Työvoiman maahanmuuttoa edistettävä

Kun Timo K. Savaspuro (HS 16. 4.) kirjoittaa Vieraskynässä "työvoiman kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa", hän on oikeassa.

Savaspuron mainitsemat mahdolliset ongelmakohdat, kuten "on runsaasti työttömiä, joille työttömyys on työntekoa houkuttelevampi vaihtoehto", ovat kuitenkin kyseenalaisia väitteitä, jotka selittävät työttömyyttä yksilöllisillä tekijöillä, vaikka oikeampi syy on rakenteellinen.

On houkuttelevan pinnallista, mutta ongelmallista selittää monimutkaisia yhteiskunnallisia asioita vetoamalla yksilön ominaisuuksiin. Samoin on ongelmallista hahmottaa työvoimapulaa ja työttömyyttä irrotettuna laajemmasta ja monimutkaisemmasta yhteiskunnallisesta kontekstista.

Esimerkiksi 1990-luvun alun suurtyöttömyyttä tuskin voi perustella sillä, että noin 500 000 yksilön moraali olisi liki samanaikaisesti romahtanut, vaan esimerkiksi sillä, että Suomen teollisuuden vienti romahti Neuvostoliiton hajottua, ja tämä vaikutti suorasti ja epäsuorasti työttömyyden kasvuun.

Moraalirappioväitettä on käytetty selittämään rasistisesti myös afrikkalaisamerikkalaisten keskimääräistä korkeampaa työttömyyttä, vaikka taustalla on tässäkin tapauksessa laajempia yhteiskunnallisia tekijöitä.

Nykyisen suhteellisen korkeasta työttömyysasteesta johtuen saattaa tuntua ristiriitaiselta, että yhteiskuntaamme ja sen taloudellista kasvua uhkaa työvoimapula.

Voidaan kuitenkin havaita, että muiden länsimaiden tavoin Suomi jo nyt kärsii kasvavasta laadullisesta ja määrällisestä työvoimapulasta. Ensin mainittu johtuu yhä pidemmälle koulutetun työvoiman kasvavasta merkityksestä elinkeinoelämälle, jälkimmäinen työvoiman määrällisestä vajeesta.

Suurten ikäluokkien siirtyminen pois työvoiman piiristä aiheuttaa etenkin määrällistä ja siis väestötieteellisistä syistä johtuvaa työvoimapulaa, kun taas laadullinen työvoimapula johtuu pikemminkin siitä, että työvoiman kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa.

Työvoiman maahanmuutto Suomeen ja muihin länsimaihin on näiden taloudellisen kilpailukyvyn ja yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta elintärkeää.

Nykyiset ja tulevat poistumat työvoimasta johtuvat väestötieteellisistä syistä, kuten väestön ikärakenteesta ja ovat siten väistämättömiä. Tämän takia tulisi viimeistään nyt alkaa pohtia, miten maahanmuuttoa Suomeen saataisiin lisättyä.

Väestötieteellisiin kehityksiin nimittäin vaikuttaa vain kolme tekijää, jotka ovat syntyvyys, kuolevuus ja muuttoliike.

Syntyvyyden lisääminen olisi poliittisesti hyvin vaikeaa, eikä se ehtisi vaikuttaa riittävän nopeasti. Kuolevuuden alentaminen taas ei ilman lääketieteellisiä riemuvoittoja onnistu, joten jäljelle jää maahanmuuton lisääminen.

Muut mahdolliset tavat lisätä työvoimaa ovat vaikutuksiltaan marginaalisia, eivätkä ratkaise työvoimapulaa.

Kuitenkin vajaakuntoisten kuntoutus- ja työllistämismahdollisuuksien parantaminen tai vaikuttaminen koulutukseen ja eläkkeelle jäämisiinkiin ovat keinoja vähentää kustannuksia ja parantaa yhteiskunnallista hyvinvointia ja siksi hyvin merkityksellisiä.

Kaiken kaikkiaan maahanmuuttoon tulisi ottaa nykyistä kokonaisvaltaisempi lähestymistapa. Sen tulisi olla proaktiivinen eli riskejä ennakoiva, kuten Euroopan unionin myös Suomea koskeva Lissabonin strategia edellyttää.

Suomalaisten yritysten haluttomuus investoida Suomeen ei ole väistämätön tosiasia, vaan seurausta siitä, että ne katsovat yleisten toimintaedellytyksensä olevan muualla paremmat.

Jos halutaan edistää maahanmuuttoa Suomeen, Suomesta on tehtävä entistä houkuttelevampi paikka asua, yrittää ja tehdä töitä. Tähän ei markkinointi riitä.

Maahanmuuton lisääminen edellyttää myös siihen valmistautumista. Suomella onkin hyvät mahdollisuudet oppia muissa maissa tehdyistä virheistä.

Varoittavina esimerkkinä ovat esimerkiksi 1970-luvulla monien Euroopan maiden maahanmuuttopolitiikat, ns. vierastyöläispolitiikat, joissa maahanmuuttajien ja heidän perheidensä integraatiotarpeet sivuutettiin. Seurauksena oli esimerkiksi Pariisissa ja Rotterdamissa maahanmuuttajien marginalisoituminen ja ghettoutuminen.

Maahanmuuttopolitiikkaa tulisi rakentaa yksilöpohjalta hyödyntäen maahanmuuttajien inhimillistä pääomaa mahdollisimman laajasti.

Maahanmuuttajilla on usein monipuolisia taitoja joita valtaväestöltä ei aina löydy. Näihin kuuluvat muun muassa eri maiden yrityskulttuurien tuntemus sekä kulttuurien välisen kanssakäymiseen liittyvä osaaminen ja kielitaito sekä sosiaaliset verkostot lähtömaassa.

Näiden taitojen ja resurssien hyödyntäminen voisi toimia kilpailuetuina suomalaisille yrityksille, kasvattaa palvelutarjontaa sekä mahdollisesti lisätä työpaikkoja markkinoiden laajentuessa.

Maahanmuutto on pitkäjänteinen prosessi ja sen hallinnoinnin tulee olla pitkäjänteistä ja poikkisektoraalista. Tämä vaatii yhteiskunnallista yhteistyötä.

Onnistuessaan työvoiman lisääminen maahanmuuton avulla takaa kuitenkin sekä taloudellisen kasvun että yhteiskunnan hyvinvointipalveluiden turvaamisen myös tulevaisuudessa.

tutkija

erityisasiantuntija

Helsinki

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi