lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
MIELIPIDE

Parisuhdetaidot opitaan ennen kaikkea kotona

9.10.2008 0:00

tatu paulaharju

Hyvin toimiva parisuhde on tärkeä voimavara.

Hyvin toimiva parisuhde on tärkeä voimavara.

 Koulussako on syy nykyään kaikkeen – niin rikkinäisiin perheisiin, väkivallantekoihin kuin syrjäytymiseenkin?

Mikä onkaan tämä koulu? Koulu antaa faktoja ja mahdollisuuksia keskusteluun, mutta arvomaailmaan vaikuttavat monet muutkin tahot – eniten koti. Miksi vanhemmat välttäisivät vastuunsa asioista, jotka ovat mielestäni ilman muuta kotien harteilla?

Kyllä tunteista ja parisuhteesta koulussa puhutaan. Äiti Kirsi Hann (HS 5. 10.) on käsittänyt, että koulussa puhutaan vain ehkäisystä ja seksitekniikoista. Jättäisin kyllä nuo tekniikat harvojen lipsausten kohdalle. Ehkä jokunen terveystiedon tai biologian opettaja peruskouluissa niistä puhuukin, mutta muuten opetus on asiapitoista.

Ehkäisystä pitää puhua viimeistään yläkoulussa. Sukupuoliasioista samoin. Ihmissuhteista puhutaan, mutta ne perustuvat yksilön omiin arvoihin ja asenteisiin. Suurimmaksi osaksi ne opitaan kotona joko vanhemmilta tai median kautta.

Olen kirjoittajan kanssa samaa mieltä siitä, että 14–15-vuotiaat voivat odottaa vielä varsinaisia sukupuoliseikkailujaan, mutta voivat toki harjoitella muita parisuhdetaitoja. Onhan parisuhde olemassa ilman sukupuoliyhdyntääkin.

Mutta on otettava huomioon myös tilastot, joiden mukaan sukupuolitauteja on paljon. Myös abortteja tehdään jo hyvin nuorille tytöille. Kondomi olisi ehkä ollut se, joka olisi nämä surut estänyt, jos nuorilla on niin kiire. Koulun on mahdoton ryhtyä tämän ikäisen nuoren seurustelusuhteeseen antamaan henkilökohtaisia sääntöjä. Se on kodin tehtävä.

Koulu voi tarjota vain teoriaa ja herättää ajatuksia. Luokan 25 oppilaalla on jokaisella erilainen perhetausta. On oltava varovainen, ettei loukkaa kenenkään yksityisyyttä.

Media suoltaa yhdyntäkokemuksia tuutin täydeltä televisiossa, leffoissa ja nuortenkin kirjoissa. Nuoret eivät tiedä sitä eroa, mikä on todellisuuden ja äärimmäisyyksiin viritettyjen mediatuotosten välillä.

Jos koulussa keskustellaan esimerkiksi siitä, kuinka mukava asia on läheisyys ja hellyys, nuoren ihmisen maailmassa saattaa olla kotoa nähty malli perheväkivallasta.

Opettajana herätän ajattelua asioiden eri kanteilta, todennäköisesti paikkansa pitävää faktatietoa ja aika nihkeästi syntyvää keskustelua. Kaikki muu on kodin vastuulla. Sanoisin Kirsi Hannille äitinä: kotona pitää puhua tunteista ja parisuhteesta.

Suurin osa 14-vuotiaista ei kuitenkaan ole vielä lainkaan siinä vaiheessa, että haluaisivat intiimiä parisuhdetta. Monet haluavat ainakin haaveilla rakkaudesta ja unelmoida samanlaisista tunteiden sfääreistä kuin elokuvissa ja kirjallisuudessa.

Eikö olisi hienoa luoda sellainen yhteiskunta, jossa ei olisi niin kiire aina seuraavaan elämänvaiheeseen? Tämä kiire näyttää kyllä loppuvan sitten, kun ihmiset pääsevät eläkkeelle.


biologian ja maantiedon lehtori

terveystiedon opettaja

Espoo

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.