lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
MIELIPIDE

Uskontokasvatus tekee hyvää lapselle

20.8.2008 0:00

 On hämmästyttävää, miksi nykyään ajatellaan, että lasta on suojattava uskolta. Aikaisemmin uskon katsottiin suojelevan lasta. Tätä piti taas kerran miettiä, kun luin kirjoituksen "Päiväkodissa voidaan tyrkyttää uskontoa" (HS 17. 8.).

Elämme yhä ristiriitaisemmassa ja pirstaleisemmassa maailmassa. Vaikka vanhemmilla olisi halua ja kykyäkin ohjata lasta oikeaan suuntaan, helppoa se ei ole. Oheiskasvattajia riittää, ja ainakin media ja internet sisältävät paljon lapselle vahingollistakin tietoa.

Kirkko ja kristinusko ovat perinteisesti olleet rakentamassa yhteiskuntaa, jonka peruspohjana on sellainen etiikka ja moraali, jonka turvin olemme ylipäätään hengissä. Onko nykyihmisestä tullut niin viisas, että nämä opetukset voidaan hylätä ja ottaa tilalle vain usko omaan itseen? Tuskin.

Lapsi tarvitsee tasapainoisen kehityksensä tueksi hengellisen pelastusrenkaan, joka kannattelee silloinkin, kun vanhemmilta loppuvat vastaukset. On suoranainen karhunpalvelus kasvattaa lapsi luuloon, että omat tai vanhempien voimat riittävät joka tilanteessa.

Lapsena opittu iltarukous, kristillinen kasvatus ja oman hengellisen yhteisön tuki voivat osoittautua kullanarvoisiksi, kun aikuisena kohdataan vastoinkäymisiä. Ja niitähän riittää – todennäköisesti myös vapaa-ajattelijoiden keskuudessa.

Uskontokasvatus on paikallaan päiväkodeissa, kouluissa ja kodeissa. Miten lapsi muuten voisi edes yrittää kasvaa itsestään ja muista huolehtivaksi vastuunkantajaksi, kun ympärillä on nykyään jo niin paljon juurettomia aikuisia, jotka ovat hukassa itseltään?


fil. maist.

Haapavesi

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.