lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
MIELIPIDE

Tarvitaan kaksi hätänumeroa

17.12.2008 0:00

Viesti voi myös turhauttaa.

Viesti voi myös turhauttaa.

 Hätäkeskuksen toiminnan ongelmista on uutisoitu jatkuvasti, viimeksi Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa 13. 12. Hätäkeskus kärsii työntekijöiden vaihtuvuudesta eikä työhön ole tunkua. Sydänpysähdyspotilaille ei saada järjestetyksi elvytysapua tarpeeksi nopeasti. Puheluita tulee hätäkeskukseen ajoittain liikaa, ja ne ruuhkautuvat.

Hätänumeroon 112 ohjautuvat tällä hetkellä mitä erilaisimpia tilanteita koskevat avunpyynnöt, kuten vanhuksen lonkkamurtuma tai kissan juuttuminen puuhun.

Vain osa puheluista koskee varsinaista hengenhätätilannetta. Tällaisia ovat esimerkiksi välittömästi henkeä uhkaava väkivalta, vakava vamma, kova rintakipu, hengenahdistus, hengittämättömyys, tajunnanhäiriöt tai massiiviset verenvuodot. Miksi ei 112-numeroa voisi varata vain näille tilanteille, jotka maallikkokin osaa määritellä hengenhädäksi?

Ihmiset voisi ohjata vähemmän kiireellistä apua vaativissa tilanteissa soittamaan vaikkapa numeroon 122. Näin hätäkeskus voisi ensisijaisesti vastata aina heti 112-numeroon ja ruuhkatilanteissa antaa 122-puheluiden jonottaa hiukan kauemmin.

Menettelytapa todennäköisesti säästäisi ihmishenkiä, mutta myös hätäkeskuspäivystäjien hermoja parantaen heidän jaksamistaan.


terveyskeskuslääkäri

Helsinki

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.