Uusi areena Atlantin ylittäville suhteille?

Presidentti George W. Bushin vierailu Euroopassa oli Yhdysvaltojen ja EU:n suhteille tärkeä huomionosoitus, jonka seurauksia analysoidaan vielä pitkään.

Bushin päätös tehdä toisen virkakautensa ensimmäinen vierailu Eurooppaan, tavata täällä EU:n valtionpäämiehet ja Nato-maiden edustajat sekä vierailla EU:n eri instituutiossa kertoo siitä, että Yhdysvalloissa on selkeästi mielletty ne ongelmat, jotka ovat viime vuosina hiertäneet Yhdysvaltain ja joidenkin EU:n jäsenmaiden välillä.

Bushin vierailu olikin suhteiden normalisoinnin ja edelleen parantamisen kannalta erinomaisen arvokas teko, johon on syytä vastata myönteisesti. Vierailu varmasti auttoi tasoittamaan erityisesti Irakin sodan aiheuttamia vahinkoja.

Vierailullaan Bush vetosi voimakkaasti Yhdysvaltain ja EU:n läheiseen kumppanuuteen ja toi esiin myös Yhdysvaltain halun tiivistää transatlanttisia suhteitaan Eurooppaan. Ensi reaktiot näihin Bushin kommentteihin ovat olleet positiivisia. Yhdysvalloilla ja EU:lla on selkeästi yhtenevät arvot ja käsitykset esimerkiksi Lähi-idän rauhan tärkeydestä ja Venäjän demokratisoitumiskehityksen tukemisesta.

Tämä antaa hyvät lähtökohdat osapuolten yhteisille ponnisteluille niin näissä kuin muissakin kysymyksissä.

Bushin ilmaistua oman yhteistyöhakuisuutensa on hiljaisen diplomatian vuoro. Se näyttää, onko jotain todella muuttunut Yhdysvaltojen asennoitumisessa EU:n kanssa käytäviin neuvotteluihin.

Tosielämän kiistakysymykset, kuten Iranin ydinvoimaohjelma, Kiinan asevienti tai vaikka lentoliikenteen tukiaiset käyvät nyt erinomaiseksi ilmapuntariksi sen mittaamiseksi, onko Yhdysvalloilla ja EU:lla kyky löytää yhteisiä kompromisseja ja kuinka vilpitön ja todellinen Bushin yhteistyötarjous lopulta on.

Ideaalia olisi, jos EU voisi hyväksyä esimerkiksi Yhdysvaltojen huolen Kiinan aseviennistä pyrkimällä sopuun siitä, mitä teknologiaa EU-maat eivät tulisi viemään. Yhdysvallat voisi vastata asettumalla tukemaan EU:n ponnisteluja Iranin tilanteen diplomaattiseksi ratkaisuksi.

Suhteessa Venäjään Yhdysvallat ja EU voisivat niin ikään etsiä yhteistä agendaa.

Toisin kuin ulkoministeri Erkki Tuomioja sanoi haastattelussa (HS 22. 2.), Venäjän-politiikka voisi hyvinkin olla asia, josta pyrittäisiin muodostamaan myös yhteistä politiikkaa Yhdysvaltojen ja EU:n välillä.

Kuten presidentti Tarja Halonen on todennut, Venäjällä on jo ollut vakiintumassa perusmyönteinen asennoituminen EU:hun rakentavahenkisenä yhteistyötahona.

Jos Yhdysvallat ja EU kykenisivät muodostamaan yhteisen kannan esimerkiksi Tshetshenian yhä pitkittyvän kriisin ratkaisemiseksi, niillä olisi varmasti näin paremmat mahdollisuudet vaikuttaa Venäjään.

Meillä Suomessa on myös syytä kuunnella herkällä korvalla liittokansleri Gerhard Schröderin Münchenin turvallisuuskonferenssissa juuri ennen Bushin vierailua lanseeraamaa aloitetta Yhdysvaltain ja EU:n suhteiden kehittämisestä.

Saksan ulkoministeri Joschka Fischerin puheenvuoro Berliinissä Humboldtin yliopistossa vuonna 2000 oli yksi keskeinen kimmoke prosessille, joka johti EU:n perustuslakiin.

Schröderin sairastumisen takia puolustusministeri Peter Struckin lukeman pyjamantaskupuheen herätysvaikutukset voivat olla yhtä merkittäviä EU:n ja Yhdysvaltain suhteille kuin Fischerin puhe EU:n sisäiselle kehitykselle.

Schröderin esitys oli tarkastella avoimesti niitä rakenteiden kehittämis- ja täydennystarpeita, joita meillä tällä hetkellä on käytössämme transatlanttisen dialogin käymiselle EU:n ja Yhdysvaltojen välillä.

Esityksen perusteluna on analyysi siitä, että Nato on liian kapea-alainen organisaatio vastaamaan nykyisiin turvallisuusuhkiimme ja yhteistyötarpeisiimme.

Liittokansleri Schröderin mielestä EU:n ja Yhdysvaltojen muodostama foorumi voisikin olla monissa kohdin parempi areena Atlantin ylittäville keskusteluille kuin Nato.

Schröderin ajattelua voi jo nyt seurata suurella ymmärryksellä ja myötätunnolla. Vaikka hänen esityksensä on jo joissakin puheenvuoroissa ehditty kärjistää pelkäksi Naton arvosteluksi ja sille kilpailevien rakenteiden luomiseksi, toimiikin se silti erinomaisena avauksena Yhdysvaltain ja EU:n välisten yhteistyöyhteyksien syventämiseksi.

EU:n nostaminen Yhdysvaltojen tasavertaiseksi neuvottelukumppaniksi sopisi Suomelle erityisesti siksi, että me emme ole Naton jäseniä.

Tuntuisikin äärettömän ristiriitaiselta, että Suomen hallitus mm. valtiosihteeri Risto Volasen (HS 9. 2.) esittämällä tavalla jatkaisi edelleen vain Naton roolin korostamista transatlanttisissa suhteissa tilanteessa, jossa emme itse ole nykyisen valtionjohdon toimesta pyrkimässä tasaveroiseksi keskusteluosapuoleksi Naton jäseneksi ja jossa muu Eurooppa olisi ajattelussaan jo paljon meitä edellä.

Tahto säilyttää Nato yhtenä keskeisenä ja kiinteänä kulmakivenä transatlanttisissa suhteissa on itsestäänselvyys, mutta jos jotain toivoisi presidentti Bushille jäävän tältä Euroopan-vierailulta mieleen, niin sen, että Yhdysvallat ymmärtäisi myös EU:n kasvavan merkityksen ja mahdollisuuden transatlanttisena turvallisuus- ja vuorovaikutusfoorumina Naton rinnalla. 

kansanedustaja (kok)

eduskunnan suuren

valiokunnan puheenjohtaja

Rovaniemi

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi