Tuomioistuinten oltava riippumattomia

Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuskomitea on vastikään esittänyt huomautuksen Suomen kansanedustajien ja ministerien puuttumisesta oikeuslaitoksen toimintaan yksittäistapauksissa.

Tuomioistuimien riippumattomuutta koskevan kannanmäärityksen on täytynyt liittyä kesällä 2004 käytyyn keskusteluun murhan tunnusmerkistöstä korkeimassa oikeudessa, KKO:ssa, ratkaistuissa jutuissa sekä lapsikaappausta koskevan yleissopimuksen soveltamiseen Outi Kosken tapauksessa.

Kummastakin käytti puheenvuoroja oikeusministeri Johannes Koskinen. Jälkimmäisessä esiintyi näkyvästi eduskunnan varapuhemies Markku Koski, ja haastatteluissa esitti mielipiteensä moni kansanedustaja, muutama valtioneuvoston jäsenkin.

Suomi ei tietenkään kuulu maailmassa niihin maihin, joissa tuomioistuinten riippumattomuus on pahiten uhattuna. Siitä huolimatta YK:sta tullutta viestiä ei voida sivuuttaa olankohautuksella.

Kysymys tuomioistuinten riippumattomuudesta on perustavalaatuinen oikeusjärjestyksessä, ja sillä on myös meillä monia käytännössäkin tärkeitä ulottuvuuksia.

Suomen perustuslain mukaan lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta, hallitusvaltaa käyttävät tasavallan presidentti sekä valtioneuvosto ja tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet, ylimpinä tuomioistuimina korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus.

Tässä on kiteytettynä valtiovallan kolmijako. Tuomioistuinten ei vain tule olla riippumattomia vaan niiden tulee myös näyttää sellaisilta.

Riippumattomuus ei kuulu tuomareille heidän itsensä vaan yleisen edun vuoksi. Suomessa on korkeatasoinen tuomarikunta, joka ei helposti taivu painostustoimien tai yleisen mielipiteen edessä.

Yleiseltä kannalta on kuitenkin huolestuttavaa, jos yleisö uskoo poliitikkojen voivan vaikuttaa vireillä oleviin juttuihin. Miksi muuten julkisia puheenvuoroja käytetään ja niihin provosoidaan?

Kehityksen suunta on huolestuttava, kun joukko kansalaisia on Outi Kosken tapauksessa vedonnut tasavallan presidenttiin uskoen tämän voivan ja haluavan puuttua vireillä olevaan oikeudenkäyntiin KKO:ssa.

Toistakymmentä vuotta sitten syntyi tiedotusvälineitä seuraaville se käsitys, että oikeusministeri halusi kutsua Myllypuron surma-asiassa vahingonkorvausvaatimuksen ratkaisseet oikeusneuvokset puhutteluun. Näin ei sentään käynyt, vaan toimittiin niin kuin pitikin: ryhdyttiin valmistelemaan lainmuutosta epätyydyttäväksi koetun oikeustilan korjaamiseksi.

Jos oikeusministeri ei punnitse sanojaan huolellisesti, syntyy se vaikutelma, että oikeusministeriöllä on käytettävissään keinoja kansan oikeustajun vastaisia päätöksiä antavia tuomareita kohtaan.

Tuomioistuinratkaisujen tulee perustua lakiin, niiden esitöihin, ennakkoratkaisuihin ja muihin hyväksyttäviin oikeuslähteisiin, ei yleiseen mielipiteeseen, millainen se kulloinkin onkin.

Vielä viime kesänä näytti siltä, että yleisön enemmistön mielestä Suomessa tulisi olla käytössä kuolemanrangaistus mutta rikoslakia ei kuitenkaan tulisi soveltaa Matti Nykäseen.

Kun kysymys on kansainvälisluonteisesta jutusta, on outoa, että eduskunnan varapuhemies käyttää julkisia puheenvuoroja. Miten asiaan suhtauduttaisiin, jos kysymys olisi suomalaista koskevasta asiasta jossain muussa maassa, jossa parlamentin puhemiehistöön kuuluva pyrkisi vaikuttamaan sukulaisensa asiaan?

Provosoivasti voisi kysyä, onko korkean lainsäätäjän mielestä muitakin säädöksiä kuin lapsikaappauksia koskeva valtiosopimus, joita voidaan jättää soveltamatta.

Tuomioistuinten riippumattomuuden on toteuduttava myös suhteessa julkisen vallan harjoittamiseen. Siksi on torjuttava se ajatus, jonka mukaan tuomioistuimet ovat tavallisia oikeusministeriön alaisia hallintovirastoja, jotka ovat riippumattomia vain lainkäyttöratkaisuja tehdessään.

Riippumattomuus horjuu, jos lainvalmistelua suorittanut taho voi antaa lakien voimaantultua soveltamisohjeita tai jos tuomareille rakennetaan ministeriövetoinen kurinpitojärjestelmä.

Riippumattomuuden vuoksi ei ole perusteltua myöskään se, että oikeusministeriöllä voisi olla merkittävä asema tuomarinimitysten valmistelussa. Urakehitys ei saa olla kiinni siitä, mitä mieltä hallintoviranomainen on tuomarin toiminnasta.

Tuomioistuinratkaisuja koskeva keskustelu kuuluu merkittävällä tavalla tiedotusvälineille, neljännelle valtiomahdille. Niiltä ja niiden käyttämiltä henkilöiltä on edellyttävä kohtuullista asiantuntemusta.

Valitettavasti Kerstin Campoyn ja Outi Kosken tapauksissa vain pieni osa tiedotusvälineistä ja niissä puheenvuoroja käyttäneistä ymmärsi juttujen koskevan lapsikaappaussopimuksen soveltamista, ei huoltoriitaa, ja oli muutoinkin perillä siihen liittyvistä oikeuskysymyksistä.

Hyvää asianajotapaa koskevissa ohjeissa on kielletty asian ajaminen lehdistön kautta, trial by newspaper. Tämän periaatteen kunnioittamisen tulisi kuulua myös asianosaisnäkökulmia valaisevaan hyvään journalismiin.

puheenjohtaja

Suomen Lakimiesliitto

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi