Työllisyyden hoitoon mallia myös USA:sta

Matti Sihto kirjoitti Vieraskynä-kirjoituksessaan EU:n tutkimuksen pohjalta mm. palvelualojen palkkauksesta ja työllisyydestä (HS 31. 3.). Kirjoituksessa esitetyt tulokset ovat tärkeitä näkökohtia myös Suomessa käytävälle keskustelulle matalapalkkaisten työpaikkojen luomisen edistämisestä.

Vaalikaudesta toiseen siirtyvä keskustelu lienee saanut sentään jotain aikaan: entistä useammat ovat sitä mieltä, että olisi parempi, jos jatkuvan pitkäaikaistyöttömyyden tilalle saataisiin edes matalapalkkaisia töitä.

Päätettäväksi tullee aikanaan jokin marginaalinen toimenpide, jolla saadaan satoja tai korkeintaan muutamia tuhansia työpaikkoja aikaiseksi.

Järeämpiä toimenpiteitä, kuten negatiivista tuloveroa tai pienipalkkaisten palkkatukea – kansalaispalkasta puhumattakaan – ei enää edes juuri esitetä, sillä kaikki aikaisemmatkin esitykset on systemaattisesti ammuttu alas.

Jo menossa oleva suurten ikäluokkien siirtyminen eläkkeelle tulee keskipitkällä aikavälillä epäilemättä ratkaisemaan Suomen työttömyysongelman ihan omalla painollaan ja tavallaan, johon ei voitane enää edes paljon vaikuttaa.

Harvat ovat tulleet ajatelleeksi, että työllisyyden hoitaminen aikanaan olisi turvannut myös työvoiman saantia tulevaisuudessa. Vieläkin olisi toki jotain tehtävissä.

Kirjoituksessa tuodaan esille mm. erot palvelualojen työllisyydessä ja palkoissa Euroopan unionin eri jäsenmaissa sekä USA:ssa.

Yllättävää on, että palkkataso ja työpaikkojen lukumäärä eivät ole kääntäen verrannollisia, vaan palvelualojen työllisyys voi olla hyvä maissa, joissa niiden palkkatasokin kestää vertailun.

USA:n palvelujen vahvuudeksi Sihto arvelee esimerkiksi sen, että maan työllisyysaste on korkea ja työssä olevat erityisesti iäkkäämmät henkilöt ostavat palveluja ja pitävät siten niiden kysyntää osaltaan yllä. Tämä on varmasti yksi selitys.

Tuon tässä esille pari muuta asiaa, jotka todennäköisesti selittävät USA:n parempaa työllisyyttä erityisesti palvelualoilla.

Euroopassa on jo pitkään vallinnut heikompi työllisyys kuin USA:ssa. Tätä on OECD:n taholta selitetty eroilla työmarkkinoiden joustoissa.

Amerikkalaiset työmarkkinat ovat tässä ajattelussa edustaneet joustavia markkinoita ja eurooppalaiset jäykkiä.

Euroopassa ei ole välttämättä edes kaivattu lisää joustoa, joka usein ymmärretään lähinnä palkkojen ja työaikojen joustoina, johon päästäisiin ay-liikkeen vaikutusvaltaa vähentämällä, mm. tulopolitiikasta luopumalla.

Käsitys joustavista ja jäykistä työmarkkinoista työttömyyserojen selittäjänä on osoittautunut vääräksi. Viittaan tässä Palkansaajien tutkimuslaitoksen jo 2001 julkaisemaan raporttiin (Boldt–Laine: Joustavuus työmarkkinarakenteet ja työttömyys). Työmarkkinoiden jäykkyydet eivät selittäneet edes EU-maiden välisiä työttömyyseroja.

USA:n hyvän työllisyyskehityksen taustalla näkevät Boldt ja Laine onnistuneen raha- ja finanssipolitiikan. USA:ssa on työttömyys saatu sen kohottua nopeasti laskemaan kevennetyllä rahapolitiikalla ja suhdannevastaisella finanssipolitiikalla.

Euroopassa on rahapolitiikka ollut ylikireää ja suhdannepolitiikka suhdanteita myötäilevää, minkä seurauksena työttömyys on juuttunut korkealle tasolle – Suomi lienee tästä paras esimerkki.

EU:n talouspolitiikka on osittain määräytynyt rahaliiton muodostamisesta, tämä on aivan ilmeisesti vaikuttanut myös Suomen osalta negatiivisesti, sillä Suomi liittyi rahaliittoon ensimmäisten joukossa, päinvastoin kuin esimerkiksi Ruotsi, jossa työllisyys on jatkuvasti ollut monta piirua Suomea parempi.

Kaiken kaikkiaan kuulostaa hieman epäilyttävältä, että USA:ssa on puututtu talouselämään vaikuttavammin, tai ainakin paremmilla keinoilla kuin Euroopassa.

Jopa Reaganin kaudella finanssipolitiikka oli USA:ssa keynesiläistä.

Monetaristien harjoittaessa USA:ssa itse asiassa keynesiläistä politiikkaa, näytti Eurooppa, josta sentään Keynesin opit ovat lähtöisin, unohtaneen ne jokseenkin täydellisesti ja omaksuneen monetaristisen ajattelun, jossa rahan arvo on tärkein ja esimerkiksi työllisyys toissijainen.

Euroopan keskuspankki sen sijaan on keskittynyt vain inflaation torjumiseen, kun taas USA:n keskuspankki hoitaa sen ohella myös työllisyyttä! Kuulostaa uskomattomalta, mutta näin se on nähtävä.

USA:n työllisyyteen, käytännössä erityisesti palvelualoilla, liittyy vielä yksi työvoimapoliittinen keino, josta Euroopassa ei liene paljon edes keskusteltu. Tarkoitan tällä matalapalkkaisten palkkatukea (Earned Income Tax Credit), joka on eräänlainen negatiivinen tulovero tai palkkatuki, koskien vain pienipalkkaisia.

Tuen ansiosta pienipalkkaisen työntekijän nettotulot ovat korkeammat kuin työnantajan hänelle maksama palkka, valtio maksaa erotuksen.

Näin luodaan paremmat edellytykset sekä matalapalkkaisen työn tarjoamiselle että sen vastaanottamiselle.

Tällä toimenpiteellä lienee huomattava vaikutus siihen, että palvelualojen työpaikat kasvoivat USA:ssa 1990-luvulla 25 prosentilla, kun Suomessa kasvua oli samana aikana vain neljä prosenttia. Sihdon johtopäätös esimerkin ottamisesta muista maista, USA mukaan lukien, on kannatettava.

Tampere

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi