Tieto ei voi olla lääketeollisuuden varassa

Lääkäreiden ja lääketeollisuuden välisissä yhteyksissä on ongelmaksi nähty lääkemarkkinoinnin hoitokäytäntöjä vääristävä vaikutus, huonompi hoitotulos ja yhteiskunnan resurssien käyttö toisarvoiseen toimintaan ja kalliisiin lääkkeisiin.

Lääketeollisuuden markkinoinnin puolustajat määrittelevät sen informaatioksi ja vetoavat täydennyskoulutuksen varojen riittämättömyyteen: "Parempi vinoa informaatiota kuin ei mitään."

Lääketeollisuuden vaikutus terveydenhuoltoon ja lääkäreihin on moninainen. Lääkäreihin vaikutetaan suorilla markkinointikeinoilla, erimerkiksi lääkemainoksien, lääke-esittelijöiden, lääkenäytteiden, lahjojen, juhlien ja matkojen kustantamisen avulla.

Merkitykselliseksi tämän markkinoinnin tekee sen laajuus, taitavuus ja vaikuttavuus hoitopäätöksiin.

Lääketeollisuus ideoi ja rahoittaa tutkimusta, koulutusta ja oppimateriaalia. Lääketeollisuus tukee lääkäreiden lehtiä ja yhdistyksiä.

Lääkeyritykset ovat lääkekontrollin tärkein asiakas ja säätelyssä yritystoiminnan ja terveydenhuollon intressit eivät ole eriytettyjä.

Lääketeollisuus ei vaikuta vain lääkkeen valintaan vaan lääkekeskeiseen hoitoideologiaan ja lääkärin identiteettiin syvällisemminkin. Siitä on pitänyt huolen yhteistyö jo ensimmäisestä vuosikurssista lähtien ja lääketeollisuuden mukanaolo positiiviseksi koetuissa opintotilanteissa ja sosiaalisissa tapahtumissa.

Tutkimukset yhtenevästi osoittavat lääketeollisuuden olevan oleellinen lääkkeenmääräykseen vaikuttava tekijä. Lääketurvallisuuden ja -kustannusten kannalta ongelmallista on, että markkinoinnin pääkohde ovat uudet lääkkeet. Eli lääkkeet, joiden hyöty ja haitat ovat huonoiten tunnettuja, mutta hinta yleensä jo markkinoilla oleviin lääkkeisiin nähden moninkertainen.

Lääketieteen hoitoja koskeva tietoperusta on vankasti lääketehtaiden käsissä. Teollisuus on rahallisesti tärkein lääketutkimuksen rahoittaja ja lääkkeellistä hoitotutkimusta tehdään huomattavasti enemmän kuin muita hoitoja koskevaa.

Ei ole terveydenhuollon eikä potilaiden etujen mukaista, että vinoutunutta ja yksipuolista informaatiota jaetaan lääkäreille ja lääkemyönteisiä asenteita vahvistetaan.

Monia toimia tilanteen korjaamiseksi Suomessa on tehtykin.

Lääkelain markkinointia koskevia säännöksiä on vuonna 2004 täsmennetty. Kunnat on velvoitettu tarjoamaan täydennyskoulutusta terveydenhuollon henkilöstölle.

Riippumatonta lääkeinformaatiota lääkäreille tarjoava Rohto-keskus on perustettu 2003. FinOHTA levittää tietoa näyttöön perustuvasta lääketieteestä yleensä ja Lääkäriseura Duodecimilla on useita toimintoja puolueettoman hoitotiedon tarjoamiseksi.

Myös Lääketeollisuus on äskettäin tarkentanut omia markkinointiohjeitaan.

Onko tämä riittävää? Pessimistille, joka ajattelee lääketeollisuuden ylikansallista luonnetta ja resursseja, sen liiketoimintavelvoitetta omistajilleen, modernia yhteistoimintaa ja paljastuneita kertomuksia häikäilemättömästä toiminnasta, Suomessa tehdyt korjausyritykset ovat vain kosmetiikkaa.

Optimisti näkee näissä pienissä askelissa oikean suunnan ja uskoo, että vaatimattomatkin toimenpiteet yhdistettynä lääkäreiden vilpittömään päämäärään tarjota potilaille ja väestölle parasta mahdollista hoitoa ja ehkäisyä, auttaa aikanaan voittamaan lääketeollisuuden markkinoinnin tuomat epäkohdat.

Mutta myös optimisti, jos hän on realisti, joutuu myöntämään, että jo nyt tehdyt toimenpiteet eivät ole riittäviä. Tarvitaan läpinäkyvyyttä lääkekontrolliin.

Tarvitaan julkista tutkimusrahaa hoitojen tutkimukseen, ettei tieto ole lääketeollisuuden varassa. Tarvitaan selkeä suunnitelma, lisää julkista rahaa ja uusia toimintamuotoja lääkäreiden täydennyskoulutukseen.

Kelan roolia lääkekustannuksien maksajana, irrallaan muusta julkisesta terveydenhuollosta, tulee miettiä.

Tulisi myös pohtia, mikä on tuoteinformaatiota ja mikä kaupallista hoitokäytäntöihin vaikuttamista. Viimeksi mainittu voitaneen määritellä sopimattomaksi ja kieltää.

Lääketeollisuuden tarkoitus on saada voittoa ja varmistaa yrityksen asema ja jatkuvuus. Viimeksi mainittu voi olla yhteinen tavoite terveydenhuollolle ja teollisuudelle ja yhteistoiminnan sääntöjä voitaneen rakentaa sen varaan.

Etenkin johtavat lääkärit ovat olleet teollisuudelle käytännöllinen markkinoinnin kohde: suhteellisen pienen ryhmän kautta on päässyt vaikuttamaan terveydenhuoltopolitiikkaan, tutkimukseen, koulutukseen ja lääkkeiden käyttöön. Lääkärit ovat myös muutokseen ja uuteen motivoitunut ryhmä.

Mutta lääkärit eivät ole itseisarvo lääketeollisuudelle. Päättäjien muuttuessa myös kohderyhmä muuttuu ja Suomessakin on nähtävissä teollisuuden lisääntyvää kiinnostusta muihin toimijoihin.

Tämä ehkä osaltaan auttanee lääkäreitä vapautumaan lojaalisuudestaan lääketeollisuudelle ja tukemaan ryhtiliikettä lääkäreiden keskuudessa.

lääketieteen tohtori

tutkimusprofessori

Stakes

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi