Susiluolan löydöksistä tehdyt johtopäätökset perusteltuja

Harrastajageologi Satu Hietala kyseenalaisti Susiluolan tutkimuksia käsittelevässä mielipidekirjoituksessaan (HS 30. 12.) Museoviraston ja samalla Geologian tutkimuskeskuksen luotettavuuden tutkimuslaitoksena.

Kristiinankaupungissa sijaitsevassa Susiluolassa on tehty Museoviraston, Geologian tutkimuskeskuksen, Helsingin yliopiston geologian laitoksen ja Helsingin yliopiston Ajoituslaboratorion yhteistyönä tutkimuksia vuosina 1997–2000 ja 2003–2004.

Alustavat tutkimustulokset on julkaistu Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Suomen Museo -sarjassa vuonna 2002. Tutkimustuloksista löytyy tietoa myös Museoviraston verkkosivuilta.

Kaivausten johtajana toimi vuosina 1997–2000 Hans-Peter Schulz, joka on perehtynyt hyvin vanhemman kivikauden problematiikkaan.

Koska löytöaineiston ajoittaminen tuotti tutkimusten alkuvaiheessa ongelmia vertailumateriaalin puuttuessa, Hans-Peter Schulz tutustui loppuvuodesta 1999 eräiden keskieurooppalaisten paleoliittisen kivikauden tutkimuslaitosten kokoelmiin.

Mukanaan hänellä oli osa Susiluolan löytöaineistosta, jonka Liégen yliopiston professori Marcel Otte, yksi Euroopan arvostetuimmista paleoliittisen kivikauden asiantuntijoista, määritti keskipaleoliittisen ns. varhais-Moustérien -teknokompleksin piiriin kuuluvaksi.

Vuonna 2002 ilmestyi Hans-Peter Schulzin Susiluolan kiviaineistoa käsittelevä artikkeli Préhistoire Européenne -julkaisussa, jonka toimittaja on professori Otte.

Arkeologikoulutuksen saanut henkilö pystyy tunnistamaan Susiluolasta löydetyn kiviaineiston joukosta ihmisen työstämiä kappaleita, vaikka ei olisi paleoliittisen kivikauden erityiskysymyksiin perehtynytkään.

Näihin kuuluu muun muassa ytimiä ja säleitä sekä runsaasti työstön yhteydessä syntyneitä iskoksia. Useissa kappaleissa näkyy paikallisesti kohdistetun iskun aikaansaama iskukuhmu ja samankeskiset aaltomerkit. Retusointia esiintyy sekä viimeksi mainituissa että säleissä.

Kivimateriaalina on käytetty pääasiallisesti hiekkakiveä, kvartsiittia ja kvartsia sekä punaista silttikiveä. Työstettyjä kappaleita ja iskoksia on löytynyt ainoastaan luolaa täyttävän sedimentin pohjakerroksista.

Susiluolan löydökset ovat herättäneet laajaa kansainvälistä kiinnostusta. Löytöaineistoon on käynyt tutustumassa useita eri maissa työskenteleviä paleoliittisen kivikauden tutkijoita.

Vuonna 2001 Susiluolassa vieraillut ja löytöaineistoon tutustunut tunnettu kanadalainen keskipaleoliittisen kivikauden asiantuntija emeritusprofessori Nicholas Rolland on todennut Susiluolasta seuraavaa: "Olen tietysti hyvin kiinnostunut tästä löydöstä, joka antaa varmasti uuden näkökulman keskipaleoliittiseen kivikauteen ja Neandertal-populaatioiden sopeutumiseen. Minulla oli mahdollisuus käydä läpi arkeologinen aineisto, so. kiviesineistö Suomen Museovirastossa. Olen vakuuttunut tutkittuani sen huolellisesti ja sillä kokemuksella, mikä minulla on nähtyäni tuhansia ja tuhansia keskipaleoliittisia esineitä, että tässä todellakin on kysymys Susiluolassa olleesta ihmisasutuksesta. Suurempien säleiden ja retusoitujen säleiden sekä pikkukiviesineiden ohella myös pienemmissä iskoksissa on kiven työstölle luonteenomaiset piirteet."

Tulenteon jälkiä luolasta on todennut nykyisin Oulun yliopistossa geologian professorina toimiva Juha-Pekka Lunkka magneettisilla suskeptibiliteettimittauksilla.

Samoilta kohdin, luolaa täyttävän sedimentin pohjalta, löydettiin myös palaneita kiviä. Tulta on siis pidetty luolassa ennen sen täyttymistä maa-aineksella.

Kerros 4 on luolan muinainen lattia, jonka maannoksen kanadalaisen Yorkin yliopiston professori W. C. Mahaney on todennut syntyneen nykyistä lämpimämmässä ja kosteammassa ilmastovaiheessa.

Maannos on hänen mukaansa tyypillinen Eem-kauden maannos ja analoginen suomalaisten geologien lähialueelta määrittämän Eem-maannoksen kanssa.

Satu Hietala ihmettelee kirjoituksessaan, miten Susiluolan asukkaat ovat päässeet luolalle, kun alue on ollut saarena satojen kilometrien päässä mantereesta.

Näin on tietenkin ollut viime lämpökauden alussa, mutta maankohoamisen edistyttyä, lämpökauden loppupuolella Susivuori oli mannerta.

Hän myös toteaa roudan sekoittaneen kerroksia niin, että kerroksista löytyy kaikkea sikin sokin. Tosiasiassa Susiluolaa täyttävän maa-aineksen eri kerrostumat eroavat selvästi toisistaan ja kerroksia voidaan seurata pitkiä matkoja, jopa seuraavalle pienelle suuaukolle länteen, jossa tehdyillä koekaivauksilla voitiin erottaa kerrokset yksi–neljä.

Eri ajoitusmenetelmiin liittyy kuitenkin aina tiettyjä virhemahdollisuuksia ja virhetekijöitä, mistä on osoituksena muun muassa juuri neljännen ja viidennen kerroksen ajoituksissa ilmenevä epäloogisuus. Tulevissa tutkimuksissa saadaan varmasti lisää tietoa tästäkin seikasta.

Kirjoituksensa lopussa Satu Hietala paheksuu tutkimustulosten nopeaa julkaisemista todeten hyvien tieteellisten tutkimusten olevan jopa vuosikymmenien tutkimustyön tulosta ennen johtopäätösten tekemistä suuntaan tai toiseen.

Monitieteisen Susiluola-projektin kohdalla alustavat tutkimustulokset haluttiin tiedeyhteisön ulottuville suhteellisen nopealla aikataululla, mikä tässä tapauksessa tarkoitti viittä vuotta kenttätöiden aloittamisesta.

Tieteellinen julkaisu antaa tiedeyhteisölle mahdollisuuden ottaa asian suhteen kantaa puoleen tai toiseen.

Tutkimuksessa yleisesti hyväksyttyjen eettisten periaatteiden mukaan tämä tapahtuu kirjallisesti, omalla nimellä ja siten, että ainakin tutkimuksen tuloksista poikkeavat näkemykset perustellaan.

pääjohtaja, valtionarkeologi

Museovirasto

dosentti

Helsingin yliopisto

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi