Velkahelpotuksin voi vähentää köyhyyttä

Kehitysmaiden velkahelpotukset osana kehitysrahoitusta ja keinona tukea maiden omia pyrkimyksiä päästä irti köyhyyden noidankehästä ovat yksi keskeisimmistä aiheista kansainvälisellä kehitysagendalla.

Keskustelu liittyy kiinteästi kansainvälisen yhteisön pyrkimyksiin saavuttaa YK:n yleiskokouksessa vuonna 2000 hyväksytyt ns. vuosituhattavoitteet. Ne on määrä saavuttaa vuoteen 2015 mennessä.

Se merkitsee valtavaa haastetta kehitysmaille ja teollisuusmaillekin.

Haasteet ovat suurimmat Saharan eteläpuolisen Afrikan vaikeasti velkaantuneissa maissa. Eräiden arvioiden mukaan esimerkiksi köyhyyden puolittamisen tavoite saavutetaan nykyisten kehitysnäkymien valossa vasta vuonna 2150, 135 vuotta liian myöhään ja tavoite peruskoulutuksen turvaamisesta kaikille vuonna 2130, 115 vuotta liian myöhään ja lapsikuolleisuuden vähentämisen tavoite vuonna 2165, 150 vuotta liian myöhään.

Lisärahoitus ei yksin riitä turvaamaan YK:n vuosituhattavoitteiden saavuttamista, mutta se on välttämätöntä erityisesti köyhimmille kehitysmaille.

Britannian syyskuussa 2004 julkistama velka-aloite täydentää vuonna 1996 käynnistettyä köyhille, raskaasti velkaantuneille maille suunnattua velkahelpotusohjelmaa (Heavily Indebted Poor Countries, HIPC).

Johtavien teollisuusmaiden muodostaman G7-ryhmän varovaisen myönteinen kanta Britannian velka-aloitteeseen vahvistaa laajasti hyväksytyn näkemyksen, jonka mukaan kehitysmaiden ylivelkaantuminen on suuri este maiden kehitykselle, ja velkahelpotukset ovat tehokas keino edistää köyhyyden vähentämistä.

Velkahelpotusten myötä vapautuvat varat voidaan suunnata kehitysmaiden kipeästi tarvitsemiin tuotannollisiin ja sosiaalisiin investointeihin sekä toimintaympäristön kehittämiseen.

Velkahelpotuksiin liittyy myös riskejä, jotka koskevat sekä velan ottajia että velan antajia. Rahoituksen köyhyysvaikutukset voivat jäädä vähäisiksi maissa, joiden julkinen taloushallinto on heikko.

Velkahelpotuksilla on myös merkittäviä seurannaisvaikutuksia kansainvälisten rahoituslaitosten lainaustoimintaan. Riskien minimoimiseksi on varmistettava, että vapautuvat varat käytetään kehitysmaiden omien köyhyyden vähentämissuunnitelmien toimeenpanoon.

Velkahelpotusten rahoittaminen heikentämättä kansainvälisten rahoituslaitosten rahoituskapasiteettia edellyttää rahoittajilta, myös Suomelta, lisäpanostuksia, joilla korvataan velkahelpotusten vuoksi saamatta jääneet palaumat.

Valtioneuvoston hyväksymän kehityspoliittisen ohjelman mukaisesti Suomi tukee YK:n vuosituhatjulistuksen arvojen ja tavoitteiden toimeenpanoa. Kehityspoliittinen ohjelma vahvistaa Suomen sitoutumisen myös kehitysmaiden velkaongelmien ratkaisuun.

HIPC-ohjelma on kansainvälisesti merkittävin velkahelpotusohjelma ja Suomen kannalta myös tärkeä väline köyhien kehitysmaiden yleisten kehitysedellytysten parantamiseksi. Suomi on osallistunut HIPC:n rahoittamiseen ohjelman käynnistymisestä lähtien.

Vuosina 1996–2004 Suomi on maksanut noin 40 miljoonaa euroa Maailmanpankin hallinnoiman HIPC-rahaston kautta. Lisäksi Suomi on tukenut HIPC-ohjelmaa myöntämällä rahoitusta Euroopan kehitysrahaston, YK:n sekä Kansainvälisen valuuttarahaston, IMF:n, velkarahaston kautta.

HIPC-ohjelman toimeenpanosta saadut kokemukset ovat myönteisiä. Ohjelman piiriin kuuluvissa maissa köyhyyden vähentämiseen käytetyt varat ylittävät nyt noin kolminkertaisesti velanhoitokustannuksiin käytetyt varat.

Ohjelman katsotaan myös tehostaneen velkahelpotuksia saaneiden maiden julkisen taloushallinnon reformeja.

Kansainvälisessä kehitysrahoituksesta käydyssä keskustelussa on nostettu esiin monia muita innovatiivisia rahoituslähteitä, joiden toteutettavuutta parhaillaan pohditaan. Tällaisia ovat mm. erilaiset kansainväliset verotusmekanismit kuten valuuttakaupan ja kansainvälisen asekaupan verotus, kansainväliset ympäristöverot, turismivero ja Suomen aloitteesta esillä ollut globaalilotto.

Konkreettisia keinoja kehitysrahoitukseen ja kehitysmaiden velkaongelmien ratkaisuun etsitään myös Suomen yhteistyössä Tansanian kanssa käynnistämän Helsinki-prosessin avulla. Nämä kysymykset ovat keskeisesti esillä myös presidentti Tarja Halosen johdolla valmistellun ILO-komission raportissa.

Hallituksen kehityspoliittinen ohjelma velvoittaa Suomea entistä parempaan kansalliseen johdonmukaisuuteen kaikilla niillä toimialoilla, joilla vaikutetaan kehitysmaiden asemaan. Johdonmukainen politiikka edellyttää eri toimijoiden aktiivista osallistumista ja yhteistyötä.

Ulkoministeriö, valtiovarainministeriö ja Suomen Pankki ovat jo parin vuoden ajan yhteisesti valmistelleet linjauksia kansainvälisen kehitysagendan ajankohtaisiin kysymyksiin tavoitteena varmistaa, että Suomi puhuu yhdellä äänellä eri kansainvälisillä foorumeilla. On arvioitava eri rahoituslähteiden tuloksellisuutta, niihin liittyviä riskejä sekä tietenkin aloitteiden kustannusvaikutuksia Suomelle.

alivaltiosihteeri

ulkoasiainministeriö

neuvonantaja

ulkoasiainministeriön

kehitysrahoituslaitosten yksikkö

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi