Suomi on kestävän metsätalouden mallimaa

Pääkirjoitus "Oi kuusipuu, oi mäntypuu" jouluaattona (HS 24.  12.) kiinnitti huomiota Britannian ympäristöministeriön suositukseen, jonka mukaan valtion viranomaisten tulisi välttää suomalaisten puutuotteiden ostoa niiden "väärän" sertifioinnin vuoksi.

Tilanne on huolestuttava, mutta absurdi. Suomihan on kestävän metsätalouden mallimaa! Sertifiointi on vain yksi keino matkalla kestävään metsätalouteen. Tärkeintä on tilanne metsissä, mikä Suomessa tunnetaan paremmin kuin muualla.

Kolme ympäristöjärjestöjen edustajaa kirjoitti jo aiemmin (HS 28. 11.), että "kestävään metsätalouteen on pitkä matka".

Absoluuttisessa mielessä he saattavat olla oikeassakin, koska YK:n ympäristö- ja kehityskonferenssissa Rio de Janeirossa 1992 ensi kerran globaalisti sovittu kestävän metsätalouden määritelmä on hyvin utopistinen.

Siinähän painotetaan metsien sosiaalisten, taloudellisten, ekologisten, kulttuuristen ja henkisten hyötyjen säilyttämistä vähentymättöminä tuleville sukupolville.

Metsätalouden kestävyyden toteutumista voidaan arvioida absoluuttisesti ja suhteellisesti.

Jos metsätalouden kestävyyttä verrataan eri maiden kesken, niin on vaikea löytää toista maata, jossa metsätalouden voitaisiin osoittaa olevan Suomea kestävämmällä pohjalla.

Tuskin mikään maa voi koskaan saavuttaa myöskään YK:n ihmisoikeuksien julistuksen tai korruption poiston absoluuttista tavoitetilaa. Sen sijaan maiden saavutuksia yleensä vertaillaan keskenään.

Todellista kestävyyden toteutumista metsien tilan muutoksina on mahdollista arvioida vain paljon tehtyä metsäsertifiointia pitemmällä aikavälillä.

Suomessa on laadittu perusteellisempi arviointi eurooppalaisen sopimuksen mukaisesti (47 indikaattorilla) kestävän metsätalouden tilasta kuin missään muussa maassa (MMM:n julkaisuja 5/2000, www.mmm.fi, myös englanniksi). Myös Metsätilastollisesta vuosikirjasta (www.metla.fi) löytyy vakuuttavaa näyttöä tästä teemasta.

Suomella on vain puoli prosenttia maailman metsistä, mutta kymmenen prosenttia kaikkien metsäteollisuustuotteiden ja 25 prosenttia paino- ja kirjoituspapereiden maailman markkinoista. Silti puuvaramme ovat lisääntyneet neljänneksellä viimeisen puolen vuosisadan aikana.

Metsävienti on jakanut tuloja tasaisemmin sekä alueellisesti että eri väestöryhmien kesken kuin elektroniikka ja metalli.

Metsillä on ollut Suomessa ainutlaatuinen rooli kansakunnan köyhyyden vähentämisessä. Ei ole epäilystä, etteikö metsätaloutemme kestävyys ole taloudellisessa mielessä toteutunut.

Sosiaalisen kestävyyden rintamalla saamelaisten oikeuksissa lienee edelleen kohentamisen varaa. Tämä kysymys on kuitenkin yksi monista sosiaaliseen kestävyyteen liittyvistä teemoista. Suomessa sitä mittaamaan on valittu kuusi kansallista indikaattoria.

Lähes neljännes suomalaisista omistaa metsää.

Kaikilla kansalaisilla, jopa ulkomaalaisilla, on jokamiehen oikeudet metsiin. Tämä on maailmanlaajuisesti ainutlaatuista sosiaalista kestävyyttä.

Vaikka työllisyys metsäalalla on vähentynyt, niin metsäklusteri ylläpitää edelleen lähes 200 000 työvuotta eli kahdeksaa prosenttia koko Suomessa. Tämä on teollisuusmaiden korkeinta tasoa.

Ekologisen kestävyyden saralla on usein väitetty, että metsätalous on suurin lajien uhanalaisuutta aiheuttava toimiala.

Tällöin unohdetaan, että puolet metsätalouden uhanalaisista on lehtojen lajeja.

Lehtometsät on pääosin raivattu maatalouden käyttöön! Kuukkelin säilyminen hakkuilta Pirkanmaalla on ollut viime kuukausien pääotsikoita.

Siellä kuukkeli on kuitenkin luontaisen levinneisyysalueensa eteläreunalla, jonka sijainnissa tapahtuu myös luontaista vaihtelua.

Ekologisen tutkimuksen mukaan suurilla suojelualueilla on ratkaiseva merkitys lajien säilymiselle.

Metsien suojeluun on kehitetty myös vapaaehtoisuuteen perustuvia menetelmiä (HS, mielipide 28. 12.). Suomi on Euroopan johtava maa metsien suojelussa, ja lisäsuojelua tehdään parhaillaan etenkin Etelä-Suomessa.

Biologisen monimuotoisuuden säilyminen maailmanlaajuisesti on keskeisimpiä koko ihmiskunnan huolia.

On täysi syy onnitella ympäristöjärjestöjä niiden aikaansaamasta historiallisesta vallankumouksesta metsien käsittelyssä vain 15 vuodessa! Kun jouluaaton HS:n pääkirjoitus lopuksi opastaa metsäammattilaisten tapaa toimia, voisi opastus myös ympäristöaktivisteille olla paikallaan.

Ympäristöjärjestöjen resurssien kohdentamisessa voitaisiin saada kustannustehokkaammin tuloksia aikaan toisaalla kuin käymällä Suomen metsäsertifiointijärjestelmän kimppuun (HS, mielipide 29. 12.).

Esimerkiksi Suomen maatalous on edistynyt ympäristöasioissa metsätaloutta hitaammin. Indonesian ja Filippiinien tuhansilla saarilla lajien kuoleminen kerrassaan sukupuuttoon on nopeutumassa.

Suomen järjestöt voisivat tukea ja toimia yhteistyössä kansainvälisten järjestöjen kanssa myös Venäjällä ja muissa siirtymätalousmaissa.

Näin edeten samoilla panoksilla saataisiin enemmän ympäristöhyötyjä ihmiskunnalle kuin eteneminen Suomen metsien yksittäisten lajien suojelussa yhä pienempiin alueyksikköihin ja leimaamalla Suomen sertifiointijärjestelmä "vääräksi".

Voimme hyvin arvailla, ettei Britannian ympäristöministeriö olisi huolestunut Suomen metsien tilasta ilman Suomesta saatuja kriittisiä viestejä. Absurdia on myös, että britit, jotka hävittivät metsänsä jo pari vuosisataa sitten, kantavat huolta Suomen metsätalouden kestävyydestä!

Kyseessä onkin pohjimmiltaan kahden johtavan metsien sertifiointijärjestelmän (PEFCS:in ja FSC:n) taistelu markkinaosuuksista ja metsänomistajien rahoista. Edellinen on metsänomistajalähtöinen ja jälkimmäinen ympäristöjärjestölähtöinen järjestelmä.

Ehkä seminaari Lontoossa olisi paikallaan.

metsäekonomisti

luonnonsuojelija

Helsinki

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi