Verotus tehokas tapa vaikuttaa valintoihin

Olemme pulassa. Kulutamme nopeasti loppuun juuri ne luonnonvarat – fossiiliset polttoaineet, kalaisat vesistöt ja viljelykelpoisen maan – joiden varaan vaurastumisemme ja nopea tekninen kehityksemme ovat perustuneet.

Samalla olemme jo saaneet aikaan muun muassa voimakasta ilmastonmuutosta ja saastumista, joka tappaa, kurjistaa tai ajaa maanpakoon suuren osan maailman väestöstä.

Monet ymmärtävät tämän, mutta yksimielisyyttä siitä, mitä pitäisi tehdä, ei löydy. Sosiaalipolitiikan jatko-opiskelija Tuuli Hirvilammi ja valtio-opin opiskelija Elina Turunen ehdottivat Vieraskynä-palstalla (HS 25. 6.), että elämäntapamuutos tehtäisiin verotuksen keinoin.

Niitä ovat haittaverot, veroprogression jyrkentäminen ja ihmisten kannustaminen ulkoisesti vaatimattomampaan elämäntapaan takaamalla heille minimitoimeentulo ja julkiset hyvinvointipalvelut.

Ihmisiin voitaisiin kirjoittajien mukaan vaikuttaa myös ottamalla käyttöön maksimielintason käsite: kulutustaso, jonka ylittäviä elämäntapavalintoja vähennettäisiin veroin ja säädöksin.

Kansainvälisen politiikan tutkija Riikka Niskakari Turun yliopistosta tuomitsi mielipidesivulla (HS 28. 6.) Hirvilammin ja Turusen tekemän ehdotuksen "idealismiksi, joka ei rakenna hyvää maailmaa".

Niskakarin mukaan ehdotus on tehoton ja oikeudenmukaisuuden sekä tasa-arvon vastainen. Hän sanoo, ettei ihminen voi ylimielisesti sanella muille miten pitää elää, ettei solidaarisuuteen voi pakottaa ja ettei politiikassa pärjää "sosialisoinnilla, yksilöintressien 'ohjaamisella' tai valtiollisella täyssäätelyllä".

Minusta Hirvilammin ja Turusen ehdotus on hyvä, realistinen ja oikeudenmukainen. Realismia on tunnustaa, ettei välttämätön kollektiivinen muutos synny sysäämällä vastuu yksittäisille kuluttajille ja yrityksille.

Yksittäinen ihminen ajattelee useimmiten lähinnä itseään, läheisiään ja omaa elinaikaansa. Yritykset ovat vielä automaattisemmin lyhytnäköiseen itsekkyyteen sidottuja.

Miten kvartaalitaloudessa elävä yritys voisi ajatella tuotantonsa seurauksia tuhannen vuoden tähtäimellä? Miten yritys voisi kieltäytyä käyttämästä sellaisia tuotantomenetelmiä, jotka ovat tässä ja nyt kannattavia ja kilpailuetua synnyttäviä, vaikka menetelmät olisivat ekologisesti ja ihmisoikeudellisesti tuhoisia? Mitä, jos tuhot tulevat vain muiden maksettavaksi, usein vieläpä vasta joskus myöhemmin?

Niskakarikin myöntää, että "me voimme – politiikassa, kansalaisjärjestöissä, kotona – kukin toimia paremman maailman aikaansaamiseksi".

Miksei hän sitten hyväksy tehokkaimpia poliittisia, valtiollisia ja valtioiden väliseen poliittiseen yhteistyöhön kuuluvia keinoja? Miten politiikan tutkija voi olla ymmärtämättä, että kaikki verotus on aatteellista ja kaikki talous suunnitelmataloutta?

Olennaiset erot ovat siinä, mitä elämäntapaa, oikeudenmukaisuuskäsitystä ja yhteiselämän muotoa verotuksella ja talouspoliittisilla säädöksillä ja sopimuksilla kulloinkin tuetaan.

Nykyistä elämäntapaa ei ainakaan enemmistön kannata tukea, sillä se johtaa enemmistön tuhoon – ja huonosti siinä käy lopulta rikkaillekin.

Hirvilammen ja Turusen ehdotuksen ydin on haittavero. Niskakari ei tajua, että se on veromuodoista realistisin ja lievimmin aatteellinen.

Haittaverolla yritetään vain saada hintalapussa näkyviin kyseisen tuotannon ja kulutuksen todellinen hinta, se joka ei tule puhtaalla markkinamekanismilla näkyviin.

Haittaveroja vastustetaan lyhytnäköisesti, sillä usein ne nostavat tuotteiden hintoja ja vähentävät tuotannon kannattavuutta. Talouselämä kokee ne siis hiekkana rattaissaan.

Ihmiselämälle – ja myös kaukonäköiselle taloudelle – ne kuitenkin ovat hyväksi.

On tietenkin vaikea tarkasti arvioida, kuinka paljon esimerkiksi ilmastonmuutos tulee euromääräisesti maksamaan, mutta ei esimerkiksi suihkukoneella lentelyn ja muun fossiilipolttoaineaddiktion äärimmäisessä tuhoisuudessa silti mitään epäselvää ole. Muutos on siis pakollinen.

Eikö verotus ole silloin tehokkuudessaan hyvä ja pehmeydessään kiltti keino? Verottamallahan ei kielletä mitään – tehdään vain jotkut tuotantopäätökset ja kulutusvalinnat toisia houkuttelevammiksi.

taiteilija, taiteen tohtori

Helsinki

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi