Päivähoidon yhteys lapsen kehitykseen mutkikas

Päivähoidon yhteys lapsen kehitykseen on monimutkaisempi kuin väitetään. Sekä Helsingin Sanomissa (13. 4.) että Dagens Nyheterissä (8. 4.) siteeratusta, paljon huomiota herättäneestä ruotsalaistutkimuksesta on vedetty yksinkertaistettuja johtopäätöksiä. Lehdissä todetaan mm., että "mahdollisimman pienenä alkanut hyvätasoinen päivähoito on parasta useimmille lapsille".

Päivähoito ja kotihoito asetetaan vastakkain ja annetaan ymmärtää, että juuri päivähoidon läpikäyneet lapset menestyivät koulussa ja työelämässä paremmin sekä olivat sosiaalisempia ja sopeutuvampia koulussa kuin kotihoidossa kasvaneet.

Tarkempi tutustuminen tutkimusraporttiin ja siitä kirjoitettuihin tieteellisiin artikkeleihin (mm. Child Development 1992) osittain kyseenalaistaa näitä tulkintoja.

Professori Bengt-Erik Anderssonin ja Kerstin Stranderin tutkimus on pitkittäistutkimus, jossa opettajat arvioivat lasten kehitystä kun lapset olivat 8-, 13- ja 16-vuotiaita.

Tutkimuksen perheet oli valittu kahdesta suurkaupungista, molemmissa neljältä asuinalueelta. Maaseudulta ei ollut mukana yhtään perhettä eikä aluksi myöskään omakoti- ja rivitaloalueilta.

Asuinalueista puolet oli sosioekonomisten tekijöiden suhteen (koulutus, työ, tulot ja terveys) resursseiltaan keskitasoa, puolet tämän alapuolella. Tutkimukseen valittiin 128 lasta, joista lopussa oli mukana 101 aikuistunutta nuorta.

Yksivuotiaana päivähoidon aloittaneissa olivat yliedustettuina yksinhuoltajat (1/3 perheistä), korkeasti koulutetut äidit ja ylemmästä sosiaaliluokasta tulleet perheet.

Kotihoidossa olleiden lasten äitien koulutus oli jonkin verran alhaisempi kuin yksivuotiaina päivähoidon aloittaneiden lasten äitien.

Lapsen kouluaikaiseen kehitykseen yhteydessä olevia tekijöitä tutkittiin regressioanalyysilla. Tällaisessa analyysissa on kyse mallin rakentamisesta, jossa tutkija yrittää löytää niitä tekijöitä, jotka selittävät tai ennustavat kiinnostuksen kohteena olevaa ilmiötä.

Julkisuudessa on nostettu nimenomaan päivähoidon aloitusikä ja hoitomuoto lapsen kouluaikaista ja myöhempää kehitystä selittäväksi tekijäksi.

Tutkimusraportissa tulee kuitenkin esille joukko muitakin tärkeitä selittäjiä, kuten perheen sosioekonomiset tekijät, lapsen sukupuoli ja älykkyystekijät (verbaaliset ja loogiset taidot).

Lapsen kehitykseen ovatkin siis yhteydessä päivähoitoon, kotiin ja lapseen itseensä liittyvät tekijät samanaikaisesti. Voidaanko nyt mallin perusteella suositella, että useimpien lasten olisi hyvä mennä mahdollisimman varhain päivähoitoon?

Mallin perusteella voisi "ennustaa", että mikäli kielellisesti lahjakas tyttö viedään ruotsalaisin kriteerein laadukkaaseen päivähoitoon alle yksivuotiaana ja hänen perheensä kuuluu ylempään sosioekonomiseen ryhmään, niin tällöin lapsi näyttäisi kehittyvän kouluiässä hyvin.

Matemaattiseen malliin luonnollisesti yritetään vangita ilmiön tärkeimmät selittäjät. Tutkimusasetelma on suunniteltu yli 20 vuotta sitten, mikä mahdollisesti on syynä siihen, että mallissa on puutteita.

Tänä päivänä malliin olisi valittu mukaan asiantuntijoiden varsin yksimielisesti korostama lapsen aikuissuhteen turvallisuus, aikuisen sensitiivisyys ja lämpö lasta kohtaan sekä aikuisten pysyvyys lapsen elämässä, joiden katsotaan säätelevän lapsen kokonaisvaltaista kehitystä (mm. Terttu Arajärvi HS 21.  4.).

Tutkimus ei kerro esimerkiksi sitä, sattuiko yksivuotiaana päivähoidon aloittaneiden ryhmä valikoitumaan jollain tavalla parhaimmaksi näiden lapsen kehitystä säätelevien tärkeimpien laatutekijöiden osalta.

Tutkijat olettivat, että koska lapset tulivat useista päiväkodeista, he edustivat tavallista ruotsalaista päiväkotihoitoa. Kuitenkin päivähoidossa työskentelevät tekevät työtä persoonallaan ja sen vuoksi edellä mainitut laatutekijät voivat vaihdella laadukkaankin päivähoitojärjestelmän sisällä.

Kiinnostava asia olisi ollut, millä tavalla näiden laatutekijöiden suhteen vahva päivähoito voi tukea lapsia, joiden kodista tekijät puuttuvat. Kiinnostavaa olisi myös se, millä tavalla vahva perhe voi kompensoida em. tekijöiden osalta heikkolaatuista päivähoitoa.

Tutkittavat tavoitettiin vielä 25-vuotiaina, jolloin heiltä tiedusteltiin mm. kouluelämää koskevista muistikuvista. Tulokset ovat kiinnostavia ja antavat ajatuksia sekä oppimisteoreettisille pohdinnoille että koulun pedagogis-didaktiselle kehittämistyölle.

Sen sijaan johtopäätökset päivähoidon yhteydestä aikuistuvien nuorten myöhempään elämässä menestymiseen ovat liioiteltuja.

Päinvastoin, tutkijat itsekin toteavat, että 16-vuotiaana päivähoidon aloitusiän mukaan todetut kehityserot olivat 25-vuotiaana hävinneet.

He myös korostavat, että kaikkien aikuistuminen sujui hyvin. Päivähoidon osuutta väitetään epäsuoraksi, mikä kuitenkin jää riittävästi perustelematta.

Kun tarkastellaan 25-vuotiaiden menestymistä ja aikuistumista, tulosten perusteella voidaan todeta, että sosiaalinen perimä on edelleen tosiasia.

Nykyiset kasvatusjärjestelmät näyttäisivät lähinnä uusintavan jo olemassa olevia sosioekonomisia ja sukupuoleen liittyviä rakenteita.

Esimerkiksi työläisten lapset tyytyvät matalampaan koulutustasoon ja menevät aiemmin töihin kuin ylempien sosiaaliluokkien lapset sekä sijoittuvat työläisammatteihin.

kasvatustieteen tohtori

yliopistonlehtori

Helsingin yliopisto

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi