lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
MIELIPIDE

Vapaaehtoiset vetämään harrastustunteja?

22.8.2008 0:00

mika ranta / hs

Erilaiset harrastuskerhot ovat osa koulujen toimintaa. Vantaan Jokirannan koulun kokkikerhossa valmistettiin omenamuffineita.

Erilaiset harrastuskerhot ovat osa koulujen toimintaa. Vantaan Jokirannan koulun kokkikerhossa valmistettiin omenamuffineita.

 Presidentti Tarja Halosen ehdotus taitolauantaista kouluissa (HS 20. 8.) on herättänyt vilkasta keskustelua, mikä lienee ehdotuksen tarkoituskin.

Vaikka kuusipäiväisen työviikon tarkoituksenmukaisuutta onkin koululaisten näkökulmasta syytä epäillä, ehdotuksessa kuvastui sinänsä aiheellinen huoli taide- ja liikuntaaineiden jäämisestä paitsioon lasten ja nuorten perusopetuksessa.

Lasten ja nuorten taide- ja liikuntakasvatusta on perusteltua tukea opetusohjelman puitteissa lisäämällä taide- tai liikunta-aineiden määrää.

Näiden tuntien tulisi kuitenkin toteutua arkisin, sillä viikonloput tulisi ainakin teoriassa pyhittää koululaisten ja perheiden yhteiselle vapaa-ajalle.

Tunteja voitaisiin sovittaa monipuolisesti hyppytuntien kohdalle sekä koulupäivien jälkeen. Näiden ylimääräisten tuntien kirjon tulisi olla monipuolista, ja oppilaan tulisi voida valita haluamansa aineet suuntautumisensa mukaan. Lisäämällä vallinnanvapautta kompensoidaan "pakko-opetuksen" aiheuttamia kielteisiä reaktioita.

Kurssien tulisi lähteä harrastuspohjalta ja toteutua kerhotoimintana korostaen oppilaan omaa luovuutta ja innostusta eikä niinkään suorittamista. Tällä tavoin on mahdollista istuttaa lapsiin ja nuoriin halu oppia ja kehittyä myös jatkossa.

Tällainen monipuolinen opetusohjelmaan kuuluva harrastustoiminta on kuitenkin haastavaa toteuttaa koulujen nykyisillä resursseilla.

Voitaisiinko tässä tarkoituksessa hyödyntää esimerkiksi opettajaksi opiskelevia tai vaikkapa harrastustoiminnassa mukana olevia abeja tarjoamalla vastineeksi suoritusmerkintöjä? Kiinnostusta aivan varmasti löytyisi.

Tällä tavoin mahdollistettaisiin monipuolinen harrastustoiminnan tarjonta.

Vanhemmat oppilaat ja opiskelijat voisivat tarjota nuoremmille luontevan samaistumiskohteen ja uudenlaisen näkökulman tekemiseen, sikäli kun tarkoitus nimenomaan on innostaa ja kannustaa eikä niinkään "opettaa", mikä lienee taide- ja liikunta-aineiden tärkein anti. Myös ohjaajina toimivat vapaaehtoiset saisivat suoritusmerkinnän lisäksi hyödyllistä kokemusta sekä elämyksiä.

Aikana, jolloin perinteisen koulujärjestelmän malli on muillakin tavoin murroksessa, lienee syytä uusien lähestymistapojen punnitsemiseen. Edellisen kaltainen malli voisi parhaimmillaan lisätä yhteisöllisyyden, yhteistoiminnan ja luottamuksen kokemusta läpi koko koululaitoksen. Malli olisi kenties ainakin kokeilun arvoinen.


Helsinki

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.