Palkkaeroissa vaikuttaa markkinatalous

Mies- ja naisasioita koskevassa julkisessa keskustelussa naistutkijoilla ja naisasian ajajilla on aloite käsissään. Aloitteen lisäksi naisedustajilla on valta julkisuudessa määrätä agendasta eli esityslistasta sitä koskien, mistä puhutaan.

Minua on vaivannut se, ettei nyt esillä pidettäviä asioita ole kytketty historiaan tai markkinatalouden lakeihin. Naisasian ajajat haluavat pysytellä asenteiden tasolla.

Palkkaero-rummutukseen on heti huomautettava, että siellä, missä naisia on paljon eli julkisen sektorin hallinto- ja palvelutehtävissä, palkat määräytyvät etukäteen vahvistettujen, tiettyyn virkaan tai toimeen kiinnitettyjen palkkaluokkien mukaan.

Palkkaluokka on riippumaton henkilöstä ja tietenkin myös henkilön sukupuolesta. Tämän naisasian ajajien olisi tunnustettava, jos keskustelussa mielitään eteenpäin.

Yksityisellä puolella tehtävä- tai toiminimikkeiden kautta tapahtuva vertailu ei aina ole tilastolliselta kannalta helppoa tai yksiselitteistä.

Esimerkiksi toiminimike "ravintolapäällikkö" voi sisältää eri määrän tehtäviä ja vastuuta. "Ravintolapäällikkö" voi olla kokonaisen ketjun esimies tulosvastuulla, keskisuuren ruokaravintolan johtaja tai pienehkön kantakapakan vastaava.

Pikaisilla tilastoraporteilla ei tällöin voi vetää esimerkiksi sitä johtopäätöstä, että naisia heidän sukupuolensa vuoksi sorrettaisiin palkanmaksussa.

Jos hyväksytään se, että naisten pääasiallinen linnake on julkinen sektori, on myös tunnustettava, että miehet pärjäävät ja ovat pärjänneet vientiteollisuuden aloilla.

Koska vientiteollisuutemme (puu- ja paperi-, metalli- ja elektroniikkateollisuus) on niin pääomavaltaista ja tärkeässä asemassa maassamme, on sieltä ollut ulosmitattavissa tuntuvia ja toistuvia palkankorotuksia, jos alan tuottavuuskehitys on ollut hyvä.

Tässä paljastuu markkinatalouden laki: ulosmitata voi sieltä, mistä ammatillisesti järjestäytynyt työväki on voinut sitä ulosmitata. Ja näin ei yhtä suuressa määrin ole julkisen sektorin laita.

Kysymys ei siis ole asenteista. Markkinatalouden lain lisäksi tässä tulee esiin historiallinen katsanto.

Ei tärkeillä vientialoillamme ole ollut kyse mies–nainen- asetelmasta, vaan pikemmin miestaho miestahoa vastaan -asetelmasta. Usein törmää maagiseen lukuun, jonka mukaan "naiset saavat vain 80 prosenttia miesten palkoista". Tätä on hoettu jo niin kauan, että siihen sisältyy tahallisen vääristelyn makua.

Ero naisten ja miesten palkkapoteissa selittyy jo täysin edellä mainitulla sijoittumisella vientiteollisuuteen ja toisaalta julkiselle sektorille.

Kysymys ei ole asenteista, vaan historian ja markkinatalouden laista ja kunkin sektorin kantokyvystä palkkoihin nähden. Uskaltaako joku naistutkija väittää, että terveyskeskuslääkäri naisena saa vain 80 prosenttia miespuolisen kollegansa palkasta (säännölliseltä työajalta)?

Erillisenä kysymyksenä voi sitten ottaa esiin sen asian, että voiko naisvaltaisia matalapalkka-aloja erikseen tukea yli markkinatalouden lain. Julkisuudessa tämä näyttää olevan monen naispoliitikon kanta.

Neuvostoliitossa oli aikoinaan käytössä kaksihinnoittelujärjestelmä. Esimerkiksi leivälle ja bussimatkoille asetettiin poliittisesti sopiva hinta, kun taas näiden tuottamisen kustannuksia seurattiin varjohinnoittelun avulla kansantalouden ohjaamiseksi.

Sovellettuna tässä käytävään keskusteluun voi siis kysyä, voiko matalapalkka-aloille asettaa poliittisesti sopivia palkankorotuksia.

Jos hyväksytään se, että näitä mies–nainen-asioita työmarkkinoilla edes hetkeksi tarkastellaan markkinatalouden lain kautta eikä asenteista käsin, niin miksi ihmeessä suuryritykset, joita kiinnostavat vain voitot, kilpailukyky ja olemassaolo pitemmällä tähtäimellä (koska investoinnit vaativat pitkää aikajännettä), eivät voisi palkata naisjohtajia jopa toiminnallisen vastuun huipulle?

Uskallan sanoa, että nainen sopii paremmin hallinnollisiin päällikkötehtäviin kuten kansliapäälliköiksi valtion virastoihin.

Monet eivät tule ajatelleeksi, että pankit ja vakuutusyhtiöt muistuttavat enemmän hallinnollista otetta asioiden käsittelyssä kuin varsinaisia business-yhtiöitä.

Siksi ei ole yllättävää, että esimerkiksi Ruotsissa suuren säästöpankkiryhmittymän johtoon on valittu nainen.

Mielestäni varsinainen business-toiminta markkinoiden valtauksineen, strategian muutoksineen ja suurine investointivastuineen soveltuu paremmin ainaisesti kilpaileville ja riskejä ottaville miehille.

valtiot. lis.

Helsinki

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi