy korruptiota? Pitkälle 2000-luvulle oli helppoa luottaa siihen, etenkin kun Transparency International -järjestö julisti Suomen maailman vähiten korruptoituneeksi maaksi muutamia vuosia peräkkäin.

Ikävä paluu todellisuuteen tuli viime kevään vaalirahoitusjupakan myötä.

Paljastui, että kulissien takana toimivat mahtimiehet pehmittivät tuhdeilla vaalituilla päätöksentekijöitä, ja näin horjui illuusio sisimmiltään rehellisestä poliittisesta järjestelmästä.

Lohtua ehkä saadaan siitä, miten tavallinen kansa on muiden maiden villiä rahvasta suoraselkäisempi ja lakia noudattavampi. Tästäkään suunnasta ei juuri ole iloa, kun Suomen poliisin mukaan pahoinpitelyiden, raiskauksien ja henkirikosten määrä maassa on kasvanut yhtäjaksoisesti jo vuosien ajan (HS 30. 8.).

Vai onko suomalaista rehtiyttä se, miten mallikkaasti suomalaiset yritykset toimivat muiden maiden riistäjiin ja roistoihin verrattuna?

Lupaavia esimerkkejä löytyy, mutta ei voi ohittaa muutamia kiusallisia mustia lampaita, kuten Soneran dramaattinen urkintaskandaali vuodelta 2002.

Mainitsematta ei voi myöskään jättää maailman suurimpiä urheiluvälineyhtiötä Amer Sportsia, joka teki pitkään yhteistyötä Myanmarin sotilasdiktatuurin kanssa.

Paljon julkisuutta sai tapaus, jossa kiinalaisia kivimiehiä kohdeltiin kaltoin Iittalassa. Miehet olivat kiinalaisen firman lähettämiä, mutta suomalainen yritys työllisti heidät ilman palkkaa.

Samanlaisia tapauksia löytyy laajemminkin rakennus- ja palvelualoilta. On epärehellistä mutta ilmeisen helppoa käyttää hyväksi niitä, joilta puuttuu kielitaitoa sekä tuntemusta oikeuksistaan työntekijänä vieraassa maassa.

On perusteetonta pitää rehellisyyttä koko kansaa kattavana ja muista erottavana ilmiönä. "Rehellisyys" ja "epärehellisyys" ovat hankalia käsitteitä. Ne koostuvat paljolti kulttuuri- ja perinnesidonnaisista seikoista.

Suomessa toistuva omakehu rehellisyydestä on vain yksi esimerkki yleisestä, helposti haitalliseksi muuttuvasta inhimillisestä halusta luoda hyveellistä kollektiivista identiteettiä ulkopuolisten kustannuksella.

Esimerkkinä ja ennakkovaroituksena tällaisen ajattelutavan pimeästä puolesta lienee se, miten viime aikoina synkistä olosuhteista tulleisiin kerjäläisiin suhtaudutaan potentiaalisina rikollisina ja turvallisuusriskinä useammin kuin tasavertaisina, avun tarpeessa olevina ihmisinä.

Kuten Jouni Männikkö on varmasti huomannut, ahkeria, rehellisiä ja vastuuntuntoisia ihmisiä löytyy myös Suomen ulkopuolelta.

Lopetettakoon siis läpirehellisyys-liturgia ja myönnettäköön, että suomalaiset ovat vain yksi, ei-homogeeninen, ei-täydellinen kansa muiden samankaltaisten kansojen joukossa.

Helsinki

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi