Vahva kunta kehittää palveluja kokonaisvaltaisesti

Pian käynnistyvälle kunta- ja palvelurakenneselvitykselle on selvä tarve. Vaikka kuntamme tuottavat palvelut kansainvälisesti vertailtuna tehokkaasti ja laadukkaina, emme selviydy väestön ikääntymisen aiheuttamista palveluvelvoitteista ilman voimakasta muutosta.

Palvelutuotantoa ja kuntarakennetta on uudistettava samanaikaisesti.

Lähtökohdaksi on otettava elinvoimaisten ja toimintakykyisten kuntien malli, jossa palveluista vastaavat riittävän kokoiset ja osaavat kunnat.

Tähän voidaan päästä joko strategisin kuntaliitoksin, joissa samalla uudistetaan palvelutuotanto, tai kuntien strategisella yhteistyöllä.

Kun samalla mietitään sähköisten verkkojen luomia uusia mahdollisuuksia, tilaaja-tuottaja-mallia, tehokkaampia tuotantotapoja, markkinoiden hyödyntämistä ja muita uusia tapoja, löydetään sopivia malleja järjestää rakenteet.

Suomalaisen kunnan olemassaolon oikeutus kumpuaa asukkailtaan. Kunta on itsehallintoon perustuva demokraattinen yhteisö, kansanvaltaisen järjestelmämme perussolu.

Kunnissa tehdään päivittäin arvovalintoja säädösten määrittelemissä rajoissa.

Verotusoikeus vahvistaa kunnan asemaa. Palveluiden järjestäminen on sitä hyvinvointiyhteiskunnan ruisleipää, josta kunnat Suomessa pääosin vastaavat.

Kunnat myös vastaavat alueensa kehittämisestä. Jos uudistamisessa lähdetään sektoroitumisen tielle, kuntien rooli olennaisesti heikkenee. Samalla heikkenee demokraattinen ohjaus ja kokonaisuuden hallinta.

Vaikka kaikissa malleissa tarvitaan kuntien yhteistyötä eri muodoissa, peruskunnan ohjausvalta on säilytettävä riittävänä.

Sektoroitunut malli toisi aivan ilmeisesti uusia rakenteita kunnan ja maakunnan väliin. Tämä ei voi olla tarkoitus. Koeteltu hallintoperiaate on pitää taloudellinen vastuu ja toiminnallinen ohjaus samoissa käsissä.

Nykyistä laajempia asukaspohjia tarvitaan esimerkiksi erikoissairaanhoidon järjestämiseksi. Uusia malleja ja terveyspiirien käyttökelpoisuutta on tarpeen pohtia samoin kuin sairaanhoitopiirien muuttamista nykyistä selvemmin liikelaitosmaisesti toimiviksi.

Samalla on mietittävä seutupolitiikan roolia. Siellä, missä on ollut yhteistyön henki ja yhteinen strategia, tuloksiakin on saatu aikaiseksi. Seutuyhteistyö edellyttää kuitenkin täyttä yhteisymmärrystä, konsensusta, toimiakseen tehokkaasti.

Verkostomainen yhteistyö voi olla toimiva malli joissakin toiminnoissa, mutta ainoaksi tulevaisuuden ratkaisuksi se ei riitä.

Palvelurakenteiden uudistamisella luodaan edellytyksiä myös yksityisten palvelumarkkinoiden kehittymiselle sekä uusien palveluinnovaatioiden käyttöönotolle. Tämä edellyttää palvelujen tuotteistamista ja hinnoittelua sekä kuntatilaajan kykyä kilpailuttaa palvelut.

Kuntien henkilöstön voimakas siirtyminen eläkkeelle lähivuosina antaa mahdollisuudet uusiin tuotantotapoihin ja teknologian hyödyntämiseen.

Alueellisina kehittäjinä kuntien on panostettava elinkeinojen ja osaamisen kehittämiseen sekä innovatiivisten kasvuympäristöjen ylläpitoon.

Kunta on verkostojen kokoaja ja kehittämisen käynnistäjä yritysten, koulutusinstituutioiden ja muiden toimijoiden kanssa. Tämä edellyttää nykyistä suurempaa kuntakokoa. Kuntarakenteiden määrittelyssä on tarpeen pitää silmällä maamme kehityspisteverkostoa.

Kunta- ja palvelurakenteiden uudistamisen yhteydessä on syytä käydä rajankäynti kuntien ja valtion tehtävien välillä.

Valtiolle kuuluvat perinteisesti yleiset järjestys-, turvallisuus- ja oikeustehtävät. Samoin valtion vastuulle kuuluu turvata kaikille kansalaisille tarkoitetut yleiset etuudet, joissa ei tarvita paikallista harkintaa tai kansanvaltaa.

Kelan ja kuntien vastuut, esimerkiksi toimeentulotuen normitettu osuus ja elatustuki, on syytä selvittää perusteellisesti.

Ammattikorkeakoulujen asemaa on myös syytä tarkastella. Niiden tulosohjaus on keskittymässä opetusministeriölle ja jatkotutkinnot ovat tulossa käyttöön, jolloin toimintojen yhteensovitus tiedekorkeakoulujen kanssa on entistä tärkeämpää.

Valtion ja kuntien suhteita parantaisi se, jos kuntien rahoitus tulevaisuudessa voisi perustua laajemmin omaan verotukseen. Keskusteltaviksi on nostettava esimerkiksi kuntien oikeus jäteveron sekä polttoneste- ja ajoneuvoveron tuottoihin.

Valtion kuntapolitiikkaa ohjaavan peruspalveluohjelman asemaa on vahvistettava olennaisesti ja sen sisältöä kehitettävä.

Nykyinen kuntien ja valtion kädenvääntö koetaan varsinkin ulkopuolisten silmissä turhanaikaiselta.

Tosin muut eivät pysty arvioimaan vaikkapa sitä suurta sääntelyn osuutta, mikä näihin taloussuhteisiin kytkeytyy.

Kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien varmistaminen on keskeinen osa uudistusprosessia. Muutosten aikaansaaminen vie aikaa.

Onnistumisen kannalta on välttämätöntä, että valmistelu on poliittisesti riittävän laaja-alaista, jotta prosessin jatkuminen myös seuraavalla eduskuntavaalikaudella voidaan varmistaa.

Kunta- ja palvelurakenneselvityksen perustietojen on oltava läpinäkyviä ja yhdessä hyväksyttäviä.

Käynnissä olevat, eri ministeriöiden vetovastuulla olevat kansalliset laaja-alaiset kehittämisohjelmat ja -hankkeet on kytkettävä selvitykseen ja vahvistettava koordinaatiota näiden hankkeiden välillä.

Lisäksi koordinaatiossa on huomioitava politiikkaohjelmat, esimerkiksi tietoyhteiskuntaohjelma.

toimitusjohtaja

Suomen Kuntaliitto

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi