Perusteellinen laulamisen opetus takaisin!

Olemme huolissamme meidän suomalaisten laulutaidon ja äänenkäytön heikkenemisestä.

Koulutuspolitiikkaan on hiipinyt tehoajattelu. Materialistiseen arvomaailmaan ei sovi ns. turhan sivistyksen jakaminen.

Suuntaus merkitsee, että taide- ja taitoaineet olisivat vähempiarvoisia kuin tietoaineet.

Lastentarhan- ja peruskoulunopettajan koulutuksessa sekä peruskoulun opetussuunnitelmissa taideaineiden opiskelua vähennetään jatkuvasti.

Musiikinopettajan koulutuksessakin on alettu puhua eksperttien ylikoulutuksesta. Säästösyistä heidän koulutuksestaan karsitaan surutta muusikon taitoon keskeisesti liittyvää käytännön harjoitusta.

Luokanopettajien koulutuksessa laulusta on tullut marginaalinen osaamisalue.

Puhutaan laaja-alaisuudesta, mutta todellisuudessa opettajista tulee monipuolisesti pinnallisia, ammattitaito heikkenee ja jotkut taidot häviävät kokonaan.

Koulutuksesta karsitaan kokonaisvaltainen sivistys ja käytännön tekemisen tuoma harjaantuneisuus ja ilo. Ihmiskäsitys kapenee ja vain yhdenlaista lahjakkuutta pidetään arvossa.

Musiikinopetus on yksipuolistunut: jos koulussa ylipäätään lauletaan, se jää miltei kokonaan kevyeen musiikkiin ja mikrofonilauluun, mistä seuraa äänialueen rajoittunut käyttö.

Äänen fyysinen kokeminen on vierasta, äänielimistö surkastuu monipuolisen käytön puutteessa.

Äänialueen supistuminen ei ole puhe- eikä lauluäänelle terveellistä. Lasten ja aikuisten äänihäiriöt ovat räjähdysmäisesti lisääntyneet. Lapsi oppii aikuisilta kielen ja äänenkäytön mallin – varhaiskasvattajan vastuu hyvänä esimerkkinä on korvaamaton.

Päiväkodeissa ja peruskouluissa ei pitäisi laulaa lapsen puhealueen alapuolelta ja näin siirtää aikuisen rajoitteita lapsen äänenkäyttöön. Koko äänialuetta on harjoitettava: ilmaisu monipuolistuu ja ääni kehittyy ja kestää.

Miksi hyvää ääntä pidetään esteettisenä hienosteluna eikä ymmärretä, että se vaikuttaa kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja vuorovaikutukseen? Vivahteikkaassa äänessä on luonnostaan auktoriteettia.

Myös vieraiden kielten ymmärrettävä puhuminen vaatii äänenkäytöltä vivahteita ja säveltason vaihtelua. Murina- ja narinakulttuuri on suomalainen ilmiö; ulkomaalaiset luulevat, että olemme aina vihaisia tai masentuneita.

Äänellä ja keholla ilmaistaan mahdollisimman vähän, luotamme liikaa pelkkien sanojen voimaan, vaikka todistettavasti sanaton viestintä on jopa merkityksellisempää.

Teknologian aikana puheammatit eivät kuitenkaan ole loppuneet, ja harjoittamaton äänielimistö ei kestä rasitusta. Tämä koskee paitsi opetusammateissa toimivia, myös monien muiden alojen työntekijöitä, jotka joutuvat puhumaan tai esitelmöimään.

Turussa syksyllä 2004 julkaistun väitöskirjatutkimuksen mukaan opettajien äänihäiriöt ovat 12 vuodessa lisääntyneet viidestä 20 prosenttiin.

Tämän hälyttävän kehityksen syynä ei ole suomalaisen ääniaineksen luonnollinen heikkeneminen, vaan huono äänenkäytön taito.

Vastoin kuin maallikot usein luulevat, hyvä ääni ei ole pelkästään luonnonlahja, vaan se on kehitettävissä. Äänihäiriöihin ei auta reseptiksi pelkkä kuormituksen välttäminen tai mikrofonin käyttö, silloin hoidetaan vain akuuttia oiretta.

Heikko, soinniton ääni voidaan saada vahvistumaan, kestämään ja kantamaan, kun sitä oikein harjoitetaan. Se taas vaatii ammattitaitoa ja aikaa – siis resursseja.

Perusteellinen laulamisen opetus takaisin luokanopettajien, musiikinopettajien ja lastentarhanopettajien koulutuksen! Kasvattajilla ei ole oikeutta tuhota lasten leikeissä kirkkaana kaikuvaa ääntä!

puheenjohtaja, laulumusiikin osaston johtaja

Sibelius-Akatemia

hallituksen jäsen, laulunopettaja

Tampere

jäsen, laulun lehtori

Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Laulupedagogit ry

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi