Perusopetuksen säästökuuri lopetettava

skään aina kyse, vaikka erilaisia oppilasennusteita esitetäänkin.

Koulujen lopettaminen ei johda todellisiin säästöihin. Tästä meillä alkaa olla jo kokemusta. Sen sijaan unohdetaan ne tavoitteet, joihin peruskoululaeissa piti pyrkiä.

Vuoden 1998 tulevaisuusvaliokunnan mietintöön kansanedustajat liittivät seuraavan ponnen: "Eduskunta edellyttää, että koulutuksen sisällössä varataan riittävästi aikaa ihmisyyteen kasvuun. Pohtivan, kyseenalaistavan ja uutta luovan etsinnälle sekä ymmärrykselle ja ilmiöiden oivaltamiselle on annettava tilaa muun opetuksen ohessa."

Pyrkimystä suuriin kouluyksiköihin on mahdotonta puolustaa millään kasvatuksellisilla sekä opetustyön tuloksellisuutta, edes tehokkuutta ja taloudellisuutta koskevilla argumenteilla.

Perusopetuslainsäädännön ja opetussuunnitelman perusteissa lausutut tavoitteet on pakko unohtaa. "Koulutuksen perusturva" saa jäädä kauniiksi lainsäädännön korulauseeksi.

Opetusryhmien koko kasvaa hallitsemattoman suureksi eikä opettajalla ei ole aikaa oppilaiden yksilölliseen tukemiseen ja ohjaukseen. 20 oppilaan ryhmässä opettajalla on yhden oppitunnin aikana keskimäärin 2,25 minuuttia yhtä oppilasta kohden, mutta 30 oppilaan ryhmässä enää 1,5 minuuttia.

Mutta opettajan huomion saattaa riistää yksi moniongelmainen lapsi, joiden määrä on jatkuvasti kasvanut. Yhä useammin heidät on sijoitettu tavalliselle luokalle, jonka koon kasvaessa opetusolosuhteet käyvät sietämättömiksi.

Jos 30 oppilaan luokassa kolmasosa lapsista on diagnosoitu erityistukea tarvitseviksi, mahdollisesti useat kroonisesti sairaiksi lapsiksi, opettaja on mahdottoman tehtävän edessä.

Opettajiston uupumus, sairastuminen ja ennenaikainen eläkkeelle siirtyminen ovat tästä selkeitä merkkejä. Lahjakkaita nuoria ihmisiä on kohta mahdoton saada alalle, jonka työolosuhteet kurjistuvat koko ajan.

Opetus- ja kasvatustyön perusluonteeseen kuuluu vahva sitoutuminen tehtävään, jossa keskeinen huolenpidon kohde on kehittyvä ja tukea tarvitseva lapsi sekä nuori.

Ilman opettajan sitoutumista kasvatustyön tuloksia on vaikea saavuttaa. Eräs suomalaisen yhteiskunnan kohtalonkysymys on, tunnustammeko ihmistyötä edellyttävien tehtävien erityisluonteen ja turvaamme tälle työlle sen vaatimat edellytykset ja puitteet.

Voiko esim. pätkätyötä tekevältä opettajalta tai sosiaalityöntekijältä vaatia sitoutumista tehtäväänsä, vaikka sen onnistuminen sitä edellyttäisi?

Koulutus on kansalaisten enemmistön mielestä tärkein julkinen palvelu. Siitä halutaan vähiten säästettävän.

Toteutuuko tämä kansalaisten tahto? Suomalainen koulu ja sen opettajat tarvitsevat nyt puolustajia.

Onkin todella ilahduttavaa, että kansalaiset ovat lähteneet liikkeelle vaatimaan kestäviä perusteita koulujen lopettamisille. Tästä on esimerkkejä ainakin Keski-Suomessa.

Koulun jatkuvaa kehittämistä ja opettajien tukemista ei saa unohtaa, sillä hyvät oppimistulokset ovat syntyneet ennen muuta opettajien työn kautta.

Kansanliike koulun puolesta osoittaa, että suomalainen yhteiskunta on aidosti kansalaisyhteiskunta, jonka kehittymisen suunta on demokratia – kansalaisten mahdollisuus vaikuttaa omaa elämäänsä koskeviin päätöksiin, eikä teknokratia, jossa valtaa käyttävät ns. asiantuntijat, usein kasvottomat byrokraatit.

kasvatustieteen, erityisesti

opettajankoulutuksen,

professori

Jyväskylän yliopisto

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi