Päättäjistä poliittisia ammatinharjoittajia

 Ratkaisu sekä kuntien hallinnon kehittämiseksi että vaalirahoituksen avoimuudeksi on yksinkertainen.

Haluttaessa kehittää kuntien hallintoa ja tehostaa kunnan (ja samalla periaatteella myös valtion) toimintoja tulisi heti säätää laki, jolla estetään kaikkien kunnallisissa (ja vastaavasti valtiollisissa) viroissa tai toimissa tai kuntaenemmistöisissä yhtiöissä työskenteleviltä valinta valtuustoon, kunnanhallitukseen ja lautakuntiin.

Ei ole mitään mieltä siinä, että kunnan virkamiehet ja työntekijät ovat itse itseään valvomassa ja omien esimiestensä esimiehiä. Ei tarvita paljoa mielikuvitusta, kun ymmärtää, miksi tehostamisvaatimukset eivät saa kannatusta.

Joissakin kunnissa todella merkittävä osa valtuutetuista ja hallituksen jäsenistä on samalla kunnan työntekijöinä. Nykyinen erittäin huono hallintotapa tuli mahdolliseksi 1970-luvulla. Toiminnan kehittämisen kannalta on ehdottoman tärkeää, etteivät roolit mene sekaisin.

Tulee luoda uusi rooli luottamusmiehille. Sen yhtenä lähtökohtana on avoimuus – erityisesti kaikki talouteen liittyvä avoimuus.

Luottamusmiehistä tulisi samalla ihmisiä, jolloin voidaan todella luottaa siihen, että kuntalaisten kannalta tehdään parhaita mahdollisia ratkaisuja.

Vaalirahoituksen avoimuuteen on yksinkertainen lääke. Kaikki politiikkaan pyrkijät rekisteröityvät poliittisiksi ammatinharjoittajiksi. Heille asetetaan samanlaiset kirjapidolliset velvoitteet kuin muillekin ammatinharjoittajille. Kirjanpitoon tuodaan kaikki kuitit tuloista ja menoista.

Tämän ei pitäisi olla vaikeaa, sillä näinhän yrittäjätkin joutuvat tekemään – ja heitä vielä tarkastetaan viiden vuoden välein.

Elleivät poliittiset päätöksentekijät ole kykeneviä hoitamaan kirjanpitoa, herää kysymys muustakin kyvykkyydestä. He ovat vielä itse säätäneet kirjanpitolain.

Ongelmana ei olisi edes rangaistusten määrittely: kirjanpitorikos, veropetos ja muut rangaistukset, jotka ovat linjassa yrittäjien nykykäytännön mukaan. Tästä mallista seuraisi myös merkittävä yhteiskunnallinen etu: poliitikot joutuisivat itse toteuttamaan niitä määräyksiä, joita ovat säätäneet. Ymmärrys, toivottavasti, lisääntyisi.

Valvontaa ajatellen voitaisiin verohallitukseen perustaa yksikkö, jonka tehtäväksi tulisi poliittisten ammatinharjoittajien valvonta. Sen päälliköksi voitaisiin nimittää legendaarinen Markku Hirvonen, joka on vuosia taistellut harmaata taloutta ja yrittäjien venkoilua vastaan. Tämä jos mikään lisäisi poliitikkojen ymmärrystä yrittäjän arjesta.

Miksi näin ei voida toimia? Yksinkertaisesti siksi, ettei kukaan ole niin yksinkertainen, että säätäisi lakia itselleen – ja vielä sellaista lakia, jossa on sanktio!

kauppatieteen tohtori, dosentti

Fuengirola, Espanja

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi