Pohjoisesta ulottuvuudesta ei pidä luopua

Suomen EU-politiikasta on taitettu peistä. Välillä on puhuttu, että siinä ei ole pihviä, toisaalta on niitä, joiden mielestä pihviä on liikaakin.

Keskustelu kaipaa konkretiaa, käytännön esimerkkejä. Muutoin ajaudutaan 1970-luvun asetelmaan, jolloin ilman konkreettisia esimerkkejä keskusteltiin mielikuvilla.

Suomen EU-politiikalla on sisältöjä, joiden kautta voidaan antaa pihville nimiä. Yhden esimerkin tarjoaa maantiede. Tarkoitan EU:n pohjoista ulottuvuutta.

Europarlamentin rannikkokaupungeista kotoisin olevat kokoomusmepit haluavat haudata yhden Suomen EU-politiikan kulmakivistä eli pohjoisen ulottuvuuden. Tai kuten he toteavat (HS 14. 3.): "Emme ole ajamassa EU:n pohjoista ulottuvuutta alas – – pohjoisen ulottuvuuden ruuti ei ole syttynyt. Tähän tarvitaan uutta konseptia, jonka toimijoita yhdistää muukin kuin avustusten jako."

Toisin sanoen pohjoista ulottuvuutta ei haluta ajaa alas, vaan kehitellä "uusi konsepti". He tarjoavat tilalle Itämeri-strategiaa, jolla olisi omaa rahaa EU-budjetissa, toisin kuin on asian laita pohjoisen ulottuvuuden kohdalla.

"Tavoitteeksi tulisi ottaa Itämeri-strategian hyväksyminen Välimeri-strategian rinnalle Eurooppa-neuvostossa Suomen puheenjohtajuuskaudella."

Rannikko-mepit korostavat, että uudessa strategiassa olisi painopiste ympäristönsuojelussa ja Itämeren talousalueen kehittämisessä.

Suomen neuvotellessa Euroopan unionin jäsenyydestä 1993–94 esille nousivat "pohjoiset kysymykset". Erityisesti Norja mutta myös Suomi ja Ruotsi havaitsivat, että EU:ssa ei ollut suurta tietämystä niistä erityisolosuhteista, kuten ilmaston, laajojen metsien, Venäjän luoteisosien naapuruuden ja Jäämeren alueen merkityksestä mahdollisesti pohjoiseen laajentuvan EU:n kannalta.

Lipposen ykköshallituksen aikana valtionhallinnossa koostettiin pohjoiset kysymykset erityiseksi EU:n pohjoisen ulottuvuuden aloitteeksi. Pääministeri Paavo Lipponen esitteli hankkeen Rovaniemellä syyskuussa 1997.

Osallistuin presidentin avustajana Välimeri-prosessin käynnistävään Barcelonan huippukokoukseen joulukuussa 1995 sekä pohjoisen ulottuvuuden konseptin kehittelyyn vuosina 1994–97.

Meppien huoli on sikäli aiheellinen, että pohjoiselta ulottuvuudelta puuttuu monia sellaisia resursseja, joita Välimeri-prosessilla on.

Mutta pohjoinen ulottuvuus tarvitsee perusteluja, paneutumista ja ideointia, ei siitä luopumista, ei edes lipsuilua.

Kokoomus oli hallituksessa vuosina 1987–2003. Mikä esti esimerkiksi rikollisuudenvastaisten toimien kehittelyn pohjoisen ulottuvuuden agendalle ja rahoituksen kohteeksi, kun kokoomus hallitsi sisäministeriötä vuodesta toiseen?

Lapin yliopisto käynnisti kesällä 2001 EU:n pohjoisen ulottuvuuden Murmanskin aloitteena tunnetun hankkeen, jonka sisältöä oli kalotin alueen ja Murmanskin hallintoalueen välisen projektiyhteistyön kehittely esimerkiksi pelastustoimen ja poliisiyhteistyön aloilla.

Tulostakin on saatu. Itäprostituutio on saatu kuriin Lapissa ja pelätty aids-epidemian synty pohjoisessa tyrehtyy.

Itämeri-yhteistyö on vanha hanke ja kehittynyt omalla painollaan jo kymmeniä vuosia. Vuonna 1974 perustettiin seitsemän valtion kesken Itämeren ympäristönsuojeluneuvosto. Osallistuin nuorena diplomaattina sen valmisteluihin.

Toisekseen pohjoinen ulottuvuus on tarkoitettu maantieteellisesti aivan olennaisesti toisenlaisen vyöhykkeen ongelmien ratkaisemiseen. Etenkin Suomen itäiset ja pohjoiset osat menettävät, jos pohjoiselle ulottuvuudelle ei saada konkretiaa.

Pohjoinen ulottuvuus ei ole muodostunut samanlaiseksi taloudelliseksi ja poliittiseksi EU:n mega-hankkeeksi kuin esimerkiksi Espanjan käynnistämä Välimeri-prosessi vuonna 1995.

Pohjoinen ulottuvuus ei ole saanut EU:n komissiossa tuekseen resursseja eikä se ole toistaiseksi poikinut merkittäviä hankkeita EU:n pohjoisille raja-alueille lukuun ottamatta ympäristökumppanuuden saamia pariasataa miljoonaa euroa.

Mutta johtuuko se enemmän vaikkapa ponnettomista euroedustajista, joilta puuttuu vaativaa hallinto-osaamista, ja joiden intressiä kuvaa enemmänkin jatkuva osallistuminen mielikuvaleikkeihin suomalaisissa viihdeohjelmissa?

Pohjoisen ulottuvuuden tulisi kehittyä Itämerestä pohjoiseen avautuvan maantieteellisen, mutta monen valtion muodostaman kohtauspaikan erityishankkeeksi.

Lapin kainalossa on miljoonan asukkaan Murmanskin teollinen keskittymä, jonka yhteyden vahvistaminen kalotin kannalta on ensiarvoista. Sama koskee Karjalaa, Arkangelia ja Pietarin metropolia.

Tarvitaan aluekohtaisia ohjelmia Murmanskin aloitteen tapaan pohjoisen ulottuvuuden aktivoimiseksi. Barentsin alueella sijaitsevat suuret kaasuvarannot, joiden hyödyntäminen nostaa Euroopan pohjoisimpien alueiden painoarvoa entisestään.

Ei hylätä pohjoista ulottuvuutta. Suomesta ei tule kehittää niinkään Itämeren rantavaltiota, vaan EU:n pohjoisen ulottuvuuden kehysvalta.

Tämä strategia tarjoaa merkittävästi suuremman vaikutuspotentiaalin Suomelle Euroopan unionissa.

valtiotieteen tohtori

Suomen suurlähettiläs

Bosnia ja Hertsegovinassa,

Makedoniassa ja Albaniassa

Helsinki

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi