Tarkka tilannearvio maataloudesta tarpeen

Eihän pohjoinen tuki voi elää omaa elämäänsä, jos Etelä-Suomen tuki alenee, näin on julistanut maatalousministeri Juha Korkeaoja – ja ihmeellistä kyllä myös etujärjestöjohtaja, MTK:n Esa Härmälä.

Ja aleneehan etelän tuki (artikla 141). Tämän lisäksi on jo käynyt ilmi, että koko EU:n maatalouden tulo- ja tukipolitiikka kiristyy. EU:n itälaajentuminen toi paineita markkinointiin ja hintatasoon. EU:n Cap-tukien täysremontti, "tukien irrottaminen tuotannosta" alkaa vuonna 2006.

Suunnitellut toteuttamismallit ovat vielä epäselviä. Se on jo todettu, että tuotantosuuntien, alueiden ja maatilojen tulonmuodostus joutuu uusjakoon.

Kesken näiden perusuudistusten Suomi joutui käymään uusimisneuvottelut Etelä-Suomen kansallisen tuen, artikla 141:n jatkamisesta. Tämä tukimuoto oli jo liittymissopimukseen muotoiltu niin epäselväksi, että tuen suuruudesta ja jatkumisesta on koko ajan ollut kädenvääntöä.

Komissio on tulkinnut sen vain siirtymätueksi ja Suomi puolestaan on todennut, että sitä tarvitaan Etelä-Suomen kotieläintalouden jatkamisen turvaksi pitkäaikaisena.

Siirtymätukiluonnetta yritti Paavo Lipposen hallitus maatalousministeri Kalevi Hemilän johdolla vuonna 1999 lievittää esittämällä tukien alentumistahdiksi prosentin vuosivauhtia.

Kompromissiksi tulkittu päätös oli, että alenema on kolme neljä prosenttia vuodessa ja lupaus siitä, että vuonna 2003 voidaan neuvotella järjestelmän vakauttamisesta pitkäaikaiseksi.

Tämän Hemilälle annetun lupauksen otti Matti Vanhasen hallitus tavoiteohjelmaansa: "Etelä-Suomen kansallisia tukia voidaan korottaa ja vakiinnuttaa vuoden 2004 tasolle." Maatalousministeri Korkeaoja epäonnistui tässä täysin. Korotus- ja vakiinnuttamistavoite kääntyikin nopeutetuksi alasajoksi; neljässä vuodessa leikkausta 29 prosenttia.

Suurta leikkausta perusteltiin sillä, että Suomi oli aikaisemmin tehtyyn Cap-uudistukseen liittyen saanut oikeuden korottaa luonnonhaittakorvausta (Lfa-tuki) 50 euroa hehtaarilta.

Ainutlaatuista, muistuttaa hölmöläisten peitonjatkamista.

Käytännössäkin näiden kahden tukilajin yhteensovittaminen on luonnotonta. Artikla 141 -tuki on kotieläintalouteen suunnattua tukea ja se siis alenee 29 prosenttia. Lfa-tuki on peltoon kohdistettua, jatkossakin.

Suomessa on nyt kehitetty ongelman lievittämiseksi malli, jonka mukaan tuo keskimäärin 50 euron Lfa-korotus suunnattaisiin pääosin kotieläintiloille, "kotieläinhehtaareille". Varsinaisille peltoviljelyhehtaareille ei siis tukilisää juuri riittäisikään.

Menettelyesitys on ymmärrettävissä sillä, että 141-leikkaus kohdistuu vain kotieläintalouteen. Tälle menettelytavalle joudutaan anomaan lupa Brysselistä.

Toisen takaiskun Korkeaoja koki, kun 141-neuvottelujen yhteydessä Bryssel vaati Hemilän aikana käyttöön otetun leipäviljoille ja erikoiskasveille tärkeän kansallisen kasvinviljelytuen lopettamista. Vivahtaa simputukselta.

Tilalle Brysselin teoriavirkamiehet tarjosivat epämääräistä, tukivaikutukseltaan huonompaa "ympäristötuen lisäosaa".

Viimeisin tukipolitiikan jobinposti on tekeillä, kun Bryssel on keksinyt vaatia "peitonjatkamismallia" sovellettavaksi myös pitkäaikaiseen pohjoisen (artikla 142) tukeen. Tämä tuki juuri pari vuotta sitten Hemilän aikana selkeytettiin ja korotettiinkin inflaatiokorjauksin. "Antaa ja ottaa" tuntuu jo sekoilulta.

Mistä tämä Brysselin into puuttua Suomen itsensä rahoittamiin kansallisiin tukijärjestelmiin? Järjestelmiin, jotka WTO:ssakin kuuluvat ns. vihreään laatikkoon eli hyväksyttäviin tukimuotoihin.

Onko menossa "vie sinä, minä vikisen" -paniikkimenettely, kun Etelä-Suomen 141-tuen on todettu elävän loppuunajon aikoja?

Suomessa on jo aikaisempien 141-leikkausten aikana alettu hokea, että eihän pitkäaikainen pohjoinen tuki (artikla 142) voi elää omaa elämäänsä, jos 141-tuki alenee.

Pohjoista tukea onkin kansallisin päätöksin alennettu lähes samaan tahtiin.

Lopetetaanko EU-sopimuksemme ainoa pohjoiset olomme tunnustava Suomi-lisä, pitkäaikaiseksi määritelty artikla 142, samalla kun 141-tuki loppuu?

Brysselin teoriavirkamiehet ovat alkaneet epäillä, että Suomen kansalliset tuet ovat jo ylikompensoivia. Mihin tämä perustuu?

Viimeisten kannattavuuskirjanpitotulosten mukaan mikään tuotantomuoto ei ole saavuttanut lähellekään vaatimattomaksi asetettuja tavoitteita. Rakennekehityskään ei ole auttanut. Tilakohtainen peltoala ja kotieläinmäärä on kasvanut nyt jatkamassa olevilla maatiloilla niin, että kokonaistuotantomme on hieman korkeampi kuin ennen EU-jäsenyyttä.

Maataloustulo, yhteensä ja tilakohtaisesti, on kuitenkin alentunut reaalisesti lähes viisi prosenttia vuoden 1994 tilanteesta (lähde: Tilastokeskus). Vastaavana aikana palkansaajien ansiotason reaalinousu on ollut noin 17 prosenttia.

Kun tilanne on tämä, tuntuu uskomattomalta, että Suomi on onnettoman artikla 141:n paniikissa tuhoamassa myös muut paljon merkittävämmät EU-sopimuksen tukimahdollisuudet.

Onko sekoilu ja maatalouden tulojen alentuminen ollut jo sitä luokkaa, että Korkeaojan vuosi sitten lupaama hallituksen maatalouspoliittinen selontekokin aina vain siirtyy. On alkamassa jo uusi EU-kymmenvuotisjakso. Perusteellinen tilannearvio olisi välttämätön.

MTK-veteraani

Alajärvi

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi