28.1.2005 0:00
Viinejä elintarvikemyymälässä Tallinnassa.
Viiniä on vuosia kuulutettu ruokakauppojen hyllyille erilaisilla perusteilla.
Viinin vapauttajat korostavat, että Alko on kasvattanut myymäläverkostoaan jo 321 myymälään ja monet niistä ovat jo saman katon alla kauppojen kanssa. Viinin vapauttaminen ei siis enää vaikuttaisi ainakaan yhtä paljon kuin viime vuonna toteutettu alkoholin veroale.
Moni ilmoittaa veroalen sitä paitsi jo tuhonneen kansanterveyttä suojelevan alkoholipolitiikan. Kun on alkuun päästy, niin antaa mennä vaan.
Veropäätöksessä hallitus joutui valitsemaan kahdesta huonosta vaihtoehdosta. Jos alennusta ei olisi tehty, viinan vapaa matkustajatuonti olisi tuottanut lähes samat terveyshaitat, mutta lisämausteena olisivat olleet rikollisuusongelmat.
Kun alennus tehtiin, kulutus ja haitat kasvoivat, mutta matkustajatuonti ja salakauppa ovat pysyneet kurissa.
Viinin myyntijärjestelmään liittyvä päätös on sen sijaan täysin vapaaehtoinen ja poliittisten päätöksentekijöidemme käsissä.
Erilaisten galluptutkimusten seuraamisen lisäksi voidaan edellyttää, että alkoholipoliittinenkin päätöksenteko perustuu tieteelliseen näyttöön eri ratkaisujen vaikutuksista ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin.
Suomalaiset miehet, naiset, pojat ja tytöt juovat nyt enemmän, useammin ja humalahakuisemmin kuin koskaan aikaisemmin.
Kyse ei ole viime vuoden uutisesta, vaan alkoholin kulutus ja sen aiheuttamat terveydelliset ja sosiaaliset haitat ovat kasvaneet vuosikymmeniä.
Alkoholisyyt ovat nyt työikäisten toiseksi yleisin kuolinsyy ja tavallisin alle 40-vuotiaiden kuolinsyy. Sikiöaikainen alkoholialtistus tuhoaa vuosittain jo ennakolta satojen vauvojen elämän edellytykset. Alkoholin osuus henkirikoksista ja perheväkivallasta on noin 65 prosenttia.
Jokainen alkoholin aiheuttama kuolema, sikiövaurio tai lyönti voitaisiin välttää.
On totta, että alkoholin myynti on kuitenkin sallittu ja että olutta saa jo ostaa 7 000 myyntipaikasta enintään aamuseitsemästä iltayhdeksään joka päivä. Jokainen askel tästä eteenpäin on siitä huolimatta suunnattoman kallis.
Tutkimusten mukaan alkoholijuomien vähittäismyyntimonopolista luopuminen lisää alkoholijuomien kokonaiskulutusta ja alkoholihaittoja. Myös alkoholijuomien myyminen alaikäisille ja päihtyneille yleistyy (Babor: Alcohol – no ordinary commodity; Research and public policy, Oxford University Press 2003).
Viinien myyntioikeutta ei voida rajata laatuviineihin.
Alkoholiteollisuus on kehittänyt menetelmän, jolla viinistä voidaan valmistaa räiskyvänvärisiä hiilihapotettuja limuviinoja. Ei ole olemassa tapaa, jolla vain tällaisten limuviinojen myynti jätettäisiin Alkoon.
Myyntioikeutta ei myöskään voida käytännössä rajata esimerkiksi joihinkin myymälätyyppeihin. Kukaan ei enää tiedä, millä kriteereillä voisi erottaa toisistaan päivittäistavarakaupan, bensa-aseman sisällä sijaitsevan elintarvikemyymälän ja kioskiksi itseään kutsuvan marketin.
Viinien – ja viinipohjaisten limuviinojen – vapauttaminen koskisi siis vähintään 7 000:ta kauppaa, huoltamoa ja kioskia, joilla nyt on alkoholin vähittäismyyntilupa.
On epäilty, ettei esimerkiksi kauppa- ja teollisuusministeriön työryhmä pääse lausumaan ehdotuksiaan poliittisen uskalluksen puutteessa. Hallitus on todellisuudessa asian jo ratkaissut, sillä valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaan alkoholijuomien vähittäismyynti säilytetään alkoholilain mukaisesti Alkon yksinoikeutena. Myös kauppa- ja teollisuusministeriö on aivan vastuullisesti tähän päätökseen sitoutunut. Hallitus on siis päätöksensä tehnyt, mutta keskustelu sallittakoon.
Viinin myynnin vapauttamiseen on lukuisia perusteita. Olivatpa ne kuinka moninaisia ja painavia tahansa, päätöksen hinta lasketaan joka tapauksessa lisäkuolemina, -kärsimyksenä ja -kustannuksina.
Se, joka viinin vapauttamista vaatii, tulee vielä moneen kertaan kuulemaan niistä seurauksista, joita päätös tämän maan lapsille, nuorille ja aikuisille aiheuttaisi.
hallitusneuvos
sosiaali- ja terveysministeriö
Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi