lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
MIELIPIDE

Terveysvakuutus lapsille tuntuu turhalta

9.1.2009 0:00

vesa-matti väärä

Akuutteihin vaivoihin saa hoitoa myös iltaisin.

Akuutteihin vaivoihin saa hoitoa myös iltaisin.

 Emme ole hankkineet kahdelle lapsellemme yksityistä terveysvakuutusta. Päätimme, että otamme yksityisen vakuutuksen vain, mikäli osoittautuu, että julkinen terveydenhuolto ei pysty tarjoamaan riittäviä palveluita.

Tavallisten lastentautien lisäksi toinen lapsistamme on kärsinyt vaikeasti hoidettavasta sairaudesta. Kohta viiden vuoden kokemuksella johtopäätöksemme silti on, että yksityiselle vakuutukselle ei ole ollut tarvetta.

Omalääkärille on saanut päivystysajan samana päivänä, ja erikoislääkärilähetteet ovat järjestyneet helposti. Muutama tarpeellinen yksityislääkärikäynti on kokonaisuutena maksanut vain murto-osan yksityisen vakuutuksen hinnasta.

Pieni kysely lähipiirissä osoitti, että taidamme olla poikkeustapaus. Suurin osa tuntemistamme lapsiperheistä on ottanut lapsilleen terveysvakuutuksen. Kukapa ei haluaisi lapselleen kaikkein parasta? Erikoista kuitenkin on, että kokemuksemme mukaan terveysvakuutuksia ei perustella huonoilla kokemuksilla julkisesta terveydenhuollosta vaan sillä, että "sitten voi käydä lääkärissä huoletta".

Taloudellisesti tai riskien hallinnan kannalta lasten yksityisiä terveysvakuutuksia on Suomessa vaikea perustella. Vakuutus ei voi olla kannattava järjestely pienten vaivojen ja rutiinitarkastusten kulujen kattamiseen. Vakuutustoiminnan lähtökohtanahan on isojen vahinkojen riskin pulverointi kaikkien vakuutusten ottajien kannettavaksi. Suurimmalle osalle vakuutuksen ottajista vakuutuksen kulut ovat suuremmat kuin saatujen vakuutuskorvausten määrä. Vakavat sairaudet yksityislääkärikin ohjaa joka tapauksessa julkisen sektorin hoidettavaksi.

Finanssialan Keskusliiton vuoden 2008 Vakuutustutkimuksen mukaan 75 prosenttia suomalaisista pitää vapaaehtoista vakuutusta tarpeellisena lapsiperheille.

Tilasto ei kerro, kuinka suuri osa suomalaisista lapsista on vakuutettu yksityisellä terveysvakuutuksella. Liitto on arvioinut, että vapaaehtoisen tapaturma- ja sairausvakuutuksen maksutulo kasvanee lähes kymmenen prosenttia vuonna 2008. Yksityisen sairausvakuutustoiminnan arvo kasvaa siis nopeasti.

Yksi suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan perustavista tukijaloista on julkinen terveydenhuolto. Se takaa, että kaikilla on pääsy asianmukaiseen terveydenhoitoon.

Mikäli yhä kasvava osa ihmisistä ei usko julkisen terveydenhuollon riittävyyteen ja ryhtyy hankkimaan yksityisiä vakuutuksia julkisen terveydenhuollon rinnalle, on vaara, että he eivät enää näe terveydenhuollon laadun ylläpitämistä tärkeänä.

Poliittinen tuki julkisen terveydenhuollon laadun ylläpitämiselle heikkenee, ja julkisen puolen perushoidon laatu on vaarassa rapautua. Yksityisestä sairausvakuutuksesta tuleekin kotivakuutukseen rinnastettava välttämättömyys.

Nähdäkseni tämä prosessi on tapahtumassa ainakin pienten lasten terveydenhuollossa. Vaikuttaa siltä, että keskiluokan lapsista merkittävällä osalla on syntymästään saakka yksityinen terveysvakuutus.

En tietenkään kehota vanhempia jättämään lapsiaan vakuuttamatta. Jättäisin kuitenkin lapsiperheille haasteen: antakaa julkiselle sektorille mahdollisuus. Samalla äänestätte korkeatasoisen julkisen terveydenhuollon säilymisen puolesta.


Helsinki

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.