Tukea vanhempien kasvatustyölle

Päiväkoti tuottaa pärjääjiä todetaan Paavo Raution merkinnöissä (HS 14. 4.) liittyen pieneen ruotsalaiseen tutkimukseen (HS 13. 4.).

Ihminen on syntymästään lähtien sosiaalinen ja ulospäin suuntautunut. Yksi kehityksen ehdoista on yhteisöllisyyden kokemus.

Jo vastasyntynyt haluaa kuulua joukkoon, omaan perheeseen. Sosiaaliset taidot ja tarpeet alkavat kasvaa pian laajemmiksi.

Pienikin lapsi haluaa lapsikavereita ja hänellä tulisi olla oikeus leikkihetkiin ja ikätasoisiin virikkeisiin.

Oleellista ovat myös pysyvyys ja jaksavat aikuiset. Korkeatasoinen päivähoito on juuri sitä. Se toki tarkoittaa, että päivähoidon resurssit on mitoitettu oikein.

Perheverkossa olemme huolissamme verkostojen puutteesta pikkulapsiperheissä.

Lisääntynyt muuttojen ketju loputtomassa asunnonkasvatusyrityksessä, pätkätöiden turvattomuus sekä sukupolvi-iän venyminen johtavat siihen että pienten lasten vanhemmilla ei ole mitään tukea sukulais- tai naapuriverkostoista.

Etenkin äitien venymisessä kotitöiden, lastenhoidon ja työssä joustamisen keskellä on saavutettu ääriraja.

Toisaalta kaikissa lasten kasvun ja kehityksen ongelmista helposti syytetään liian niukkaa äidin hoivaa. Mihin ovat jääneet tukivanhemmuus, isäaika, yhteiskunnan vastuu ja verkostot?

Koskaan aiemmin ei ole vaadittu parhaassa työiässä olevaa tervettä aikuista eristäytymään yhteisön ulkopuolelle kasvattamaan poikasiaan yksin kouluun asti.

Vanhemmilla ei ole siihen koulutusta eivätkä kasvatuskulttuurit enää siirry.

Vanhemmilla ei useinkaan ole mahdollisuutta saada apua, tukea ja vastuunjakajaa kun voimat loppuvat.

Perheiden omaan ymmärrykseen päivähoidon tarpeen suhteen on luotettava. Leikki-ikäisen paras paikka saattaa hyvinkin olla päivähoito silloin, kun äiti nukkuu vauvan kanssa kotona, valvottuaan jälleen yhden yön.

Toisaalta, kolmevuotias yksin vauvan ja äidin kanssa voi joutua kokopäiväisen joustajan rooliin, turhautumisten kierteeseen haasteettomassa arjessa ja pulaan suurten kateudentunteidensa ja vertaisryhmän puutteen kanssa.

Koti on pikkulapselle vaarallisin paikka lasten pahoinpitelyjen kannalta ja alle esikouluikäiset ovat turvattomimpia.

Vuosittain poliisille ilmoitetaan reilusti yli sata 0–5-vuotiaan lapsen pahoinpitelyä, useita tapon yrityksiä, jokunen murha, yli kymmenen pysyvää vammautumista ja liki 50 seksuaalista hyväksikäyttötapausta.

Pikkulapsille annetaan jopa huumeita, jotta he rauhoittuisivat.

Kun korkeatasoinen päivähoitojärjestelmä tapaa lapsia ja tukee perheitä kasvatustyössä on suuremmalla osalla lapsia mahdollisuudet kasvaa sosiaalisesti ja emotionaalisesti tasapainoisiksi, terveiksi aikuisiksi.

Ei ole huonoa vanhemmuutta viedä lasta hoitoon ja mitoittaa oikein omaa jaksamistaan. Toisaalta päivähoitoon ei tule sysätä liikaa vanhemmuuden vastuita, mutta ennaltaehkäisevä verkosto on oltava neuvolan, sosiaalityön ja lastensuojelun kautta.

Pienestä pitäen lapsella tulee olla oikeus tyydyttää luontaista uteliaisuuttaan ja tiedonjanoaan, saada läheisyyttä ja läsnäoloa, oikeus tasapainoisiin aikuissuhteisiin, oikeus saada sosiaalistavia kokemuksia ja malleja, oikeus olla osa vertaisryhmää, oikeus ohjaukseen, miten selviytyä ikäryhmässä ja saada suojaa kiusaamiselta.

Parhaiten nämä toteutuvat kodin ja päivähoidon joustavalla yhteistyöllä. Monissa perheissä kodin jaksaminen ja verkostot ovat kunnossa, mutta kaikissa perheissä, kaikkina hetkinä niin ei ole.

Yhtään syyllistävää ja pikkulasten vanhempien taakkaa lisäävää aloitetta ei tarvita, vaan yhteiskunnan on kannateltava heikoimpiaan ja taattava pienten lasten hyvinvointi kaikin mahdollisin keinoin.

lastenpsykiatri

terveydenhoitaja

projektikoordinaattori

Väestöliiton

Perheverkko-toiminta

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi